Lue myös Matt. 14
Kun kohtaamme valtavia, lähes mahdottomia haasteita, vaistomainen reaktiomme voi olla luovuttaa, antaa jonkun toisen hoitaa asia tai pysyä hiljaa ja toivoa, että ongelma häviäisi. Näin käy erityisesti silloin, kun olemme henkisesti väsyneitä.
Johannes Kastajan kuoleman jälkeen Jeesus halusi viettää aikaa yksin, surra ja miettiä tapahtunutta. Mutta väkijoukot onnistuivat kuitenkin löytämään hänet.
Paikalla oli tuhansia ihmisiä, ja opetuslapset näkivät, että he olivat nälkäisiä. He pohtivat, mitä väkijoukon ruokkiminen maksaisi, ja sanoivat Jeesukselle: ”Lähetetään heidät pois.” Mutta Jeesus oli eri mieltä ja sanoi: ”Antakaa te heille syötävää.” Opetuslapset katselivat ympärilleen ja löysivät pienen pojan, jolla oli vähän eväitä. Vain viisi leipää ja muutama kala. Jeesus pyysi heitä tuomaan eväät hänelle. Hän kehotti ihmisiä asettumaan aloilleen syömistä varten, otti vähäiset eväät, siunasi ne ja antoi opetuslapsilleen jaettavaksi väkijoukolle.
Opetuslapset tekivät Jeesuksen ohjeiden mukaan ja jakoivat ruuat ihmisille. Ihmiset söivät vatsansa täyteen, ja ruokaa jäi yli vielä kaksitoista korillista. Millainen ihme se olikaan!
Tilanne ympärillämme voi väsyttää meidät henkisesti ja näyttää mahdottomalta. Me tarvitsemme ihmettä. Ehkä nyt olisi aika laittaa sivuun omat hienot ideamme ja kuulla, mitä Jeesus sanoo meille – opetuslapsilleen. Mietitään, mitä ”vähäisiä eväitä” meillä on, tuodaan ne Jeesukselle, ja annetaan hänen siunata ne. Kun Jeesus ojentaa ne meille takaisin, että palvelisimme niillä muita ihmisiä, mitä teemme?
Voinko laittaa sivuun omat hyvät ideani, kuulla mitä Jeesus sanoo ja tehdä, mitä hän pyytää? Voiko palvella ihmisiä ympärilläni… tänään?
