Uutiset
27.04.2022

World Watch List 2022: Viisi trendiä

1. Talibanin valtaannousu vahvistaa jihadistien uskoa tulevaan voittoonsa ympäri maailmaa

Talibanin valtaannousu Afganistanissa antoi jihadisteille vahvaa henkistä tukea maailmanlaajuisesti, etenkin Aasiassa. Naapurimaassa Pakistanissa Taliban vahvistui islamistiryhmien juhliessa. Rohkeutta saattavat saada myös muut, esimerkiksi vuoden 2002 Balin pommituksista vastuussa ollut indonesialainen islamistijärjestö Jemaah Islamiyah1, jolla on kytköksiä Talibaniin.

Afrikassa jihadistit toimivat usein maissa, joissa on korruptoitunut ja heikko hallinto. Nyt afrikkalaiset jihadistit pitävät vain ajan kysymyksenä sitä, milloin ulkomaiset voimat lakkaavat tukemasta heitä vastaan käytävää taistelua. Yksi esimerkki on al-Shabaab, joka on taistellut Somalian hallitusta ja sen liittolaisia (Afrikan unionin joukkoja) vastaan vuosikymmenen ajan. Tällä alueella maanalainen kirkko on jo valmiiksi pieni ja hajallaan, samoin kuin Afganistanissakin.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kristityt kokevat edelleen eniten väkivaltaa. Pelkän väkivallan perusteella mitattuna kymmenen kristityille vaarallisimman maan joukossa on Nigeria, joka jälleen kerran saa korkeimmat mahdolliset pisteet, sekä Keski-Afrikan tasavalta ja Kongon demokraattinen tasavalta, jossa toimivan Alliance of Democratic Forces -järjestön yhteyksiä Islamilainen valtio -ryhmään ei enää peitellä. Tänä vuonna on tullut selväksi, etteivät kristityt eivätkä muutkaan vähemmistöryhmät voi luottaa Nigerian hallinnon määräämän turvakoneiston suojaavan heitä. Oppilaitoksiin, kirkkoihin, kyliin ja yhteisöjen johtajiin kohdistuu edelleen kaappauksia, murhia, pahoinpitelyjä sekä karjan ja muun omaisuuden tuhoamista. Tekijöinä on erityisesti fulanikansaan kuuluvia militantteja sekä tunnettuja jihadistiryhmiä, kuten Boko Haram ja Islamic State West Africa Province. 

Mosambik ja Kamerun ovat myös väkivallan kärkikymmenikössä. Syynä ovat jihadistit, jotka toimivat ympäri Tšadjärven allasta (Nigeriassa, Tšadissa, Kamerunissa ja Nigerin eteläosassa) sekä Sahelin alueella (Malissa, Burkina Fasossa ja Nigerin länsiosassa). Viisi mainituista yhdeksästä Saharan eteläpuolisen Afrikan maasta ei edes ollut World Watch -listalla vielä vuonna 2014. Vuoden 2022 listalla ne ovat kaikki viidenkymmenen kärjessä, paitsi Tšad, joka on sijalla 63 ja jota pidetään ”vainon suhteen seurattavana maana” (Persecution Watch Country).

2. Maailmanlaaja kirkko elää entistä enemmän kotiseudultaan pois siirrettynä tai pakolaisena, mikä lisää sen haavoittuvuutta

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestön2 mukaan vuonna 2021 noin 84 miljoonaa ihmistä joutui lähtemään kodistaan pakon edessä joko toisaalle omassa maassaan tai – 26 miljoonaa ihmistä – toiseen valtioon. Monet näistä ihmisistä olivat vainoa pakenevia kristittyjä. Satojatuhansia kristittyjä pakeni islamistista väkivaltaa (esim. Sahelin alueella Afrikassa), pakkovärväystä armeijaan (Eritrea), sisällissotaa (Sudan), valtion harjoittamaa sortoa (Iran) tai/ja suvun painostusta uskonsa takia. Suurin osa paenneista elää omalla alueellaan maan sisäisinä siirtolaisina tai pakolaisina.

Osasta Saharan eteläpuolista Afrikkaa, mukaan lukien Kenian koillisosa, kristitty väestö on tutkimuksen mukaan yksinkertaisesti tyhjennetty ja lähtenyt. Muutaman viime vuoden aikana satoja kirkkoja on suljettu Burkina Fasossa, Malissa, Nigerissä ja Nigeriassa, jossa tänä vuonna yksistään suljettiin 470 kirkkoa. Jos kristityt palaisivat, jihadistien väkivaltaiset hyökkäykset todennäköisesti jatkuisivat. Kun kristityt ovat joutuneet jättämään kotinsa tai lähtemään liikkeelle, heitä uhkaavat kiskonta, ihmiskauppa, raiskaukset ja vankeus, etenkin jos he pääsevät Libyaan asti.

