Omassa kodissani yksi lähestyvän joulun merkki on vuosittain postiluukusta kolahtava Lelukirja. Sitä aletaan odottaa saapuvaksi jo syksyllä, ja lopulta saapunut lehti luetaan hiirenkorville ja täytetään mitä moninaisimmilla merkinnöillä tiuhaan vaihtuvista lahjatoiveista.

Joulun sanotaan usein olevan erityisesti lasten juhla. Lahjaperinne on tehnyt joulusta sitä modernissa merkityksessä, mutta jollakin lailla joulun tunnelmaan liittyy myös lapsen kyky ihmetellä. Myös me aikuiset usein toistelemme, miten lasten ilon ja riemun kautta joulu saa uudenlaisen merkityksen.

Joulu on lasten juhlaa siinäkin mielessä, että sen perustana on lapsen syntymä. Jumala tuli ihmiseksi ei voimakkaana hallitsijana tai soturina, vaan pienenä ja toisista täysin riippuvaisena lapsena. Joulun syvä paradoksi on siinä, miten jumaluus yhdistyy haavoittuvuuteen ja äärettömyys rajoittuneisuuteen. Tulemalla ihmiseksi kaikkivaltias Jumala astui ihmisen rinnalle kokemaan köyhyyden, turvattomuuden ja vainon.

Ajatus voi tuntua vaikealta, mutta monissa maissa myös kristittyjen perheiden lapset joutuvat kohtaamaan vainoa. Toiset lapset saattavat kiusata tai eristää heidät uskon vuoksi. Myös psyykkinen ja fyysinen väkivalta ja uhkailu ovat valitettavan monelle lapselle arkipäivää. Lasten erityinen haavoittuvuus tekee myös heidän kohtaamastaan vainosta erityisen raskasta.

Joulun lapsi toi maailmaan valon, jota pimeys ei voi sammuttaa. Myös me voimme yhtenä maailmanlaajuisena seurakuntana antaa vainotuille tukemme, jotta joulun lapsen valo saisi loistaa yhä kirkkaammin. Voimme kantaa toinen toistemme taakkoja rukoilemalla, antamalla taloudellista tukea tai antamalla äänemme heille, jotka eivät itse pysty puhumaan puolestaan.

Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu. Hän kantaa valtaa harteillaan, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

Jes. 9:5.

Siunattua joulunaikaa!

– Johanna Kultalahti