Turkki

50

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Kristittyjen elämä on vaikeutunut, koska uskonnollinen nationalismi on voimistunut ja maan hallitus painottaa islamilaisia arvoja yhä vahvemmin. Ulkomaalaisia kristittyjä painostetaan poistumaan maasta tai heitä ei päästetä palaamaan maahan, vaikka heillä olisi turkkilainen puoliso ja lapsia. Perinteisiä kristittyjä kirkkokuntia valvotaan ja valtio rajoittaa niiden toimintaa.

Vaikka kääntymistä islamista kristinuskoon ei ole lailla kielletty, jokainen ei-muslimi tai kristinuskoon kääntynyt nähdään epälojaalina turkkilaisena. Kristittyjä pidetään kielteisenä länsimaalaisena vaikutuksena. Perheet ja paikallisyhteisöt voivat painostaa muslimi- tai sekulaaritaustaisia Kristuksen seuraajia luopumaan uskostaan. Jopa vähemmistöryhmiin kuten kreikkalaisiin ja armenialaisiin kuuluvat kristityt joutuvat selviytymään valtion heihin kohdistamista oikeudellisista ja hallinnollisista haasteista.

Turkkilaisiin henkilökortteihin merkitään henkilön uskontokunta elektronisen sirun avulla. Etenkin valtioon liittyvien työnantajien on siten helppoa syrjiä kristittyjä.

Turkissa asuu muslimitaustaisia kristittyjä myös esim. Iranista, Afganistanista, Syyriasta ja Irakista. Turkkilaisen yhteiskunnan ja viranomaisten painostuksen lisäksi he kokevat painetta oman perheensä ja yhteisönsä taholta. Monet pelkäävät ottaa yhteyttä paikallisiin seurakuntiin kiinnijäämisen vuoksi.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

Ulkomaalaisten kristittyjen maahantulokieltojen määrä on vaikuttanut jo jonkin aikaa vähenevän. Vuoden 2023 aikana määrä alkoi kuitenkin jälleen kasvaa. Turkin hallitus estää jatkuvasti joidenkin ulkomailla asuvien kristittyjen kansalaistensa paluumuuton, perusteluina epämääräiset turvallisuussyyt. Kieltojen tarkoituksena näyttää olevan uusien seurakuntien eristäminen.

Millaista maassa on elää kristittynä?

Kristittyihin kohdistuu vihamielisyyttä varsinkin maan sisäosissa, missä asenteet ovat vanhoillisia ja islamistisia. Suurin osa uusista seurakunnista, kuten baptisteista, evankelisista ja helluntailaisista, asuu läntisissä rannikkokaupungeissa kuten Istanbulissa. Kaupungit ovat usein ilmapiiriltään vapaamielisempiä ja maallistuneempia.

Armenialainen ja assyrialais-syyrialainen kirkko kohtaavat painostusta ja vihamielisyyttä Kaakkois-Turkissa. Ne ovat jo vuosikymmenien ajan kärsineet Turkin armeijan ja kurdien vastarintaliikkeen yhteenotoista alueella. Niihin kohdistuu sekä etnisten turkkilaisten että kurdien syrjintää. Suurin osa näihin perinteisiin kirkkokuntiin kuuluvista kristityistä ei enää asu sukujen perinteisillä alueilla vaan on muuttanut maan länsiosiin.

Millaista maassa on elää miehenä?

Turkkilaisten miesten odotetaan puolustavan islamia ja “turkkilaisuutta”. Nämä käsitteet kuuluvat kansan mielessä läheisesti yhteen. Miehiin kohdistuvat odotukset estävät monia menemästä koskaan kirkkoon.

Kristityksi kääntyneitä miehiä voidaan uhkailla, pidättää tai vangita. He ovat vaarassa menettää työnsä tai perintönsä sekä joutua perheen hylkäämiksi.

Painostus ulottuu pakolliseen asepalvelukseen. Kristityksi tiedettyyn kohdistuu epäilyksiä ja kiusaamista. Eräs asepalvelustaan suorittanut muslimitaustainen kristitty joutui pitämään uskonsa salassa, sillä olosuhteiden pakosta uskon harjoittaminen oli käytännössä mahdotonta.

Millaista maassa on elää naisena?

Suurimmassa osassa Turkin islamilaista yhteiskuntaa naisilla on vähemmän päätäntävaltaa ja itsemääräämisoikeutta kuin miehillä. Naiset ja tytöt kuuluvat perheidensä holhoukseen ja heidän odotetaan kunnioittavan päätöksillään perheitään.

Jos joku kääntyy kristityksi tai nai kristityn, hän saattaa joutua kotiarestiin tai hylätyksi, kohdata ahdistelua tai seksuaalista väkivaltaa.

Islamin hylänneet naiset ovat suurimmassa vaarassa maaseutualueilla. Koska islamin asema vahvistuu yhteiskunnassa, sen pukeutumissäännöistä poikkeavat henkilöt ovat vaarassa joutua pilkatuiksi ja psyykkisen tai jopa fyysisen häirinnän kohteeksi.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doors kokoaa rukoustukea Turkin vainotuille kristityille. Open Doors tukee persiankielisiä kristittyjä pakolaisia tarjoamalla koulutusta, varoja ja käytännön apua.

Rukoile:

Rukoile, että kristityt nähdään tärkeinä Turkin yhteiskunnan jäseninä

Rukoile kristityille rohkeutta, viisautta ja varjelusta kun he seuraavat Jeesusta vihamielisessä yhteiskunnassa.

Rukoile, että kristityt eivät menetä toivoaan haasteiden edessä.