Pariskunta tapasi vuonna 2004 kirkon järjestämällä leirillä kotikaupungissaan Latakiassa. Mousa oli tuolloin ehtinyt valmistua sähköinsinööriksi ja työskenteli isänsä kanssa rakennusalalla. Nagham taas oli valmistunut yliopistosta pääaineenaan yhteiskuntatieteet ja teki töitä apteekissa. Naghamin mukaan heistä tuli aluksi ystävät, minkä jälkeen he alkoivat seurustella. Kihloihin pari meni vuonna 2009.
Väkivallan uhka leijui ilmassa.
Levottomuudet kiihtyvät
Mentyään kihloihin Nagham ja Mousa alkoivat suunnitella häitään ja tulevaa asuntoaan. Heillä oli tapana käydä Aleppossa ja Damaskoksessa katselemassa esimerkiksi huonekaluja tulevaan kotiinsa. Samaan aikaan Syyriassa alkoi kuitenkin olla levotonta, ja protestit levisivät nopeasti myös Latakiaan. Hallituksen määräämän ulkonaliikkumiskiellon aikana muslimit huusivat iltaisin iskulauseita parvekkeiltaan.
Levottomuudet johtivat lopulta siihen, että Nagham ja Mousa luopuivat suunnitelmastaan mennä naimisiin perjantaipäivänä, joka on islaminuskoisille viikonlopun ensimmäinen päivä. Perjantain saarnan kuultuaan muslimit ryntäsivät moskeijoista kadulle osoittamaan mieltään.
Väkivallan uhka leijui ilmassa.
Toisenlaiset häät
Nagham ja Mousa olivat harkinneet jopa häidensä lykkäämistä tai vaihtoehtoisesti vihkimistä ilman hääjuhlaa. Lopulta he kuitenkin päätyivät järjestämään juhlan ja valitsivat sille päiväksi keskiviikon. He uskoivat elämän normalisoituvan ja protestien laantuvan. Teitä oli kuitenkin jo suljettu, eivätkä he enää päässeet Aleppoon tai Damaskokseen hankkimaan tavaroita uuteen kotiinsa.
Nagham valmistautui häihin rukoillen. Hän käveli parina kolmena iltana kotitalonsa parvekkeelle, jossa hän kuuli muslimien taisteluhuudot. Epävarmuuden keskellä rukoillessaan hän vakuuttui siitä, että Jumala on hyvä ja auttaa häntä ja hänen sulhastaan.
Hääpäivänä suuri osa Naghamin kotikylässä asuvista sukulaisista ei tiesulkujen takia päässyt mukaan juhlaan. Pariskunnan onni ei ollut täydellinen, koska he tiesivät maansa olevan kriisissä, ihmisten kuolevan ja toisten menettävän rakkaitaan.
Avustustyötä ja perhe-elämää
Mousa oli vapautettu asepalveluksesta, joten hän alkoi suunnitella pakoa Syyriasta puolisonsa kanssa. Passit valmiina lähtöä varten he seurasivat, kuinka kapinalliset valtasivat kaupungin toisensa jälkeen.
Joukot eivät kuitenkaan koskaan saapuneet Latakiaan. Kaupungista onkin muodostunut turvasatama monelle kodistaan paenneelle syyrialaiselle, ja Jumala on kutsunut Mousan työskentelemään heidän auttamisekseen. Hän on kiitollinen siitä, etteivät he paenneet.
Naghamin ja Mousan perhe on myös kasvanut sodan aikana, vaikka Nagham sai stressin takia ensin keskenmenon. Pariskunnan tytär Christa syntyi vuonna 2014 ja poika Fadi vuonna 2019. Christan synnyttyä kaupungissa oli niin kova pula maidosta, että Mousan piti etsiä sitä joka puolelta kaupunkia löytääkseen edes muutaman pullollisen. Sodan aikana heillä on ajoittain ollut puutetta myös Naghamin tarvitsemista lääkkeistä.
Kaiken puutteen ja kärsimyksen keskellä Jumala uskoi Mousalle tärkeän tehtävän huolehtia pakolaisperheistä Open Doorsin yhteistyökumppanina. Hän kertoo, kuinka hän auttaa Latakiaan paenneita toimittamalla heille ruokaa, lääkkeitä ja rahaa vuokranmaksuun.
Latakiaan on myös perustettu Toivon keskuksia, ja meneillään on projekteja, joissa ihmisiä autetaan hankkimaan oma toimeentulonsa.
Mousa kertoo, että vaikka taistelut ovat nyt keskittyneet vain tietyille alueille, Syyrian taloudellinen tilanne ei ole parantunut vaan pikemminkin huonontunut. Puutetta on polttoaineista, sähköstä, lääkkeistä ja jopa vedestä. Lapsille on edelleen vaikea saada maitoa.
