Vuoden 2017 alkupuoliskon aikana Intian kristittyjä kohtaan on hyökätty ja he ovat kokeneet uhkailua ja vainoa jo lähes yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä, Open Doorsin yhteistyökumppaneiden kokoamista luvuista ilmenee. Vuoden 2017 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana vainotapauksia Intian kristittyjä kohtaan on raportoitu jo 410 tapausta, kun vuonna 2016 tapausten kokonaismäärä oli 441.

Intia oli viime vuonna sijalla 15, korkeammalla kuin koskaan, Open Doorsin julkaisemassa World Watch List -tilastoinnissa, joka listaa kristittyjen vainojen 50 kärkimaata. Intia nousee vuoden 2018 World Watch List -tilastossa edelleen, jos sama trendi jatkuu.

Tammikuussa, huhtikuussa ja toukokuussa tapahtuneiden vainotapausten lukumäärät olivat kaksinkertaiset ja helmikuussa ja maaliskuussa lähes kaksinkertaiset vuoden 2016 vastaaviin lukuihin verrattuna. Vuoden 2017 ensimmäisen puoliskon aikana Intiassa surmattiin kaksi kristittyä uskonsa vuoksi.

Vainotapauksista 99 % oli hinduradikaalien toteuttamia. Tapauksista 84 oli pahoinpitelyitä, joista useimmat olivat vakavia. Näistä 32 tapauksessa kristityt olisivat kuolleet, mikäli eivät olisi saaneet lääketieteellistä apua.

”Hyökkääjät eivät välitä, kuoleeko uhri. He tietävät, että heitä ei rangaista, koska hallitus on heidän puolellaan. Useimmissa tapauksissa hyökkääjät jäävät ilman tuomiota”, Open Doorsin paikallinen yhteistyökumppani kertoo.

Myös yhteisöjen ulkopuolelle jättäminen on Intiassa yleistä, jos kristitty ei käänny hinduksi. Näin tapahtui tänä vuonna 37 vainotapauksessa. Sen lisäksi 34 tapauksessa kristityt pakotettiin jättämään kotinsa, koska he eivät halunneet luopua uskostaan.

Kristittyjen vainot eivät ole koskaan aiemmin yleistyneet Intiassa yhtä nopeasti, analyytikot sanovat. Intiassa onkin käynnissä prosessi, jonka tavoitteena on, että Intiassa olisi vain yksi uskonto – hindulaisuus.

Hindunationalistisen RSS-järjestön perustaja M.S. Golwalker on todennut, että maassa elävien ei-hindujen täytyy olla täysin alamaisia hindulaiselle yhteiskunnalle tai muuten heillä ei ole oikeutta edes kansalaisoikeuksiin.1

Äärihinduihin liitetty viranomainen on todennut, että ”Intia täytyisi saada vapaaksi kristillisyydestä vuoteen 2021 mennessä”.

1Partha Gohsh, BJP and the Evolution of Hindu Nationalism, (Delhi: Manohar Publication, 1999), 48.

 

Pysy ajan tasalla

Tilaa tästä sähköpostiisi ajankohtaista tietoa Open Doorsin toiminnasta ja vainottujen kristittyjen tilanteesta maailmassa. Saat sähköpostiisi myös ajankohtaisia rukousaiheita noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Kiitos tilauksestasi!

Pysy ajan tasalla

Tilaa tästä sähköpostiisi ajankohtaista tietoa Open Doorsin toiminnasta ja vainottujen kristittyjen tilanteesta maailmassa. Saat sähköpostiisi myös ajankohtaisia rukousaiheita noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Kiitos tilauksesta!