Uutiset
28.10.2022

Kun Syyrian valot sammuvat – Latakiassa sähköt toimivat kolmesti päivässä

Syyriassa sijaitsevassa Latakian kaupungissa katuvalot eivät toimi ja monissa kerrostaloissa sähkövaloa saadaan vain satunnaisesti. Nykyinen Syyria on maa, jossa ihmisiltä puuttuu yksi 2000-luvun perustarpeista: sähkö.

Latakia on Välimeren rannikolla sijaitseva suurkaupunki, jossa sähköt toimivat kolmesti päivässä puoli tuntia kerrallaan. Sähkön saannin tilanne vaihtelee kaupungeittain, mutta suurimman osan päivää sähköt ovat poissa. Miten se vaikuttaa käytännössä?

Pimeys on yksi asia, jonka Syyriassa matkustavat voivat selkeästi ”nähdä”. Kadut ovat pimeinä, ja asuntojen ikkunat ovat illalla ja yöllä mustia neliöitä talojen seinillä. Päällä olevat valot ovat pattereilla toimivia LED-lamppuja. Suurin osa kaupoista käyttää sähkönjakelun katkettua akkua (usein auton akkua), niin kauan kuin siinä riittää virtaa.

Aleppon generaattorit

”Meillä ei ole generaattoreita niin kuin Aleppossa”, Latakian katolisen kirkon pappi, isä Fadi kertoo.

Aleppossa ne, joilla siihen on varaa, maksavat mahdollisuudesta käyttää kaduilla olevia suuria ja äänekkäitä generaattoreita. Niistä saa tarpeeksi sähköä kodin valaistukseen, mutta ei pesukoneen, jääkaapin tai ilmastointilaitteen käyttämiseen.

Kolme syyrialaista istuu hämärässä huoneessa kännykän valossa pöydän äärellä.
Syyriassa paikalliset ovat tottuneet elämään sähkökatkojen keskellä. Pimeän tullen koti voidaan valaista sähkökatkon aikana kännykän tai kynttilöiden valolla.

Aleppon asukkaat ovat tottuneita elämään ilman sähköä, sillä Syyrian sodan alussa kaupunki oli usein pitkiä aikoja ilman sähköä. Generaattorit otettiin silloin käyttöön.

Arkinen tilanne

Kun vierailee ihmisten kodeissa eri puolilla Syyriaa, kokee usein seuraavanlaisen tilanteen: sähköt menevät yhtäkkiä poikki kesken keskustelun ja kaikkialla on pimeää.

Paikalliset valaisevat tilan yllättävän nopeasti matkapuhelinten taskulampuilla ja jatkavat keskustelua, jos puhelimissa on virtaa.

Sähkön puute vaikuttaa myös opiskelijoihin.

”Huhutaan, että sähköä ei kohta ole ollenkaan”, eräs syyrialaisen seurakunnan johtaja kertoo. ”Se tarkoittaisi täyttä pimeyttä.”

Sähkön puutteelle ei ole olemassa varmaa selitystä. Infrastruktuuri on tietysti vahingoittunut sodan ja ylläpidon puutteen vuoksi. Sähkökatkoja oli kuitenkin jo ennen vuotta 2011, kun sota alkoi, ja sähkölaitosten oli vaikea vastata energiantarpeeseen.

Sähkön puute näkyy kaikkialla

Monissa kodeissa pesukonetta ei ole käytetty vuosiin. Kone ei toimi kunnolla, kun sähköä riittää vain puoleksi tunniksi. Aleppossa asuvalla George Tarrabilla, joka huoltaa työkseen pesukoneita, on nykyään vähemmän töitä. ”Ihmiset eivät tuo pesukoneitaan huoltoon, koska eivät voi käyttää niitä.”

Sähkön puute vaikuttaa myös Syyrian opiskelijoihin. Kuinka opiskella kotona, kun valoa ei ole tarpeeksi? Kuinka pitää kannettava tietokone toiminnassa, kun sitä ei voi ladata?

Useat opiskelijat voivat onneksi käyttää kirkkojen tarjoamia opiskelutiloja, joista osa on avattu Open Doorsin tuella. Tilassa heillä on generaattorin ansiosta varma sähkönlähde, vakaa internetyhteys ja valoa.

Vanhukset eivät voi usein poistua kodeistaan, samoin raskaana olevat naiset.

Latakiassa asuva Amgad Saba (32) kokee, että sähkön puute haittaa hänen yritystoimintaansa. Hän perusti ruokakaupan vuonna 2019 ja osti auton, jota hän tarvitsee ostaakseen vihanneksia ja hedelmiä. Vaikka hänen tulonsa ovatkin hyvät, Syyrian nykytilanne estää häntä laajentamasta toimintaansa. ”Koska sähköä ei ole, en voi myydä pakasteita.”

Myös kerrostaloissa asuvat vanhukset ovat kärsineet sähkökatkoista.

”Seurakunnassa on mies, joka ei voi käyttää portaita. Hän ei voi poistua kodistaan hissien lakattua toimimasta sähkönpuutteen takia. Vanhukset eivät voi usein poistua kodeistaan; sama pätee raskaana oleviin naisiin”, isä Fadi, Latakian katolisen kirkon pappi, kertoo. ”Koska nämä ihmiset eivät voi tulla kirkkoon, minä käyn heidän luonaan jakamassa ehtoollisen.”