Uutiset
08.10.2024

Kristittyjen nuorten konferenssi: ”Täällä tunnemme olevamme ihmisiä”

Nuoret kristityt ympäri maailmaa kokoontuivat hiljattain yhteen Open Doorsin järjestämässä konferenssissa. Mukana oli myös muutamia osallistujia Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista. Kärsimyksensä keskellä he todistivat, että toivoa on yhä.

Open Doors tuki äskettäin kolmipäiväistä konferenssia, joka kokosi nuoria eri puolilta maailmaa jakamaan, oppimaan ja osallistumaan yhdessä. Eräät osallistujat tulivat Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista, joissa heitä vainotaan ja syrjitään uskonsa vuoksi. Turvallisuussyistä emme voi kertoa tarkkaa konferenssipaikkaa.

Mukana olleet 36 nuorta osallistuivat informatiivisiin työpajoihin, nauttivat keskusteluista toisten kristittyjen kanssa ja kokivat yhteyttä ylistäessään ja rukoillessaan yhdessä Kristuksen ruumiina.

”Täällä tunnemme olevamme jälleen ihmisiä, meitä kuunnellaan ja kunnioitetaan. Meitä on muistutettu oikeuksistamme”, toteaa konferenssiin osallistunut nuori seurakunnan jäsen Lähi-idästä/Pohjois-Afrikasta.

”Todella nautin ajastani tässä konferenssissa. Tulimme eri puolilta maailmaa tapaamaan toisia kristittyjä. Jaoimme ongelmiamme ja näkökantojamme ja autoimme toisiamme löytämään ratkaisuja”, kertoo Sarah*, yksi osallistujista.

”Yhdessä rukoileminen ja ylistäminen olivat erityisiä hetkiä. Kiitän Jumalaa tästä mahdollisuudesta”, sanoo Maria*, nuori kristitty Etelä-Amerikasta.

Apua ja ratkaisuja nuorten haasteisiin

Konferenssi pidettiin nyt kolmatta kertaa. Teemana oli ”Anna toivon kestää”. Kokousten ja työpajojen olennaisinta sisältöä oli nuorten kouluttaminen puolustamaan uskoaan, toimimaan kristittyinä johtajina ja olemaan profeetallisena äänenä yhteisöissään.

Nuoret kertoivat kamppailuistaan ja ehdottivat tapoja auttaa toisiaan. Monet kertoivat haasteista opinnoissaan ja työnsaannissaan sekä työpaineistaan. Heillä oli myös vaikeuksia ympäröivässä yhteisössä. Seurakunnat, perheet ja he itse aiheuttivat myös paineita.

”Oli todella mukavaa nähdä ihmisiä ja olla heidän kanssaan”, sanoo Carlo*, espanjalainen kristitty. ”Olen lukenut paljon kertomuksia Lähi-idän/Pohjois-Afrikan alueen nuorten kamppailuista. Täällä viettämäni aika teki aiemmin lukemani kertomukset eläviksi. Näin veljiäni ja siskojani kasvoista kasvoihin ja vietin aikaa heidän kanssaan. Keskellä kärsimystään he sanovat, että toivoa on yhä. Se on hyvin rohkaisevaa!”

”Olen lukenut paljon kertomuksia Lähi-idän/Pohjois-Afrikan alueen nuorten kamppailuista. Täällä viettämäni aika teki aiemmin lukemani kertomukset eläviksi.”

Carlo, espanjalainen kristitty

Nuorille pidettiin raamatullisen puolustautumisen istuntoja. Ne auttoivat osallistujia ymmärtämään, että he voivat auttaa toisiaan ja olla äänettömien äänenä aina, kun se on mahdollista. He puhuivat myös, kuinka voivat vahvistaa kirkon roolia toimimalla profeetallisena äänenä.

