Verkkokurssi

Mitä jos

6. Mitä jos Jeesuksen seuraaminen merkitsisi uhrausten tekemistä?

« »

6.1 Johdanto

Tuoreessa muistissa olevan koronapandemian aikana meidän kaikkien on täytynyt tehdä uhrauksia. Jotkut meistä ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin. Toisten työolosuhteet ovat muuttuneet hankaliksi. Emme ole voineet nähdä ystäviämme tai kenties halata perheenjäseniämme. Juhlia on peruttu tai niitä on voitu pitää hyvin rajoitetusti. Jotkut eivät voineet hyvästellä edesmenneitä rakkaitaan odotetulla tavalla.

POHDI

  • Mistä sinä jouduit luopumaan koronapandemian aikana?
  • Mikä oli vaikein uhraus, jonka jouduit tekemään?
  • Mistä luopuminen oli sinulle helpoimman tuntuista?

Monilla on ollut hyvinkin rankkaa. Tämä osaltaan korostaa sitä, kuinka tottumattomia olemme pärjäämään ilman tiettyjä asioita. Elämme yhteiskunnassa, jossa ei yleensä tehdä uhrauksia. Päinvastoin, olemme pääsääntöisesti tottuneet saamaan kaiken haluamamme mahdollisimman nopeasti ja halvalla.

Jos olemme rehellisiä itsellemme, sama koskee usein monilta osin myös uskoamme. Tämä ei ilmiselvästi pidä paikkaansa vainottujen kristittyjen elämässä. World Watch -listan maissa eläville kristityille Jeesuksen seuraaminen saattaa maksaa kaiken.

6.2 Vainotun seurakunnan maailma

Monille World Watch -listan TOP 50 -maissa eläville valinta Jeesuksen seuraamisesta käy kalliiksi. Tähän on löydettävissä lukuisia syitä:

Se saattaa maksaa heille heidän vapautensa

Joissakin maissa kristittyjen on elettävä fyysisesti eristettyinä. Esimerkiksi Eritreassa kristityt joutuvat kokemaan vankeuden hirvittävissä olosuhteissa.

Se saattaa maksaa heille heidän kotinsa

Monet kristityt joutuvat perheensä tai yhteisönsä torjumiksi. Jos kristityksi kääntymistä pidetään maassa perinteisten arvojen pettämisenä tai muuten häpeällisenä, kristityt voidaan ajaa ulos kodeistaan ja kylistään.

Se saattaa maksaa heille heidän uransa

Monissa maissa kristityt ovat toisen luokan kansalaisia. He joutuvat maksamaan kristityksi kääntymisestään taloudellisesti. Se saattaa myös vaikuttaa koulutukseen: monissa maissa kristityiltä evätään muille tarjolla olevat koulutusmahdollisuudet. Koulussa he saattavat joutua kiusatuiksi tai syrjityiksi. Heidän suorituksiaan voidaan arvostella muita ankarammin.

Se saattaa maksaa heille heidän elämänsä

Mikä järkyttävintä, on yhteiskuntia, joissa kristityksi kääntyminen maksaa yksilölle hänen elämänsä. Pohjois-Korean kaltaisissa maissa kristinusko tuo mukanaan riskin teloitetuksi tulemisesta tai vankeudesta työleireillä, joilta monet eivät selviä hengissä. Afganistanin ja Somalian kaltaisissa maissa kääntyminen islamista muuhun uskontoon rangaistaan kuolemalla. Useissa maissa kristityksi kääntyminen merkitsee valtion tai suvun pahantahtoisen tarkkailun kohteeksi joutumista.

Miksi ihmiset kaiken tämän keskellä silti kääntyvät kristityiksi?

Siksi, että he saavat jotakin kaiken menettämänsä tilalle. On olemassa vapaus, joka ylittää sen, mitä maailma tarjoaa. On olemassa aarre, joka on suurempi kuin maailma voi koskaan käsittää.

6.3 Video: Miten kristityt toimivat näissä tilanteissa?

YouTube video

Milloin kristinusko tuli Egyptiin? Entä minkälaista on egyptiläisten kristittyjen elämä tänään? Open Doorsin matkadokumentissa Johanna Kultalahti vie katsojat tutustumaan vainottujen kristittyjen elämään. Matkalle mahtuu monenlaisia mieleen painuvia ja silmiä avaavia kohtaamisia.

POHDI

  • Mikä videossa vaikutti sinuun eniten?
  • Mitä meillä suomalaisilla on mitä videon ihmisiltä puuttuu?
  • Mitä heillä on mikä meiltä puuttuu?
  • Tutustu hetki rukousaiheisiin Egyptistä ja rukoile hetki maan puolesta.

