Suomi 08.12.2025

”Työ vainottujen kristittyjen hyväksi on opettanut mm. vastavuoroisuutta”, sanoo Open Doors Suomen perustaja-johtaja Miika Auvinen. ”Me Suomessa emme vain auta vakavimman vainon keskellä eläviä kristittyjä muissa maissa; he omalla esimerkillään ja todistuksellaan haastavat meitä elämään uskoamme todeksi rohkeammin ja pysymään kiinni Kristuksessa täällä Suomessa. He tarvitsevat meitä; me tarvitsemme heitä!”

1. Kor. 15:57 Kiitos Jumalalle, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Suomi 08.10.2025

Tänään rukoilemme Suomen Open Doorsin työn, työntekijöiden ja vapaaehtoisten sekä kaikkien loppusyksyn tapahtumien puolesta. Kiitos ja ylistys Sinulle, Herra, että olet siunannut tätä työtä ja että se saa edelleen jatkua Sinun varassasi. Aamen.

Fil. 4:4–5 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.

Suomi 23.07.2025

Open Doorsin työ ei olisi mahdollista ilman vapaaehtoisia. Haemme vapaaehtoisiksi erilaisin lahjoin ja kyvyin varustettuja kristittyjä, jotka voivat tehdä itselleen sopivia tehtäviä, usein omasta kodistaan käsin. Herra, pyydämme siunaustasi jokaiselle vapaaehtoiselle.

2. Kor. 9:8 Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Suomi 11.05.2025

Sivulla opendoors.fi/osallistu on paljon mahdollisuuksia olla mukana Open Doorsin toiminnassa vaikka kotisohvalta käsin. Voit liittyä jäseneksi tai vapaaehtoiseksi, kutsua seurakuntaan kertomaan vainotusta perheestämme, osallistua kirjoituskampanjaan tai verkkokurssille, tai paljon muuta. Ja ennen kaikkea: voit rukoilla päivittäin vainotun perheemme ja sen auttajien puolesta.

1. Kor. 16:14 Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin!

Suomi 12.04.2025

Liity rukoilemaan vainotun seurakunnan puolesta. Haluamme vahvistaa ja synnyttää uusia rukouspiirejä eri puolilla Suomea. Voit perustaa oman uuden ryhmäsi tai liittyä jo olemassa olevaan YHDESSÄ-ryhmään. Lisätietoja osoitteesta opendoors.fi/rukoile.

Kol. 4:2 Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen.

Suomi 01.12.2024

Tänään rukoilemme Suomen Open Doorsin puolesta. Siunaa, Herra, adventtiajan tapahtumia seurakunnissa ja yhteisöissä eri puolilla Suomea. Kosketa tapahtumiin osallistuvia, anna juuri sitä tietoa, mitä he tarvitsevat, ja herätä rukousta ja auttamisen halua. Ylistys Sinulle tästä vainottujen kristittyjen äänestä Suomessa.

1. Aik. 16:34 Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.

Suomi 30.09.2024

Open Doors Finland ry on osa maailmanlaajuista Open Doors -järjestöä, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 70 kohdemaassa. Kristittyjen vainot ovat totta tänäänkin – kaukana ja lähellä. Rukoilemme Herra, että työ saa jatkua Sinun siunaavan kätesi alla.

Ps. 90:17 Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille, anna työllemme menestys, siunaa kättemme työt.

Suomi 27.08.2024

Tänään tuomme Herra eteesi Suomen Open Doorsin työn. Siunaa ja ravitse sitä kokonaisvaltaisesti. Siunaa työntekijöitä, vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita, ja ennen kaikkea: siunaa vainottua perhettämme. Kiitos ja ylistys Sinulle siitä, että kutsut meitä valvomaan ja rukoilemaan!