Monet nuoret sanoivat, että heidän ikätoverinsa kääntyvät yhä useammin pois seurakunnasta. Syynä ovat arkaluontoiset aiheet, joita ei käsitellä seurakunnissa. Kysymykset esiaviollisesta seksistä ja huumeiden käytöstä ohitetaan usein. Tällöin nuoret tuntevat itsensä laiminlyödyiksi.

Sosiaalisen median kaltaiset vaihtoehtoiset lähteet johtavat heidät harhaan. Nuoret ehdottivat, että kirkon on käytävä raamatullisia keskusteluja näistä ratkaisevan tärkeistä aiheista. Näin saadaan vastapainoa väärälle tiedolle ja näytetään suuntaa.

Kristittyihin kohdistuu voimakkaan paineen aiheuttamia traumoja erityisesti tietyillä alueilla. Ne olivat ainutlaatuisia tälle kokoontumiselle. Traumat edellyttävät kiireellisesti kuntoutus- ja psykologisen tuen keskuksia nuoremman sukupolven mielenterveyden turvaamiseksi.

Yhteyden rakentaminen jatkuu

Konferenssiin osallistuneet nuoret eivät ole kuitenkaan lannistuneet suurien ongelmien takia. He visioivat yhteisen rukouksen, tuen ja rohkaisun avulla uudistuneesta kirkosta. Se kohtaa heidän todellisuutensa ja huolensa ja loistaa toivon majakkana, missä tahansa he ovat.

”Muutamat täällä tapaamani uudet ystävät ovat kertoneet tarinansa minulle”, toteaa Yolande, nuori kristitty Ruotsista. ”Jotkut heistä oli jätetty ulkopuolisiksi, eräitä oli kiusattu ja syrjitty. Monet kävivät läpi läheistensä menettämisen aiheuttamaa traumaa. Tästä huolimatta he jatkoivat uskollisesti matkaansa Herran kanssa. Rukoillaan, että he pysyisivät toiveikkaina ja tietäisivät, ettei heitä ole jätetty yksin.”

Konferenssin jälkeen kaikki osallistujat aikovat jatkaa tapaamisia säännöllisesti netin kautta jatkaakseen konferenssissa alkaneen yhteyden rakentamista.

”Täällä oleminen on virvoittanut minua”, sanoo Verona*, kristitty Etelä-Amerikasta. ”Palatessani kotiin minulla on uutta energiaa ja uusia näköaloja jaettavaksi. Voin kertoa muille Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan nuorista ja heidän kokemistaan paineista.”

”Rakastin tämän konferenssin käytännöllisyyttä. On tärkeää, että luomamme yhteydet jatkuvat myöhemmin nettikokoontumisissa. Jatkamme täällä yhdessä aloittamaamme”, kertoo Milad*, Lähi-idän/Pohjois-Afrikan alueella elävä kristitty.

On tärkeää jatkaa eri puolilla maailmaa elävien nuorten kantamista rukouksin. Tämä sukupolvi kohtaa paljon haasteita. Nuoret haluavat silti palvella Herraa, olla yhteisönsä suolana ja valona, tavoittaa ihmisiä ja tukea toisiaan eri tavoin.

Voimme rukoilla Lydian*, palestiinalaisen kristityn kirjoittamin sanoin:

Taivaallinen Isä, rakkauden ja myötätunnon lähteemme, kohotamme sydämemme puoleesi.

Tuomme Sinulle kaiken kipumme, kärsimyksemme ja ahdistuksemme. Anna näiden tunteiden tilalle Pyhä Henkesi. Paranna haavoittuneet sydämemme, erityisesti Lähi-idän nuorten. Tuo alueelle rauha. Lohduta surevia sydämiä. Anna toivoa niille, jotka tuntevat olevansa eksyksissä ja unohdettuja. Ohjaa meidät kaikki rakastavan sydämesi yhteyteen. Rakastamme ja palvomme Sinua aina ja ikuisesti.

Rukoilemme tätä Sinun pyhässä nimessäsi. Aamen.

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.