Pastori Alimin (nimi muutettu) seurakunta oli toiminut yli kolmetoista vuotta, kun samalle kadulle rakennettiin moskeija. Tuolloin Alim seurakuntalaisineen ei ajatellut asiaa paljonkaan, koska islam on maan pääuskonto. Pian he saivat kuitenkin havaita jännitteiden kasvavan.

Pastori Alim kertoo: ”Eräänä aamuna meille kerrottiin, että neljäkymmentä naapuriamme oli allekirjoittanut kansalaisadressin. Siinä sanottiin, etteivät he halunneet kirkkomme toimivan naapurustossaan. Sen jälkeen maan hallitus ilmoitti meille, ettei meillä ollut lupaa kokoontua kirkkona maankäyttöön liittyvien kaavoitusseikkojen tähden.”

Koska seurakunta ei enää saa kokoontua laillisesti, sen täytyy kokoontua salaa. Voidakseen toimia niin heidän täytyy sopia tarkoista varotoimista.

Sunnuntaisin kokoontumisen sijaan ryhmä kokoontuu lauantai-iltaisin. Pöydät järjestetään neliön muotoon, ja jokaisen seurakuntalaisen eteen katetaan ruoka-annos. Jos naapureita tai viranomaisia ilmaantuu paikalle, näyttää siltä, että ystävät ovat kokoontuneet aterialle. Seurakuntalaiset lukevat Raamattua ja ylistyslaulujen sanoja kännyköistään. Ei siis heti ole ilmeistä, että menossa on jumalanpalvelus.

Tässä jumalanpalveluksessa seurakunta käsittelee Roomalaiskirjeen viidettä lukua, kohtaa, joka kertoo siitä, miten uskovan olemus vahvistuu ja puhdistuu kärsimyksessä. Ryhmä totesi, että opimme kärsimyksen kautta myös syvempää myötätuntoa lähimmäisiämme kohtaan. Tämä Raamatun kohta sopii erinomaisesti pohdittavaksi juuri nyt, kun seurakunta on kohdannut vainoa.

Vaikka pastori Alim on keksinut luovia tapoja koota seurakuntansa yhteen, kokoontumisiin liittyy suuri riski. Hän kertoo: ”Jos minut tavataan pitämästä jumalanpalvelusta, voin joutua moneksi vuodeksi vankilaan. Sama rangaistus uhkaa jumalanpalvelukseen osallistujia. Saatamme myös joutua maksamaan monenlaisia sakkoja. On kuitenkin riskin arvoista kokea uskovien yhteyttä.