Rukoilemme pastori Michéen rinnalla, että seurakunnan usko Jumalaan säilyisi ja että hän itse pysyisi loppuun asti uskollisena palvelutehtävässään.
4.9.2026 – Rukoile voimaa Burkina Fason seurakunnalle
Pastori Bandiban yli 700 jäsenen seurakunta Burkina Fason itäosassa joutui ihmishenkiä vaatineen iskun kohteeksi ja aloittaa nyt uudessa paikassa. Rakas Vapahtaja, pelasta omasi ja puhalla seurakuntaan uusi henki.
Tue väkivallasta kärsivää seurakuntaa
Filibert oli uskollinen kristitty ja lauluntekijä. Fulani-ääriryhmän edustajat murhasivat hänet julmasti Burkina Fasossa. Hän oli yksi 31 kristitystä, jotka tapettiin sinä päivänä. Asetu seurakunnan rinnalle väkivaltaista vainoa
vastaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja tue
pastori Michéetä ja muita.
55 eurolla voidaan varustaa pastori Michéen kaltainen johtaja antamaan traumaterapiaa yhteisölleen.
Burkina Faso
Open Doors toimii paikalliskumppanien kautta vahvistaakseen kristittyjä Burkina Fasossa. Työmuotoina ovat opastus vainosta selviytymiseen, hätäapu, hengellinen apu ja traumaterapia.

