Pohjois-Korea

1

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Kristityksi paljastuminen tarkoittaa Pohjois-Koreassa käytännössä kuolemantuomiota. Kristityt tapetaan joko välittömästi tai heidät viedään poliittisina rikollisina työleireille – joiden raskaasta työstä harvat selviävät hengissä. Sama kohtalo odottaa myös paljastuneiden perheenjäseniä. Eri puolilla maata sijaitsevilla työleireillä arvioidaan olevan kymmeniä tuhansia kristittyjä.

Pohjois-Koreassa ei voi elää avoimesti kristittynä. Hengellisiin tilaisuuksiin on lähes mahdotonta kokoontua, joten ne järjestetään äärimmäisen salaisesti ja suurella riskillä. Toukokuussa 2023 erään perheen viisi jäsentä pidätettiin, kun he kokoontuivat rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Myös kristillistä kirjallisuutta takavarikoitiin. Ryhmän oli raportoitu kokoontuvan viikoittain, ja pidätykseen johti ilmiantajan vihje.

Uskovien huono kohtelu johtuu autoritaarisen hallinnon näkemyksestä, jonka mukaan kristityt ovat erityinen uhka maan johdolle ja yhteiskunnalle. Joulukuussa 2020 säädetty taantumuksellisen ajattelun vastainen laki tekee täysin selväksi, että on vakava rikos olla kristitty tai omistaa Raamattu ja että siitä rangaistaan ankarasti. Pääkaupunki Pjongjangin vierailijoille näytettävät kirkot toimivat vain propagandatarkoituksessa.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

Viime vuonna Pohjois-Korea on vahvistanut Kiinan vastaista rajaansa. Siksi pohjoiskorealaisten pakeneminen maasta ja järjestöjen toiminta alueella ovat jatkuvasti vaikeutuneet. Tämä vaikuttaa olevan osa viranomaisten yhteistä suunnitelmaa oman auktoriteettiasemansa vahvistamiseksi. Samaan kehitykseen kuuluu vuoden 2020 taantumuksellisen ajattelun vastainen laki, jonka mukaan on ankarasti rangaistavaa olla kristitty tai omistaa Raamattu. Spekulaatiot Kim Jong-unin johtajuudesta ovat lisääntyneet. Hän esiintyy useimmissa tapahtumissa 10-vuotias tyttärensä Kim Ju-ae rinnallaan, mutta asiantuntijat ovat epävarmoja, voitaisiinko tytärtä hyväksyä johtajaksi Pohjois-Korean kulttuurissa. Kim Jong-un katoaa usein julkisuudesta, minkä huhutaan johtuvan hänen heikosta terveydestään. Pohjois-Korean elintarvikepula on vaikeutunut, ja tuhannet ovat vaarassa kuolla nälkään. Kriisi on ollut niin vakava, että viranomaiset aloittivat kampanjan saadakseen ihmiset viljelemään maata. Monet ovat vältelleet osallistumista, koska ruokaa ei ole tarjolla. Vaikka myös kristityt kärsivät ruuan puutteesta, he ovat epäitsekkäästi palvelleet muita. ”Olemme kuulleet inspiroivia tarinoita siitä, kuinka Pohjois-Korean kristityt auttavat naapureitaan jakamalla ruokaa, lääkkeitä ja muita resurssejaan, vaikka ruoka ei riitä edes heille itselleen,” sanoo Open Doorsin Pohjois-Korean-koordinaattori veli Simon (nimi muutettu).

Millaista maassa on elää kristittynä?

Kaikki Pohjois-Korean kristityt ovat alttiita maan totalitaarisen hallinnon harjoittamalle äärimmäiselle vainolle. Kiinan vastaista raja-aluetta on pidetty jo usean vuoden ajan erityisenä kriisipesäkkeenä loikkareiden jatkuvan virran vuoksi. Viimeaikaiset yritykset vahvistaa rajaa ovat kuitenkin vaikeuttaneet pakenemista.

Millaista maassa on elää miehenä?

Pohjois-Korean yhteiskunta on patriarkaalinen, joten valtion valvonta ja kontrolli kohdistuu erityisesti miehiin. Koska kaikki miehet työskentelevät valtion osoittamissa työpaikoissa, miesten on naisia vaikeampaa paeta maasta.

Pohjois-Korean entisen sotilaan todistus paljasti, että rikoksista syytetyn henkilön syyllisyyden ulottaminen hänen läheisiinsä koskee pääasiassa patriarkaalista sukulinjaa. Tästä syystä kristittyjen poikia rangaistaan ankarammin kuin vaimoja ja tyttäriä.

Miesten 17 vuoden iässä alkava pakollinen kymmenvuotinen asepalvelus paljastaa, onko yksilön perhehistoriassa yhteyksiä kristinuskoon. Mikäli yhteys paljastuu, henkilöltä kielletään ensisijaiset asepalveluksen suoritustavat, evätään puolueen jäsenyys ja hän joutuu yliopistoissa ja työpaikoissa kaikkein alimpaan asemaan.

Millaista maassa on elää naisena?

Maan raakalaismaisilla työleireillä kristityt naiset altistuvat seksuaaliselle väkivallalle kuulusteluiden ja päivittäisen vankilaelämän aikana. Rikoksiin syyllistyvät vartijat, ja niillä pyritään tarkoituksellisesti sabotoimaan kristillistä opetusta seksuaalisesta puhtaudesta.

Arviolta 80 prosenttia kaikista Pohjois-Koreasta loikkareista on naisia, ja monet Kiinaan loikanneet pohjoiskorealaiset naiset joutuvat ihmiskaupan uhreiksi. Kiinniotetut ja Pohjois-Koreaan palautetut naiset ovat toisinaan raskaana, ja heidät pakotetaan tekemään abortti – usein siksi, ettei pohjoiskorealainen veri ”saastuisi”.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doorsin salaiset työntekijät auttavat Pohjois-Korean noin 100 000 kristittyä toimittamalla heille ruokaa ja hätäapua maan ulkopuolisten salaisten verkostojen kautta. Kiinan turvataloissa pohjoiskorealaisille pakolaisille järjestetään suojaa ja opetuslapseuskoulutusta. Pohjoiskorealaisille tarjotaan myös opetusta maan ulkopuolelta lähetettyjen radio-ohjelmien välityksellä.

Rukoile:

Rukoile, että uskonsa vuoksi vangitut kristityt tuntisivat Jumalan aina vahvistavan ja rakastavan läsnäolon.
Rukoile, että salaiset uskovat säästyisivät viranomaisten tarkastuksilta kokoontuessaan yhteen.
Pyydä, että Kim Jong Unin hallinto avautuisi enemmän kansainvälisen yhteisön avulle ja vaikutukselle.