Open Doorsin “Nouse Afrikka” -kampanjan kolmas vuosi on alkamassa. On aika katsoa taaksepäin ja tehdä inventaariota siitä, mitä kampanjassa on toistaiseksi saatu aikaan.
Lähes kaikki Algerian protestanttikirkot on pakotettu sulkemaan ovensa tai keskeyttämään jumalanpalveluselämä. Rukoilemme, että kirkkonsa menettäneet kristityt löytäisivät yhteyden toisiin kristittyihin.
Hepr. 10:24–25 Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.
Nouse Afrikka – Pysäytä väkivalta, käynnistä toipuminen
Yhden päivän aikana 215 kotia poltettiin maan tasalle. Kukaan ei tullut auttamaan. Jemal* katseli avuttomana, kun kaikki, minkä eteen hän oli tehnyt töitä, muuttui tuhkaksi.
Kriisi on kehittymässä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Kirkko on tulessa. Emme voi jäädä toimettomiksi, kun kristinuskoa yritetään tuhota. Autatko pysäyttämään väkivallan ja käynnistämään toipumisen?
Tarjoa hätäapua, traumaterapiaa ja tue toimeentuloa lahjoittamalla tänään.
