Lue myös Luuk. 10
Eräs lainopettaja tuli Jeesuksen luokse ja kysyi iankaikkisesta elämästä. Jeesus viittasi Jumalan käskyihin. Lainopettaja tunsi kirjoitukset – rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Jeesus kehui häntä ja kehotti häntä tekemään sen, mitä laissa sanottiin. Mutta lainopettaja otti esiin yhden kohdan: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Silloin Jeesus kertoi hänelle (ja meille) kertomuksen.
Erästä miestä lyötiin, hänet ryöstettiin ja jätettiin kuolemaan syrjäiselle tielle. Paikalle osuneet pappi ja leeviläinen väistivät ja menivät ohi. Sitten verta vuotavan miehen luo tuli eräs samarialainen. Hänen tuli miestä sääli, joten hän puhdisti ja sitoi miehen haavat, nosti hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon. Hän maksoi majatalon isännälle miehen hoidosta.
Jeesus kysyi: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja vastasi, kuten oli itsestään selvää – se, joka osoitti hänelle laupeutta. Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
Saatamme tuntea kirjoitukset ja osoittaa raamatunkohdat onnettomuuksien selittämiseksi. Saatamme jopa rukoilla osaa ottavasti nähdessämme kärsiviä lähimmäisiämme. Mutta kysymykseksi jää yhä: kuinka todellisuudessa osoitamme laupeutta?
Iankaikkinen elämä ei ole jotakin sellaista, mikä alkaa vasta tulevaisuudessa. Se on sitä, kuinka elämme elämämme nyt, kuinka käytännössä tarjoamme apua lähimmäisillemme – perheillemme, työtovereillemme ja ympärillämme olevalle yhteisölle.
Etsinkö vain tavanomaisia hengellisiä vastauksia, vai onko vastaukseni sellainen laupeuden teko, jolla Jeesus pyytää minua palvelemaan… tänään?
