Uutiset
08.10.2019

Open Doorsin tehtävä Pohjois-Koreassa

Open Doorsin tehtävä Pohjois-Koreassa perustuu järjestön yleiseen työnäkyyn. Tavoitteenamme on vahvistaa ja varustaa uskonsa takia vainottuja kristittyjä ja rohkaista heitä osallistumaan maailman evankelioimiseen.

Toimintatapamme, joilla tavoitteeseen pyritään, ovat

– mediatyö, johtajuuskoulutus, sosioekonominen kehitystyö ja esirukous
– epävakaiden alueiden kristittyjen varustaminen kohtaamaan vainoa
– vapaissa oloissa elävien kristittyjen kouluttaminen ja mobilisointi vainottujen kristittyjen auttajiksi, sillä kun Kristuksen ruumiin yksi jäsen kärsii, kaikki kärsivät sen kanssa. (1. Kor. 12:26).

Tehtäväämme Pohjois-Koreassa toteuttaa kenttätiimi yhteistyössä Kiinan ja Pohjois-Korean maanalaisten seurakuntien kanssa.

Open Doorsin näky Pohjois-Korean vainotusta kirkosta

Näkymme on pohjoiskorealainen vahva ja Pyhän Hengen inspiroima, lähetystyötä tekevä kirkko. Näkymme perustuu maanalaisen seurakunnan johtajien meille jakamaan visioon. Heidän toiveenaan on päästä yhteyteen eteläkorealaisten ja kiinalaisten sisarien ja veljien kanssa ja viedä evankeliumi Aasian pimeimpiin paikkoihin.

Open Doorsin työn haasteet ja tavoitteet Pohjois-Koreassa

Olemme priorisoineet työmme tavoitteet vastaamaan Pohjois-Korean kristittyjen haasteita ja pyrimme auttamaan heitä seuraavasti:

1. Tuemme monin eri tavoin Pohjois-Koreasta Kiinaan paenneita kristittyjä. Työtä tehdään mm. turvatalojen kautta, jotka tarjoavat kristityille niin hengellistä kuin aineellistakin tukea.

2. Koulutamme uusia johtajia. Heistä on puutetta, koska Pohjois-Koreassa ei ole raamattukouluja eikä -seminaareja. Uusia Raamattuja ja muuta kristillistä kirjallisuutta ei ole saatavilla, ja lisäksi kristittyjen on vaikea edes tavata toisiaan. Järjestämme koulutusta Kiinassa ja lähetämme kristillisiä radio-ohjelmia Pohjois-Koreaan.

3. Opetuslapseutamme uskovia. Kirkon on vaikea opettaa kristityille, mitä Kristuksen seuraaminen merkitsee käytännön elämässä, koska kokouksia tai koulutusta ei ole mahdollista järjestää eikä kristillistä materiaalia ole saatavilla. Siksi koulutamme johtajia ja lähetämme radio-ohjelmia.

4. Kasvatamme seuraavaa sukupolvea. Vainottu kirkko ei kykene välittämään uskoa sukupolvelta toiselle, sillä Raamatusta ja Jeesuksesta kertominen on vaarallista. Monet vanhemmat eivät kerro lapsilleen uskostaan edes näiden aikuistuttua. Osa vanhemmista taas kamppailee yrittäessään selittää evankeliumin lapsilleen, jotka on kasvatettu kuuliaisiksi Pohjois-Korean johtajille. Tuotamme radio-ohjelmia ja materiaalia vanhemmille ja nuorisolle, mutta emme lapsille, koska se olisi liian vaarallista.

Työhön liittyvät riskit Pohjois-Koreassa

Työhön liittyy suuria riskejä. Pohjois-Korea on palkannut paljon ilmiantajia ja kouluttanut salaisia agentteja. Kristinuskoa pidetään vaarallisena ideologiana, minkä vuoksi kristittyjä vainotaan ankarasti. Jokainen työhömme osallistuva voi päätyä tappolistalle. Siksi joudumme työskentelemään salassa. Voimme paljastaa jotain siitä, mitä teemme, mutta emme metodejamme.

Pohjois-Korean tilanne yleisesti

Pohjois-Korea on kommunistinen maa, jonka johtajien ympärille on rakennettu vahva henkilökultti. Johtajista huomattavimpia ovat olleet Kim Il-sung (k. 1994) ja Kim Jong-il (k. 2011) sekä nykyään Kim Jong-un. Jokaisen pohjoiskorealaisen lapsen tulee oppia ensi sanoinaan: ”Kiitos, Isä Kim Il-sung.” Toimistojen, tehtaiden eri kerrosten ja kotien seinillä tulee olla kahden edesmenneen johtajan ja usein myös Kim Jong-ilin äidin kuva. Kuvista on rangaistuksen uhalla huolehdittava hyvin. Lisäksi kansalaisten tulee palvoa johtajien julkisia patsaita ja monumentteja.

Katastrofaalinen politiikka yhdistettynä Pohjois-Korean hallintoon kohdistettuihin kansainvälisiin pakotteisiin on romahduttanut maan talouden. Hyvin toimeentuleva keskiluokka on pieni, kun taas suuri osa kansalaisista näkee nälkää. Terveydenhuolto on olematonta, ja koulutus painottuu johtajien opetuksiin. Perustavia ihmisoikeuksia poljetaan, eikä sanan- tai uskonnonvapautta ole.

Pohjois-Korean kristittyjen tilanne

Pohjois-Koreassa on arviolta 200 000 – 400 000 kristittyä, joista 50 000 – 70 000 on vankilassa tai työleireillä. Kristityt eivät voi kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen. Jos kaikki perheenjäsenet ovat kristittyjä, onnistuu Raamatun lukeminen salaa. Raamattu on Pohjois-Koreassa kielletty kirja, ja niitä kätketään (kirjaimellisesti) maan alle enemmän kuin missään muualla maailmassa. Kristittyjä pikkulapsia ei juuri ole, koska he saattaisivat vahingossa paljastaa uskonsa. Hengellisiä lauluja ei voida laulaa ääneen.

Kristityiksi paljastuneita kohdellaan julmasti: vankiloissa heitä kuulustellaan, pidetään nälässä ja kidutetaan. Mikäli kuulustelu ei johda tunnustukseen, kristitty tuomitaan muutamaksi vuodeksi pakkotyöhön ja ideologiseen uudelleenkoulutukseen. Esimerkiksi Kiinassa pidätetyt pohjoiskorealaiset pakolaiset, jotka palautetaan kotimaahansa, päätyvät usein uudelleenkoulutusleireille (kyo-hwa-so). Jos leirin olosuhteista – kuten 12 – 16 tunnin työpäivistä – selviää ja lisäksi käyttäytyy hyvin, voi päästä vapaaksi 3 – 5 vuoden kuluttua, mutta usein leireillä joutuu olemaan pidempään.

Mikäli joku tiedetään varmasti kristityksi, rangaistus on kovempi. Häntä ei tuomita oikeudessa, mutta hänet voidaan teloittaa salaa (julkisia teloituksia ei enää juuri tapahdu) tai vangita paikkaan nimeltä kwan-li-so. Se on tarkoitettu ”toivottomille tapauksille”, joita valtion ei kannata kouluttaa uudelleen. Heidän elinolonsa ovat järkyttävät: vähän ruokaa, kovaa työtä, fyysistä ja psyykkistä kidutusta ja kemiallisten ihmiskokeiden uhriksi joutumista.

Open Doorsin Pohjois-Korean-työn historia

Veli Simon (nimi muutettu) on ollut mukana Pohjois-Korea -työssä 30 vuotta. Open Doorsille hän siirtyi 1990-luvun puolivälissä. ”Työmme kasvaa edelleen, ja tärkeintä siinä on antaa hengellistä ravintoa Pohjois-Korean kristityille. Vuonna 2004 järjestimme 24/7-rukouskampanjan Pohjois-Korean puolesta. Virallisesti kampanja kesti vuoteen 2007, mutta se jatkuu edelleen ilman määrättyjä aikatauluja.”

Työmme tulevaisuus ja vaikutukset

Toivomme ja rukoilemme, että Pohjois-Korean tilanne muuttuu paremmaksi ja valmistamme kristittyjä mahdolliseen nopeaan muutokseen. Siihen saakka jatkamme Pohjois-Korean kirkon vahvistamista.