Muun muassa Irakissa, Syyriassa, Libanonissa ja Jordaniassa kristittyjä asuu edelleen maan sisäisten pakolaisten ja/tai pakolaisten leireillä. Näillä leireillä he ovat erityisen haavoittuvassa asemassa: he ovat lähtömaistaan tulleiden joukossa vähemmistö, minkä takia he voivat joutua viranomaisten syrjinnän kohteeksi, etenkin jos he ovat kääntyneet kristinuskoon islamista. Heiltä voidaan jopa kieltää humanitaarinen apu ja muu käytännön tuki. Näin voi tapahtua jopa länsimaisessa ympäristössä.

Kristityt naiset kertovat, että seksuaalinen väkivalta on yleisin heitä kohtaavan vainon muodoista. World Watch -listan laatijat saivat tietoja naisista ja lapsista, joita oli ahdisteltu, raiskattu ja pidetty seksiorjina, myös pakolaisleireillä, mutta etenkin heidän matkatessaan turvaa etsien. Köyhyys ja epävarmuus lisäävät heidän haavoittuvuuttaan; joidenkin ainoaksi selviytymiskeinoksi jää prostituutio.

Näistä ja muista syistä monet kristityt pakolaiset välttelevät leirejä kokonaan. Heitä ei koskaan rekisteröidä, joten he eivät ole oikeutettuja ruoka-apuun, traumatukeen ja niin edelleen. Heidän lapsensakin saattavat myös jäädä ilman koulutusta.

Selkkaus Myanmarissa koettelee Chinin osavaltiota, jossa kristityt ovat enemmistönä, sekä kristittyjä vähemmistöryhmiä esim. Kachinin, Kayahin ja Shanin osavaltioissa. Myanmarin armeija on pommittanut kirkkoja ja myös tappanut tai vanginnut pastoreita. Tutkimus osoittaa, että 200 000 kristittyä on pakkosiirretty ja 20 000 kristittyä on paennut maasta Word Watch List 2022 -tutkimusjakson aikana.

Osissa Saharan eteläpuolista Afrikkaa ja osissa Aasiaa kristityt lähtevät kodeistaan ja kotimaistaan vastahakoisesti. Heillä ei ole muuta keinoa paeta jatkuvaa oikeudellista, poliittista, taloudellista ja sosiaalista syrjintää ja painostusta. Tämä pysyvä ”eksodus” heikentää kirkkoja nuorten lähtiessä pois niinkin erilaisissa maissa kuin Nigeria ja Malesia.

3. Kiinan malli uskonnon keskitetystä kontrollista valtaa maailmaa

Kiinan taloudellisen kyvykkyyden ja vaikutusvallan kasvaessa myös kansallismielisyys on vahvistunut. Tämä edellyttää sosiaalista vakautta, jota säädellään ylhäältä tulevilla käskyillä ja jossa ei ole sijaa vapaaehtoisuudelle, sananvapaudelle tai muiden uskomusjärjestelmien vapaudelle. Kiinan uskonnolliset johtajat ymmärtävät, että heidän tulee mukautua. Toukokuun 2021 uudet säännöt edellyttävät, että he ”rakastavat isänmaata, tukevat kommunistisen puolueen johtoasemaa ja sosialistista järjestelmää”. He eivät saa ”vaarantaa kansallista turvallisuutta, heikentää kansallista yhtenäisyyttä” tai ”aiheuttaa hajaannusta maassa.” Uudet säännöt rajoittavat myös sitä, kuinka paljon kansalaiset saavat olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.

Etelä- ja Keski-Amerikassa kommunisti-ideologian vallan alla pandemiaa käytettiin edelleen tekosyynä kirkkojen valvonnalle ja kovempien rajoitusten asettamiselle. Heinäkuussa Kuubassa katolisia ja protestanttisia johtajia pidätettiin, kidutettiin ja sakotettiin raskaasti heidän puhuttuaan suurmielenosoitusten yhteydessä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Nicaraguassa ja Venezuelassa valtapuolueet edistivät mustamaalauskampanjoita katolisia piispoja vastaan, peruuttivat rekisteröitymislupia ja sulkivat kirkkoja. Tätä mallia, tai jopa ideologiaa, on toistettu hiljattain monissa erilaisissa maissa, kuten Sri Lankassa, Myanmarissa, Malesiassa ja Keski-Aasian valtiossa. Kaikissa näissä on asetettu tiukempia rajoituksia niille, jotka poikkeavat ”yksi maa, yksi kansa, yksi uskonto” -periaatteesta.

