Apua Nigerian kristityille ja kirkolle

Väkivalta on lisääntynyt kristittyjen asuttamissa kylissä eri puolilla Nigeriaa.

Poltettujen kotien ja kirkkojen, murhattujen kristittyjen ja leskiksi jääneiden naisten lukumäärä on lisääntynyt. Mutta niin ikään on lisääntynyt myös toivo kristittyjen keskuudessa. Taloudellinen tukenne voi osaltaan ylläpitää tuota toivoa vainottujen kristittyjen keskuudessa pohjoisessa Nigeriassa, niin että he pysyvät hengissä, vahvoina ja turvassa. Lue lisää.

  • 40 eurolla saa hankittua ruoan kuukaudeksi kodistaan paenneelle viisihenkiselle kristitylle perheelle.
  • 80 eurolla saa koulutettua ohjaajan, joka auttaa vainottuja kristittyjä toipumaan henkisistä vammoistaan.
  • 125 euroa mahdollistaa kipeästi kaivatun opetuslapseuskoulutuksen epävakaalla alueella palvelevalle kirkon johtajalle.

Kiitos avustasi. Jos et voi auttaa taloudellisesti, niin rukoilethan Nigerian kristittyjen puolesta.

Valitse lahjoitussumma