1. Tess. 5:6 Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.

Suomi 23.07.2024

Suomen Open Doors aloitti työnsä kansainvälisen Open Doorsin tuella, mutta kasvoi muutamassa vuodessa omavaraiseksi. Pitkäjänteinen työ kantaa nyt hedelmää ja yhä suurempi osuus lahjoitusvaroista voidaan maksaa suorina avustuksina vainottujen kristittyjen tukemiseen. Herra, rukoilemme, että työ saa jatkua Sinun johdollasi. Johdata ja siunaa työntekijöitä, tukijoita, esirukoilijoita ja vapaaehtoisia. Omat voimamme ovat vähäiset, mutta Sinulle kaikki on mahdollista.

2. Kor. 9:8 Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Suomi 08.06.2024

Suomen Open Doors haluaa olla Jumalan käytössä vaikuttamassa siihen, että suomalaiset kristityt VÄISTÄMÄTTÄ kuulevat vainotun kirkon kertomuksia, tiedostavat sen tarpeita ja ottavat sen sydämelleen. Pyydämme, Herra, siunaustasi tälle työlle. Laske vainotun kirkon asia yhä useamman suomalaisen sydämelle!

1. Kor. 12:26 Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa

Suomi 30.04.2024

Taivaan Isä, pyydämme siunausta Open Doorsin rukoustyölle Suomessa. Istuta tänne yhä uusia ryhmiä, joille rukous vainotun perheemme puolesta on sydämen asia.

Ef. 1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa.

Suomi 07.03.2024

Herra, siunaa kaikkea Suomen Open Doorsin työtä ja anna sen kantaa runsasta hedelmää vainotun perheemme auttamiseksi.

2. Kor. 9:8 Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Suomi 30.06.2022

Open Doors on mukana monilla kristillisillä kesäjuhlilla. Siunaa Herra niitä kaikkia ja tee vainottujen kristittyjen asia mahdollisimman monelle kristitylle myös Suomessa sydämen asiaksi.

2. Kor. 2:14 Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!

Suomi 18.01.2022

World Watch List -raportti julkaistaan tänään. Rukoilemme, että evankeliumin voima näkyy tilaisuudessa puhuvien vainottujen kristittyjen todistuksissa. Pyhä Henki, kosketa vaikuttajia niin, että he nousevat puolustamaan kristittyjen oikeutta palvella vapaasti Jeesusta.

Joh. 15:16 Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte

Suomi 30.12.2021

Pyhä Jumala, kiitos vainotun perheemme rohkeasta todistuksesta ja että he ovat pysyneet lujasti kiinni Kristuksessa läpi pandemian ja vainon. Siunaa Open Doorsin työtä maailmalla ja Suomessa. Anna uskon, toivon ja vastuuntunnon kasvaa, sytytä Suomen seurakunnat rukoukseen ja toimintaan vainotun kirkon hyväksi. Kiitos, että olet lähettänyt Poikasi valoksi ja pelastukseksi maailman kaikille kansoille!

1. Aik. 29:11 Sinun, Herra, on suuruus ja voima, kunnia, kirkkaus ja valta, sillä sinun on kaikki, mitä on taivaassa ja maan päällä. Sinun on kuninkuus, sinä olet kaikkea muuta korkeammalla.

Suomi 31.05.2021

Herra, kiitämme Sinua kaikista Open Doorsin tukijoista, jotka rukoilevat vainotun perheemme puolesta. Avaa vapaaehtoisille puhujillemme paljon tilaisuuksia kertoa vainotusta seurakunnasta erityisesti niille ryhmille ja seurakunnille, jotka eivät vielä ole kuulleet kristittyjen kokemasta vainosta. Anna viisautta seurakuntaedustajille ja sytytä uusia uskollisia tukijoita rukoilemaan kärsivän seurakuntaperheemme puolesta.