Vähemmistöt kohtaavat edelleen syrjintää yhteiskunnissa, joita muovataan yhä epäluuloisemmiksi heitä kohtaan etenkin valtamedian ja sosiaalisen median kautta (ks. Open Doorsin raporttia Intiasta3). Kun autoritäärisyys yhdistyy islamiin, kristityt kärsivät. Vuoden 2011 arabikeväästä lähtien jatkunut epävakaus Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan alueilla antaa mahdollisuuden jatkaa diktatorisia toimenpiteitä myös historiallisia ja muita vakiintuneita kirkkoja kohtaan. Erityisesti kohteena ovat islamista kääntyneet. Esimerkiksi Algeria sulki kolme protestanttista kirkkoa tänä vuonna kolmentoista aiemmin suljetun lisäksi.

4. Autoritääriset hallitukset ja jopa rikollisjengit käyttävät edelleen koronarajoituksia heikentääkseen kirkkoa

Kiinan nopea ja ankara reaktio koronaepidemiaan on hyvin tunnettu. Kun rajoitusten tarve lakkasi, joillakin alueilla monien viralliseen ”Kolmen itsen kirkkoon” kuuluvien seurakuntien sekä rekisteröitymättömien seurakuntien ei kuitenkaan sallittu avata toimintaansa uudelleen, mikä pakotti ne pienempiin soluryhmätapaamisiin kotona tai verkossa. Lisäksi esimerkiksi Henanin ja Jiangxin maakuntien alueelta raportoitiin, että kaikkien valtion hyväksymien uskonnollisten yhteisöjen tiloihin on asennettu valvontakamerat.

Samaan aikaan jotkin raamattusovellukset poistettiin verkkokaupoista. Sen jälkeen kun yksi mies pidätettiin kristillisen verkkokirjakaupan ”laittomasta pyörittämisestä”, viranomaiset aloittivat kaikkia hänen asiakkaitaan koskevan valtakunnallisen tutkinnan4. Tutkinnan yhteydessä kaikkia erään vangitun kuuluisan pastorin5 kirjan ostaneita kehotettiin palauttamaan kyseinen kirja.

Pandemia näyttää tarjonneen todisteen siitä, että valvonta digitaalisella teknologialla toimii maan sisäisesti niin hyvin, että sille on kysyntää maailmanlaajuisesti, etenkin muissa autoritäärisesti johdetuissa valtioissa. Esimerkiksi Vietnamissa sekä valtiolliset että ei-valtiolliset toimijat käyttivät koronan puhkeamisia seurakuntien panettelemiseen. Erästä seurakuntaa vastaan aloitettiin jopa rikostutkinta6.

Länsi-Afrikasta Keski-Amerikkaan hallitusten keskittyminen pandemiaa vastaan taistelemiseen mahdollisti edelleen sen, että jihadistiryhmät ja/tai järjestäytyneet rikollisryhmät saattoivat vahvistaa ja laajentaa vaikutustaan ja alueiden hallintaansa, kuten World Watch -lista raportoi viime vuonnakin.

5. Onko hyviä uutisia?

Paavin vierailu Islamilaisen valtion runtelemalle Irakin alueelle nähtiin yleisesti onnistuneena, vaikka etukäteen pelättiin sen voivan aiheuttaa korona-aallon. Vierailu rohkaisi useampia kristittyjä harkitsemaan palaamista jälleenrakentamaan.

Irakissa, Syyriassa, Turkissa, Egyptissä, Tunisiassa ja joissakin muissa maissa kirkkoihin kohdistuva väkivalta väheni, koska koronarajoitukset ehkä estivät mahdollisia hyökkäyksiä.

Islamistiset militantit vapauttivat Malissa kolumbialaisen katolisen nunnan Gloria Argotin lähes viiden vuoden vankeuden jälkeen. Argoti sanoi, että hänen uskonsa oli auttanut häntä selviämään koettelemuksesta.

Viitteet:

  1. https://www.benarnews.org/english/commentaries/asean-security-watch/taliban-abuza-08162021185452.html
  2. https://www.unhcr.org/refugee-statistics/
  3. https://media.opendoorsuk.org/document/pdf/Destructive%20Lies-Full%20version-DIGITAL-ODUK-2021.pdf
  4. https://www.csw.org.uk/2021/11/24/press/5489/article.htm
  5. Pastor Wang Yi, of Early Rain Church, Chengdu
  6. https://www.iirf.eu/news/other-news/covid-19-leads-to-prosecution-of-house-church-group/