Pääsiäinen voi olla vaarallista aikaa kristityille. Viime vuosina olemme nähneet, kuinka vainottuja kristittyjä kohtaan suunnatut hyökkäykset, pidätykset ja väkivaltaiset tapahtumat ovat lisääntyneet ympäri maailmaa.
Rukoile tänään kanssamme:
Rukoile kristittyjen yhteisöjen puolesta esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Kiinassa, Jemenissä ja Iranissa. Pyydä Jumalaa suojelemaan heitä ja antamaan heille viisautta ja rohkeutta pääsiäisen aikaan.
Rukoile pääsiäissunnuntain jumalanpalvelusten puolesta. Pyydä Jumalaa sekoittamaan ääriryhmien hyökkäyssuunnitelmat.
Rukoile salaisten seurakuntien puolesta. Rukoile, ettei kirkkoihin kohdistettaisi ratsioita ja sortotoimia. Pyydä Jumalaa antamaan heille rauhansa.
Rukoile, että väkivaltaiset militanttiryhmät tulisivat tuntemaan Jeesuksen.
