Nepal

Suurin osa kristittyjen Nepalissa kohtaamasta vainosta liittyy äärihindulaisiin ryhmiin. Ryhmät haluavat muuttaa Nepalin takaisin hinduvaltioksi. Toimijoilla on läheiset yhteydet naapurimaa Intian Hindutva-ryhmiin.

Vaino ei aiemmin ole ollut hallituksen johtamaa. Vuonna 2015 maassa otettiin kuitenkin käyttöön uusi perustuslaki ja vuonna 2017 uskonnon vaihtamisen kieltävä laki. Tämä rajoittaa uskonnonvapautta. Nepalissa suurin osa kristityistä on kääntynyt hindulaisuudesta.

Äärihindulaisesta perheestä tai yhteisöstä lähtöisin olevan yksittäisen kristityn on erittäin vaikea harjoittaa uskoaan. Jos uusi usko paljastuu, henkilö joutuu todennäköisesti kohtaamaan painostusta, väkivaltaa ja karkotuksen kotoaan. Hänet myös tehdään perinnöttömäksi.

Nepalin hallinto ei ole vahvan diktatorinen. Valtion virkamiehet ovat kuitenkin muuttumassa yhä ankarammiksi, etenkin paikallistasolla.