6.4 Raamattu: Opetuslapseuden hinta

LUE

  • Matt. 16:24– 27
  • Joh. 15:9–17

POHDI

  • Mitä merkitsee “ottaa ristinsä”?
  • Mitä meidän kohdallamme saattaisi tarkoittaa “antaa henkensä” ystäviensä puolesta?
  • Miten nämä kuvat liittyvät ajatukseen toistemme rakastamisesta?

Ristin ottaminen

Jeesuksen päivinä oli vain yhdenlaisia ihmisiä, jotka “ottivat ristinsä”: vain tuomittu orja tai rikollinen kantoi ristinsä poikkipuun ristiinnaulitsemispaikalle. Plutarkhos kirjoitti: “Jokainen rikollinen, jonka tuomio pannaan täytäntöön, kantaa oman ristinsä.” Jeesus on tässä suhteessa johdonmukainen: opetuslapsena oleminen tarkoittaa sitä, että on valmis kuolemaan. Tämä ei ole kielikuva. Jeesus valmisti seuraajiaan pilkatuksi, syljetyksi, pahoinpidellyksi, julkisesti häväistyksi ja surmatuksi tulemiseen: yhteinen tekijä on rikollisuuden leima. Kuten Jeesus itse myös hänen seuraajansa joutuisivat kohtaamaan mahdollisuuden tulla pidetyksi rikollisena.

Tämä todellisuus – että Jeesuksen seuraajat kokisivat täsmälleen samoja asioita kuin hän itse – on kuulunut kristityn elämään jo alusta lähtien. Voimme nähdä sen varhaisessa kastetta koskevassa kristillisessä kielenkäytössä. Yksi kasteen voimallisimmista näkökulmista oli kristityn osallisuus Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. “Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan”, kirjoittaa Paavali, “jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista” (Room. 6:4).

6.5 Video: Työmaana Intia

YouTube video

Intia on kristitylle yksi vaarallisimmista paikoista maailmassa. Erityisesti tämä koskee maan valtauskonnosta eli hindulaisuudesta kristityksi kääntyneitä sekä seurakuntien johtajia. 

Vaino ei rajoitu vain perheeseen ja lähiyhteisöihin, vaan sitä esiintyy myös työelämässä, valtionhallinnossa ja joissakin osavaltioissa myös oikeuslaitoksessa. Maan hindunationalistinen hallinto suhtautuu hyvin syrjivästi kristittyihin. 

POHDI

  • Mikä videossa vaikutti sinuun eniten?
  • Mitä kristillistä työtä tekevien on täytynyt uhrata huolehtiakseen toisista kristityistä?
  • Tutkia Intia-aiheisia rukousaiheita ja rukoile hetki maan kristittyjen puolesta.

6.6 Mitä jos Jeesuksen seuraaminen vaatisi uhrauksia?

Jeesus sanoi, ettei ole suurempaa rakkautta kuin antaa henkensä ystäviensä puolesta (Joh. 15:13).

Kuinka teemme tämän? Todettakoon ensinnäkin, että meidän kohdallamme “henkemme antaminen” ei ehkä tarkoita fyysistä kuolemista. Mutta aivan varmasti se merkitsee sitä, että pidämme omaa mukavuuttamme, omia halujamme ja jopa omia tarpeitamme toissijaisina.

Toiseksi meidän ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että olemme syntyneet vapaaseen maahan. Sen sijaan meidän tulisi kiittää vapaudestamme ja esittää itsellemme seuraava kysymys: mitä meidät kutsutaan uhraamaan siitä runsaudesta, joka on tullut osaksemme? Tiedämmekö jo sen, mitä Jumala kutsuu meitä luovuttamaan hänelle? Tiedämmekö, mitä meidän pitää tehdä?

TEHTÄVÄ

  • Mistä sinun on luovuttava seurataksesi Jeesusta?

On monia tapoja, joilla voimme – ja meidän pitäisi – tehdä uhrauksia toisten kristittyjen hyväksi. Tässä harjoituksessa keskitymme kolmeen asiaan:

  • Aika
  • Mukavuus
  • Varallisuus (mm. raha)
  1. Piirrä paperille kolme isoa ympyrää. Anna kullekin oma otsikko: aika, mukavuus, varallisuus.
  2. Kirjoita ympyröihin uhraukset, joita olet jo tehnyt. Esimerkiksi rahan osalta voit luetella lahjoituskohteesi, ajan kohdalla vapaaehtoistyösi ja mukavuuden kohdalla tavat, joilla joudut näkemään vaivaa toisten hyväksi.
  3. Mieti, mitä voisit vielä tehdä. Onko eri alueilla “aukkoja”? Olisiko jossakin asiassa jokin muutos tai parannus paikallaan?