1. Kor. 12:26 Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet.

Suomi 12.01.2021

Vuoden 2021 World Watch -lista julkaistaan tänään. Covid-19-rajoitusten vuoksi tapahtuma on siirretty verkkoon. Rukoillaan, että tällä tavoin entistä useampi ihminen saa kuulla kristittyjen vainoista. Pyydetään, että Pyhä Henki herättää ihmisiä käyttämään vaikutusvaltaansa ja puolustamaan kristittyjen oikeuksia Covid-19-pandemian pahentamaa syrjintää vastaan.

Sananl. 21:2-3 Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee sydämet. Noudata oikeutta ja vanhurskautta, se on Herralle enemmän kuin teurasuhri.

Suomi 30.12.2020

Kiitos Jumalalle Open Doorsin kannattajien rukouksista ja anteliaisuudesta päättyneenä poikkeusvuonna. Se on pitänyt monien vainottujen uskovien toivoa elossa. Rukoillaan Open Doorsin työntekijöille viisautta oivaltaa, miten parhaiten vahvistaa vainottua kirkkoa, niin että se voi jatkaa kertomista Jeesuksesta, maksoi mitä maksoi.

Joh. 16:23 Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille.

Suomi 31.10.2020

Tämän vuoden kansainvälistä rukouspäivää vainotun seurakunnan puolesta vietetään 1.11.2020. Open Doors järjestää yhdessä Marttyyrien äänen ja Patmoksen kanssa online-rukoustapahtuman (ks. idop.fi). Rukoillaan, että se tavoittaa uusia ihmisiä ja tuottaa runsaasti rukousta ja tukea vainotulle perheellemme.

1. Moos. 12:3 Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.

Suomi 30.10.2020

Open Doors haluaa meidän tiedostavan, että vainottujen kristittyjen syrjintä on lisääntynyt Covid-19-kriisissä. Kannustamme hallituksia kiinnittämään huomiota pastori Georgen kaltaisten paikallisten uskonnollisten johtajien merkitykseen heikoimpien auttajina. Rukoillaan, että Suomen hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ja luo keinoja vainottujen kristittyjen suojelemiseen ”rintamalla”.

Joh.16:13 Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva.

Kuvalähde: Pastori Johnin neljä haastetta Suomen kristityille

Suomi 31.07.2020

Kiitetään Jumalaa lukemattomien OD:n tukijoiden rukouksista ja runsaasta tuesta, joka antaa vainotulle kirkolle mahdollisuuden pysyä vahvana ja kertoa Jeesuksesta, maksoi mitä maksoi. Koska vainotun perheemme tarpeet edelleen kasvavat, pyydetään, että Jumala kutsuu yhä uusia jäseniä tähän elintärkeään palvelutyöhön.

Jes. 60:4-5 Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat, sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa, sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan. Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu, kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus.

Kuvalähde: Kasvua ja kohtaamisia

Eurooppa 30.07.2020

Kiitetään siitä, että 16 000 tukijan allekirjoittama vetoomus on tehnyt maailman vainottujen naisten näkymättömän ahdingon näkyväksi Ison-Britannian vallanpitäjille. Jatketaan rukousta sen puolesta, että hallitus tunnustaa, että kristittyjä naisia vainotaan sekä uskon että sukupuolen vuoksi ja että asiaan kiinnitetään huomiota hallituksen politiikassa.

Miika 6:8 Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

Kuvalähde: Puolet Syyrian ja Irakin kristityistä kaikonnut kotimaistaan vuodesta 2011 lähtien

Suomi 30.05.2020

Koronakriisi on herättänyt paljon kysymyksiä, epävarmuutta ja pelkoja suomalaisissa. Kriisin keskellä moni pysähtyy elämän peruskysymysten äärelle. Käytetään Herran kunniaksi tämä poikkeuksellinen mahdollisuus auttaa ja tukea toisia ja kertoa samalla avoimesti ja rohkeasti, mihin oma toivomme perustuu.

