Yleinen
10.10.2019

Rakennamme uutta toivoa Lähi-idässä, paikallisyhteisöjen sydämessä

Uusia liikeideoita Toivon Keskusten kautta

Pitkäaikainen tuki ja rukous rakentavat toivoa ja toimeentulon mahdollisuuksia

Paikalliskirkolla on avainasema Jumalan suunnitelmassa Syyrian jälleenrakentamiseksi. Tuho on helppo nähdä, mutta myös toivo elää. Sinun rukouksesi ja tuki Toivoa Lähi-itään -kampanjallemme auttaa nyt ja kohti tulevaa.

”Meidän on rohkaistava kristittyjä pysymään maassa. Kirkkona haluamme olla ihmisten lähellä ja apuna. Haluamme parantaa Aleppon ja Syyrian tulevaisuutta. Kirkkoni, Toivon Keskus, etsii koko ajan uusia tapoja auttaa ihmisiä. Voimme esimerkiksi avustaa jonkun projektin käynnistämisessä tai antaa mikrolainan pienyrityksen perustamiseen.”

– Pastori Abdalla Open Doorsin kumppani, Syyria

 

Syyrialainen nainen leipomukset edessään
Vartouhi

Uusi alku elämälle – Vartouhi

Vartouchi joutui luopumaan ruokapalvelustaan, kun hänen talonsa sortui sodassa. Työttömänä hän oli riippuvainen ruoka-avusta. Pastori Abdallan Toivon Keskuksen avulla hän on nyt voinut avata liikkeensä uudelleen.

Hän sanoo: ”Olen onnellinen jokapäiväisestä työstäni. Olen lapsesta alkaen pitänyt ruoanlaitosta ja iloitsen tehdessäni maittavaa ruokaa. Huolet unohtuvat eikä minua väsytä. Mitkään sanat eivät riitä kertomaan, miten kiitollinen olen. Olen todella kiitollinen siitä, että sain apua.”

”Aloitan päiväni rukoilemalla kotona ja tulen tänne Jumalan Sanan ravitsemana, Hengen täyttämänä. Henki johtaa minua, ei oma voimani. Muutoin tämä olisi hyvin vaikeaa.”

– Vartouhi, Syyria

 

Syyrialainen mies kaupassaan
George

Uusi alku elämälle – George

Sodan aikana George ei voinut työskennellä Syyriassa. Hän joutui jättämään perheensä ja lähtemään ulkomaille töihin. Hän sanoo: ”Kuuntelin uutisia kauhuissani. Perheeni oli talon pohjakerroksessa eikä uskaltanut nukkua kunnolla.”

George sai kirkolta rahaa, jonka avulla hän avasi liikkeensä uudelleen ja saattoi palata perheen luo Aleppoon. Nyt perhe tulee toimeen hänen tuloillaan.

”Olen ostanut kirkon taloudellisella tuen kaiken, mitä täällä on. Kun avasin liikkeen, asiakkaita alkoi tulla.”

”Saamamme apu oli ihmeellistä. Jumalan armo sai ihmiset lahjoittamaan rahaa. Niin monet ovat auttaneet ja rohkaisseet minua. Kiitos kaikille lahjoittajille: olitte rinnallani ja olitte meille todella hyviä.”

– George, Syyria

 

Joka päivä selviytymisen keskiössä

Pastori Abdallan kirkko on Toivon Keskus paikallisille. Siellä toimivat lasten ryhmät auttavat sodasta kärsinyttä sukupolvea, ja keskus luo toimeentulon edellytyksiä kokonaisille perheille myöntämällä lainoja oman pienyrityksen perustamiseen. Open Doors on avannut teidän avullanne 16 Abdallan kaltaista Toivon Keskusta ja suunnitelmissa on perustaa niitä vielä 20.

Pastori Abdalla sanoo: ”Haluan kiittää sydämestäni kaikkia niitä ihmisiä ja kirkkoja, jotka tukivat meitä sodan aikana. Apuanne tarvitaan edelleen, tarvitsemme tukijoita rinnallemme. Omat voimavaramme eivät riitä kaikille tarvitseville.”