Viisi vuotta sitten huhtikuussa 2014 elämä Chibokin kylässä Pohjois-Nigeriassa muuttui täysin. 2751 tyttöä, joista suurin osa kristittyjä, oli aloittamassa koulua. Useimmat valtion koulut oli suljettu Boko Haramin hyökkäysten pelossa. Pahin painajainen kävi toteen. Boko Haramin joukot hyökkäsivät yöllä ja veivät mukanaan noin 230 tyttöä. Koulun he polttivat.

Sieppauksen aikana ja pian sen jälkee 47 tyttöä pakeni. Jokaisella heillä on oma pelkonsa ja traumansa, ehkä myös  syyllisyydentunteita siitä, että he eivät joutuneet kokemaan samaa kuin siepatut tytöt: loputon aika armottimien miesten käsissä.

Tytöistä vapautettiin 21 tyttöä lokakuussa 2016 ja 82 toukokuussa 2017. 112 kristittyä tyttöä on edelleen vankeina, eikä tiedetä, kuinka moni heistä on elossa.

Haavat tuskallisia

Yana Gana, jonka tytär Rifkatu on yksi kaapatuista, kertoo omista tuntemuksisaan:
– Matka on ollut minulle rankka. Meillä on sanonta, että tuoreet haavat ovat aina tuskallisia. Vaikka sieppaamisesta on kulunut 1825 päivää, on haava edelleen tuore. Sydämessäni on aina suuri kipu, kun puhun Rifkatusta,

Rifkatu oli perheen kolmesta lapsesta keskimmäinen. Hän oli auttavainen. Aamuisin hän siivosi kodin ja valmisti aamiainen. Häntä ei kiinnostanut muoti tai meikkaaminen. Muista nuorista poketen Rifkatu kävi mielellään kirkossa. Hän rakasti seurakunnan rukouselämää siellä,

Rifkatu ei ollut niiden  joukossa, jotka vapautettiin kahdessa erässä. Sen jälkeen ei ole tapahtunut edistystä. Liikkeellä on ollut huhuja tyttöjen olinpaikasta ja siitä, kuinka moni heistä on hengissä, mutta varmoja uutisia ei ole saatu.

– Kun hänet siepattiin, nauru vaikeni kodissamme. Minun lisäkseni Rifkatun pikkusisko traumatisoitui syvästi. He olivat hyvin läheisiä, rakastivat todella toisiaan.

Epätoivo ulottuu laajalle. Muuan vanhempi rouva, jonka hiukset Rifkatu esin letitti, ei pystynyt kohtaamaan Rifkatun äitiä pariin vuoteen. Mutta kun hän viimein tuli, hän itki katkerasti.

– Meidän on oltava kärsivällisiä kaikessa, mitä elämässä tapahtuu. Me voimme vain odottaa, mitä Jumala tekee hyväksemme, lohduttaa Yana itseään.

Yana ei aio luopua toivo.
– Jos he tappavat hänet ja näyttävät minulle ruumiin, niin vasta sitten lakkaan toivomasta hänen palaavan.
– Uskon, että Jumala voi tehdä ihmeen, ja tytöt vapautetaan.

– Kiitän jokaista, joka on rukoilut puolestamme. Ympäri maailmaa on itketty ja rukoiltu näiden tyttöjen puolesta. Jos meidät vanhemmat olisi jätetty yksin, olisimme kuolleet. Te olette seisoneet rinnallamme: kutsuneet traumaterapiaan, rukoilleet puolestamme ja opiskelleet kanssamme Raamattua. Kaiken sen avulla olemme jaksaneet panna turvamme ja luottamuksemme Jumalaan. Vain Hän voi pelastaa heidät.

Tunnen, että Saratu on kanssani

Toinen äiti, Hannatu Dauda, yhtyy kiitoksiin kristittyjen tuesta ja rukouksista.
– Tilanteessamme emme voineet kääntyä kenekään muun kuin Jumalan puoleen. Olemme itkeneet ja rukoilleet. Rukoilemme tyttäriemme puolesta, kun kuljemme ulkona, kun istumme sisällä, kun nukumme. Emme koskaan lakkaa.
– Toivon, että Jumala tuo heidät tänä vuonna takaisin. Sanon usein lapsilleni: ’Vaikka kuolisin tänään, älkää menettäkö toivoanne siitä, että Saratu palaa. Jos hänet vapautetaan, ottakaa hänet avosylin vastaan, rakastakaa häntä sydämestänne.’

– Aina kun pidän tätä kuvaa kädessäni, minusta tuntuu kuin hän olisi kanssani. Jos Jumala tahtoo, eräänä päivänä kyyneleeni pyyhitään, äiti sanoo Saratun kuva kädessään.

Vapaana, mutta ei todella vapaana

Chibokin jo vapautetut tytöt on lähetetty yksityiseen amerikkalaiseen yliopistoon, Adamawan osavaltiossa. Siellä heidät ympäröi runsas huolenpito.Heistä huolehtivat asialleen omistautunut psykologi ja pastori.
– He ovat kokeneet yhdessä helvetin, psykologi toteaa.
– Tytöistä näkyy orjuudessa vietetty aika: he ovat olleet nälissään, heitä on raiskattu ja sidottu, ja heillä on myös taisteluissa saatuja vammoja kuten sirpaleita ihon alla. Yhden tytön jalka on osittain amputoitu. He ovat nähneet monien ihmisten, myös lasten, kuolevan.

Fyysisesti tytöt voivat hyvin. He yrittävät jatkaa opintojaan ja toipua traumasta ryhmänä.
Koko yliopistolla olon ajan heidän elinympäristöään on kontrolloitu tiukasti. Turvallisuuden takaamiseksi tytöt eivät saa poistua kampukselta ilman seuralaista tai ottaa vastaan vieraita ilman erityislupaa. He näkevät perheitään harvoin ja ovat käyneet Chibokissa vain kaksi kertaa vuodessa.

Rukousaiheita:

1. Kiitos Jumalalle siitä, että Hän on varjellut Chibokin tytöt ja heidän vanhempansa uskossa.
2. Rukous vielä vangittuina olevien tyttöjen puolesta. Rukoillaan, että Herra toteuttaisi omat tarkoituksensa heidän elämässään ja kirkastaisi itsensä heille siellä, missä ovatkin.
3. Rukoillaan, että hallitus jatkaisi neuvotteluja jäljellä olevien vankien vapauttamiseksi.
4. Rukous vapautettujen Chibokin tyttöjen puolesta, kun he yrittävät saada otteen elämästään, että he saisivat kokea Herran parantavan kosketusta.
5. Rukoillaan niiden tuhansien nimettömien vankien puolesta, joita Boko Haramilla on. Että Herra vapauttaisi heidät kaikki ja siihen saakka huolehtisi heistä ja vaikuttaisi heidän elämässään.