”Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä.”
Joh. 15:18
Jokainen Jeesuksen seuraaja joutuu jollain tavalla osalliseksi Vapahtajaan kohdistuvasta vainosta. Jeesuksen viesti on vallankumouksellinen: armo kuuluu kaikille ja pelastus ei ole ihmisten työn palkka. Siihen tarvitaan enemmän: hänen itsensä viaton veri, jolla kuitataan koko maailman syntivelka. Tämä oli monen mielestä Jumalan pilkkaa, eikä se tänäkään päivänä vakuuta kaikkia. Joissakin maissa Jeesuksen seuraajaksi tunnustautuminen on edelleen hengenvaarallista.
Matteuksen evankeliumin kymmenennessä luvussa Jeesus rohkaisee seuraajiaan kestämään vainoa. Hän kertoo lähettävänsä opetuslapsensa kuin lampaat susien keskelle ja kertoo, miten heitä tullaan vihaamaan hänen nimensä tähden. Tämä vahvistus oli varmasti tarpeen, alkukirkon apostoleista moni koki marttyyrikuoleman.
Vainon kohteeksi joutuminen on Raamatun mukaan oletusarvo – jokaista kristittyä jollakin tavalla koskettava itsestäänselvyys. Sen ei siis pitäisi meitä yllättää, vaikka omassa maassamme vallitseekin uskonnonvapaus. Maailmanlaajuinen kristittyjen vaino massiivisuudellaan shokeeraa. Kuinka voi olla mahdollista, että miljoonat ihmiset joutuvat tänäkin päivänä kärsimään Jeesuksen nimen tähden? Mistä se johtuu, ja miksi me tiedämme siitä täällä Suomessa niin vähän? Mitä me voimme tehdä vainottujen veljien ja sisarten hyväksi?
”Totisesti: kuka ikinä minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, äidistään, isästään tai lapsistaan tai pelloistaan, hän saa satakertaisesti: nyt, tässä maailmanajassa, taloja, veljiä ja sisaria, äitejä ja lapsia ja peltoja – tosin myös vainoa – ja tulevassa ajassa hän saa iankaikkisen elämän.”
Mark. 10:29-30
Jeesus kertoi jokaisen häntä seuraavan joutuvan elämänsä aikana luopumaan paljosta, mutta saavan myös runsaan siunauksen ja pääsevän taivaaseen. Samalla hän sivulauseessa kertoo kaikkien joutuvan myös vainon kohteeksi. Kristuksen evankeliumi on toisille elämän tuoksu, mutta monet loukkaantuvat kristinuskon perustotuuteen: taivaaseen on vain yksi tie, joka on avattu Golgatan keskimmäisellä ristillä. Tämä nostaa vastustusta ja vihaa; miksi ei voisi olla myös muita vaihtoehtoja? Raamatun mukaan tie on kaita, mutta se on auki kaikille. Koko maailman synnit on sovitettu, eikä kenenkään velka jäänyt maksamatta. Ei vainotun eikä vainoajan. Jokaiselle on pelastus tarjolla ja jokaista kutsutaan uskomaan pelastus omalle kohdalleen.
”Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä.”
Luuk. 6:28
Taistelu on hengellinen, ei ihmisiä vastaan. Raskain aseistus on rukous. Kun rukoilemme vainottujen kristittyjen puolesta, Jumala itse toimii Pyhän Henkensä kautta. Meitä on kutsuttu siunaamaan myös vainoajia. Jeesuksen oma esimerkki, kun hän rukoili ristiinnaulitsijoidensa puolesta, velvoittaa myös meitä. Vihaan ei Raamattu anna lupaa. “Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.” (Room 12:18)
Mikä uskossani on vikana, jos se ei maailmaa ärsytä? Onko vastustus aina oikean uskon merkki?
Tiedämme, että myös muiden uskontojen kuin kristinuskon edustajia vainotaan maissa, joissa ne edustavat vähemmistöjä. Emme voi kerskata, että kohdatessamme vastustusta se on suoraan merkki oikeasta uskosta. Kaikki täytyy perustella Raamatulla. Oma perisynnin turmelema oikeustajumme ei riitä. Meitä rohkaistaan aina olemaan valmiita kertomaan, mihin toivomme perustuu. (1. Piet. 3:15). Hädän hetkellä tai koronan riehuessa tiedämme, että Jumala on viime kädessä ohjaimissa. Silloinkin, kun oma kontrollimme pettää, ei häneltä ole mikään salattua. Jo tämän tunnustaminen voi ärsyttää.
Tulee aika, jolloin jokainen, joka vainoaa, luulee tekevänsä palveluksen Herralle
Voimme eksyä vainoamaan eri tavoin ajattelevia luullen olevamme oikealla asialla. Tässä voimme olla jopa vilpittömiä kuten Paavali. Herra joutui pysäyttämään omasta mielestään urhean taistelijan väkisin ja näyttämään, että Paavali toimi väärin. Kristuksen seurakuntaan kohdistuva vaino on taistelua paitsi Herran seuraajia myös Jeesusta itseään vastaan. Apostolien teoissa Jeesus sanoo Paavalille: ”Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat.” (Apt 22:8)
”Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas. ”
2. Kor. 12:10
Ei ole helppo joutua muiden syrjimäksi tai kohdata vähättelyä sen takia, että uskoo Raamatun olevan Jumalan sanaa ja kertovan Luojamme tahdon. Suomessa koettu pilkka on kuitenkin pientä sen rinnalla, mitä kristityt joutuvat kokemaan vaikkapa Intiassa tai muslimijohtoisissa maissa. Koska omassa maassamme on tilanne rauhallinen, meitä kutsutaan tukemaan niitä, jotka ovat ahtaammalla.
”Älä sorra muukalaista; olettehan itsekin olleet muukalaisina Egyptissä ja tiedätte, mitä on elää vieraassa maassa muukalaisena.”
2. Moos. 23:9
Miten meidän tulisi toimia, kun kohtaamme vieraan maan ja uskonnon edustajia omassa maassamme? On helppo nähdä roska läheisen silmässä mutta kantaa hirttä omassaan ihan huomaamattaan. Osaammeko rakastaa lähimmäistämme, jonka puolesta Jeesus kuoli? Näkyykö meistä evankeliumin ilo?
”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”
Joh. 16:33
Paavali, joka itse ensin vainosi Kristuksen seurakuntaa ja myöhemmin keräsi seuraajia Kristukselle, painotti opetuksessaan, ettei ole toista evankeliumia kuin sanoma ristiinnaulitusta Jeesuksesta syntien sovittajana. Jos Kristuksen työn rinnalle ja pelastuksen ehdoksi tuodaan mitä tahansa inhimillistä, on evankeliumi jo muuttunut – olipa se sitten hyvät teot tai jokin epäjumala. Itseemme katsoessamme saamme hävetä, mutta Kristukseen katsoessamme voimme iloita. ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” Tähän voittajajoukkoon voimme olla kutsumassa myös kanssakulkijoitamme.
– Anna-Liisa Markkula