1. Piet. 3:15 Olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.

Kuvalähde: Pastori Johnin neljä haastetta Suomen kristityille

Suomi 30.04.2020

Miljoonat kristityt elävät uhattuina ja eristyksissä vainon keskellä. Koronakriisi on antanut myös suomalaisille kokemuksen eristettynä elämisestä ja kirkkojen sulkemisesta. Mitä vaikeampaa meillä on, sitä tärkeämpää on pitää yhtä ja rukoilla toinen toistemme puolesta. Rakas Jumala, herätä kristityt rukoilemaan yhteisten asioiden puolesta!

1. Piet. 4:7-8 Kaiken loppu on lähellä. Olkaa siis ymmärtäväiset ja raittiit voidaksenne rukoilla. Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne.

Kuvalähde: Pastori Johnin neljä haastetta Suomen kristityille

Suomi 30.03.2020

Rukoillaan, että Open Doorsin työntekijöille ja vapaaehtoisille avautuu yhä uusia mahdollisuuksia puhua kirkoissa ja seurakunnissa. Pyydetään, että Jumala puhuisi heidän kauttaan, kun he kertovat vainotun perheemme toivosta ja rohkeudesta.

Fil. 4:19 Minun Jumalani on Kristuksen Jeesuksen tähden antava teille taivaallisen kunniansa rikkaudesta kaiken, mitä tarvitsette.

Kuvalähde: Vainotaanko kristittyjä Suomessa?

Suomi 14.01.2020

Vuoden 2020 World Watch -lista julkaistaan tammikuussa. Rukoillaan, että mahdollisimman moni yhteiskunnallinen päättäjä käyttäisi Jumalan heille lahjoittamaa vaikutusvaltaa uskonnonvapauden edistämiseksi ja uskonsa vuoksi vainottujen elämän parantamiseksi.

Joh. 14:30-31 Paljon en kanssanne enää puhu, sillä tämän maailman ruhtinas on jo tulossa. Mitään valtaa ei hänellä minuun ole, mutta tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä.

Suomi 30.12.2019

Vainotut kristityt ovat uuden vuoden alkaessa entistä suurempien haasteiden edessä. Pyydetään Herralta Open Doorsin työntekijöille ja yhteistyökumppaneille viisautta työhön kaikkialla maailmassa. Rukoillaan, että yhä useammat Suomen kristityt liittyvät rukousrintamaan, tukemaan ja puolustamaan vainottua perhettään.

1. Sam. 2:6-8 Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä. Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa. Hän ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän, sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon ja antaa heille kunniasijan. Maan perustukset ovat Herran, niiden varaan hän on laskenut maan.

Suomi 30.07.2018
Rukoile Open Doorsin työn puolesta Suomessa ja kaikkialla maailmassa. Rukoile, että Hän herättää maassamme ja maailmassa vahvan rukousrintaman Open Doorsin työn puolesta.

Jaak. 5:15: ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi.

Suomi 29.06.2018

Rukoillaan kaikkien niiden puolesta, jotka levittävät maassa tietoa vainoista: vapaaehtoisten, työntekijöiden ja hallituksen puolesta. Pyydetään, että Jumala siunaa työtä jatkuvasti sekä herättää Suomessa rakkautta vainottua kirkkoa kohtaan.

Ef. 1:15-16: Saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teitä rukouksissani.

Suomi 13.05.2018

Open Doors Finlandin työ pohjautuu
vapaaehtoistyölle. Kiitämme Jumalaa jokaisesta vastuunkantajasta.
Työn kasvaessa tarvitsemme uusia rukoilijoita,
vapaaehtoisia ja tukijoita. Rukoillaan, että ihmiset
löytävät oman paikkansa palvella vainottuja kristittyjä.

Hepr. 13:1-3: Pysyköön veljesrakkautenne elävänä. Älkää unohtako osoittaa vieraanvaraisuutta, sillä jotkut ovat yösijan antaessaan tulleet majoittaneeksi enkeleitä. Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun.