Niger

27

Miksi maassa vainotaan kristittyjä?

Viimevuotinen sotilasvallankaappaus on lisännyt vihamielisyyttä kristittyjä kohtaan ympäri Nigeriä. Heinäkuussa 2023 presidentin henkivartiokaartin komentaja kenraali Abdourahmane Tchiani julistautui Nigerin uudeksi johtajaksi, mikä aiheutti huolta ääri-islamistien iskujen lisääntymisestä.

Aseellisten islamistijoukkojen vaikutus Nigerissä oli kasvanut jo ennen vallankaappausta ja lisännyt kristittyjen omistamiin rakennuksiin, kuten kirkkoihin, kouluihin ja terveyskeskuksiin kohdistuvia iskuja. Militanttien hallinnoimilla alueilla jumalanpalveluksia ja muita tapahtumia varjostaa väkivallan tai hyökkäyksen uhka. Sahelin alueen epävakaus lisää haavoittuvuutta entisestään.

Islamista kristinuskoon kääntyneet kohtaavat sukujensa painostusta luopua uudesta uskostaan.
Myös viranomaiset painostavat kristittyjä, ja tämän voidaan odottaa vain lisääntyvän lähitulevaisuudessa.

Seurakunnan laillinen rekisteröinti on työlästä ja vie aikaa. Toisinaan viranomaiset estävät kristittyjen kokoontumista juridisin keinoin, mikä heikentää merkittävästi heidän yhteisöllisyyttään. Kristittyjä voidaan syrjiä myös julkisen sektorin työpaikoilla. He saavat harvoin töitä paikallishalllinnosta ja heiltä voidaan usein evätä ylennykset.

Miten tilanne on muuttunut edellisestä vuodesta?

Viimevuotinen sotilasvallankaappaus on merkki entistä suuremman turvattomuuden ja epävarmuuden ajan alkamisesta Nigerille ja sen kristityille. Vielä ei voida tietää, mitä muutoksesta lopulta seuraa, mutta Nigerin kristittyjä tilanne lannistaa. Maata pidettiin vielä jokin aika sitten epävakaan alueen turvasatamana. Asiantuntijat ovat huolissaan siitä, että Nigerin miehitys saattaa muuttaa alueella koko viimeisen vuosikymmenen vallinneen turvallisuustilanteen Ääriliikkeiden toiminnan lisääntyessä kristityt ja seurakunnat ovat joutuneet entistä useammin maalitauluksi. Ajat ovat olleet taas erittäin vaikeita maan kristityille, ja tämä heijastaa laajemminkin kristittyjen kohtaamia haasteita koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Millaista maassa on elää kristittynä?

Kristityt kohtaavat usein vainoa etenkin suurimpien kaupunkien ulkopuolella. Islamilaiset militantit pystyivät hyödyntämään pandemiaa laajentaessaan vaikutusaluettaan, mikä on lisännyt kristittyihin kohdistuvaa painostusta.

Millaista maassa on elää miehenä?

Islamistiryhmien iskujen aalto viimeisen vuoden aikana on pakottanut monet miehet, etenkin pastorit ja seurakuntajohtajat, pakenemaan suhteellisen turvallisiin kaupunkeihin, kuten pääkaupunki Niameyhyn tai rajan yli Burkina Fasoon. Ääriryhmät tappavat myös kristittyjä poikia.

Lapsisotilaiden värväys, joka tapahtuu usein pakolla, on tavallista Nigerissä. Se koskee myös kristittyjä poikia. Heitä myös kaapataan pakkotyöhön tai vaihdetaan militanttiryhmien välillä rahaan, aseisiin tai muihin tarvikkeisiin.

Jotkut suvut Nigerissä pitävät islamista pois kääntymistä petoksena, joten kristinuskoon kääntyneiden miesten paine luopua uudesta uskostaan on valtava. Heidät voidaan hylätä, ajaa pois kotoaan tai laittaa kotiarestiin.

Millaista maassa on elää naisena?

Lain mukaan miehiä ja naisia pitäisi kohdella tasa-arvoisesti, mutta Niger on hyvin miesvaltainen yhteiskunta. Se on yksi kolmesta maailman maasta, joissa naimisissa oleva nainen tarvitsee miehensä luvan pankkitilin avaamiseen. Lapsiavioliittojen osuus on maailman korkein.

Tässä ympäristössä kristityt naiset ja tytöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Islamista kristinuskoon kääntymisestä voi olla seurauksena pakkoavioliitto, seksuaalista väkivaltaa, avioero, lasten huoltajuuden menettäminen ja perinnöttömäksi tekeminen.

Kuten monissa muissakin Saharan eteläpuolisen alueen maissa, Nigerissä naiset ja tytöt ovat suuressa vaarassa joutua ääriryhmien sieppaamaksi, raiskaamaksi tai seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Usein tarkoituksena on kasvattaa seuraavan sukupolven taistelijoita.

Jihadistiryhmien aiheuttaman uhan lisäksi kristityt naiset ovat vaarassa joutua pakkokäännyttämiseen tähtäävän raiskauksen tai viettelyn uhreiksi. Maassa on paljon köyhyyttä, mitä saatetaan käyttää hyväksi tyttöjen houkuttelussa pois perheidensä luota.

Miten Open Doors auttaa suoraan tai yhteistyökumppaniensa kautta maassa?

Open Doors toimii yhteistyökumppaniensa kautta tukeakseen vainottuja kristittyjä. Ne järjestävät toimeentulohankkeita, johtajuus- ja opetuslapseuskoulutusta sekä vainoon valmistavaa koulutusta ja uusien kristittyjen hengellistä tukea.

Rukoile:

Rukoile, että Nigerin olosuhteet vakiintuvat sotilasvallankaappauksen jälkeen ja että ääriryhmien vaikutusvalta ei kasvaisi.
Rukoile turvaa kristityille, jotka elävät islamististen militanttien väkivallan uhan alla.
Rukoile, että muslimitaustaiset kristityt löytäisivät yhteyden toisiin uskoviin ja tietäisivät, etteivät he ole yksin.