Tämä ei ole kilpailu! Sinun ei tarvitse jakaa näitä tietoja kenenkään kanssa eikä tuntea syyllisyyttä tekemisistäsi tai tekemättä jättämisistäsi. Varo tosin myös itsetyytyväisyyden tuntemuksia. Tämä on vain yksi tapa herättää ajatuksia siitä, miten voisimme luovuttaa joitakin alueita elämästämme toisten hyväksi.

Kysymys ei ole myöskään määrästä. Ehkä Jumala kutsuu sinua uhraamaan jotakin suurta – tai sitten jotakin sinulle hyvin pientä, joka onkin suurta jollekulle toiselle.

6.7 Mitä jos? -haaste

Mitä jos tällä viikolla luopuisit jostakin seurataksesi Jeesusta uskollisemmin?

  • Kuinka voit rukoilla uhrautuvaisemmin?
  • Kuinka voit antaa uhrautuvaisemmin?
  • Kuinka voit palvella uhrautuvaisemmin?

Kirjoita ympyröihin yksi tapa, jolla aiot tällä viikolla tehdä uhrauksen – eli luopua jostakin. Ehkä voisit uhrata päivittäisen kahvikupillisen hinnan – tai voisit nousta aikaisin rukoilemaan? Ehkä voisit tehdä toisten hyväksi jotakin, mihin uhraat aikaasi ja voimiasi ja minkä vuoksi joudut näkemään vaivaa.

Mitä jos voisit vaikuttaa?

Voisitko uhrata aikaasi, varallisuuttasi tai mukavuuttasi avustaaksesi vainottua seurakuntaa? Ideoita löydät täältä: opendoors.fi/osallistu.

6.8 Kotitehtävä: yksi teko, seitsemän rukousta

TEKO

Jos voit, uhraa tällä viikolla jonkin verran aikaa, rahaa ja mukavuuttasi sekä lähelläsi olevien ihmisten että eri puolilla maailmaa elävien, uskostaan valtavan hinnan maksavien puolesta.

SEITSEMÄN RUKOUSTA

Rukoile tällä viikolla niiden kristittyjen puolesta, jotka maksavat hinnan Jeesuksen seuraamisesta.

Päivä 1: Rukoile niiden kristittyjen puolesta, jotka ovat vangittuina uskonsa vuoksi. Tuntekoot he Pyhän Hengen lohdutuksen ja voiman.

Päivä 2: Rukoile niiden kristittyjen puolesta, jotka menettävät työnsä tai eivät saa työtä, koska he seuraavat Jeesusta. Löytäkööt he keinon elättää perheensä.

Päivä 3: Rukoile niiden kristittyjen puolesta, joiden on täytynyt paeta kodeistaan vainon vuoksi. Pyhä Henki, auta heitä kokemaan, että he ovat turvassa ja Jumalan rakkauden suojassa.

Päivä 4: Rukoile niiden kristittyjen puolesta, jotka ovat menettäneet rakkaitaan väkivallan takia. Herra, lohduta leskiä, orpoja ja kaikkia surevia.

Päivä 5: Rukoile niiden kristittyjen puolesta, jotka pelkäävät paljastuvansa. Herra Jumala, anna heidän tuntea Sinun rauhasi ja suojeluksesi.

Päivä 6: Rukoile niiden kristittyjen johtajien puolesta, jotka työskentelevät maanalaisen kirkon tukemiseksi. Anna heille viisautta tietää, mitä tehdä, ja anna rohkeutta ja päättäväisyyttä toimia sinun tahtosi mukaisesti.

Päivä 7: Kiitä kaikkien niiden kristittyjen puolesta, jotka ovat maksaneet hinnan Jeesuksen seuraamisesta. Olkoon heidän elämänsä innoituksena ja esimerkkinä meille, ja olkoon meillä kaikilla rohkeutta olla valmiina “antamaan henkemme” toistemme puolesta.

6.9 Testaa tietosi

Mitkä seuraavista tulevat Jeesuksen mukaan eri tavoin hänen seuraajiensa osaksi maailmassa?
Miten Suomessa elävän kristityn tulisi suhtautua elämäänsä kristittynä?
Video: Miten itsemurhaiskusta selvinnyt egyptiläinen Samiha suhtautuu vainoojiinsa?
Video: Mitkä seuraavista ovat Intian kristittyjä kohtaavia vainon keinoja?
« »