Uutiset
19.01.2022

World Watch List 2022: Afganistan vaarallisin maa kristityille – Talebanin esimerkki vahvistaa muita jihadistiryhmiä

Joka seitsemäs maailman kristitty kokee vakavaa tai äärimmäistä vainoa. Islamismin vahvistuminen, voimistuva nationalismi ja digitaalinen kontrolli johtavat uuteen ihmisoikeuksien kaventumisen aikaan.

YouTube video

 

WWL-raportin kärkisijaa 19 vuotta pitänyt Pohjois-Korea jää vainon kiristymisestä huolimatta ensi kertaa katastrofaaliseen tilanteeseen ajautuneen Afganistanin taakse. Vakavasti vainottuja kristittyjä on maailmassa jo 360 miljoonaa, mikä on vainon tasoa eri maissa tarkastelevan raportin liki 30-vuotisen historian ennätys.

Talebanisoituva Afrikka?

Taleban-hallinnon kristityiksi tunnistamat miehet tapetaan Afganistanissa lähes varmasti. Naiset ja tytöt saattavat välttää kuoleman, mutta tulla naitetuiksi talebantaistelijoille. Suuri osa Afganistanin kristitystä väestöstä onkin paennut maaseudulle tai pakolaisleireille naapurimaihin, joissa niissäkin kristittyihin suhtaudutaan vihamielisesti. 

”Afganistanin nousu WWL-raportin kärkeen on hyvin huolestuttavaa”, toteaa Open Doors Finland ry:n ulkosuhteista vastaava johtaja Miika Auvinen. ”Afganistanin tilanne viestii islamistisille ääriryhmille ympäri maailmaa, että raakaa taistelua vallasta voi jatkaa esteettä. Esimerkiksi Irakissa ja Syyriassa epäonnistunut kalifaatin rakentaminen voi näyttäytyä taas mahdollisena. Tästä kehityksestä seuraa mittaamatonta inhimillistä kärsimystä ja epätoivoa.”

WWL 2022 -raportissa näkyy jo merkkejä jihadistiryhmien vahvistumisesta. Ryhmät horjuttavat valmiiksi hauraita, korruptoituneita Saharan eteläpuolen maita, kuten Nigeriaa, Malia, Keski-Afrikan tasavaltaa, Burkina Fasoa, Nigeriä ja Kongon demokraattista tasavaltaa. Näissä maissa kristityt kohtaavat globaalisti eniten väkivaltaa ja kirkkoja suljetaan satoja vuosittain. Nigeriassa rekisteröitiin viime vuonna 4 650 kristityn surmaa, mikä on lähes 80 prosenttia maailman kaikista tapauksista. Mali on ajautumassa islamistien käsiin Afganistanin tavoin.

Paheneva pakolaistilanne 

Lisääntyvä väkivalta kasvattaa pakolaisuutta. Kotiseudultaan on joutunut lähtemään joko maan sisälle tai rajojen yli arviolta 84 miljoonaa ihmistä, joista merkittävä osa on kristittyjä. Saharan eteläpuolen maissa kristityt pakenevat väkivaltaa, sisällissotaa tai pakkovärväyksiä armeijaan, Iranissa sortavaa valtiota tai painostavaa sukua. Myanmarissa 200 000 kristittyä on pakkosiirretty maan sisällä ja ainakin 20 000 kristittyä on paennut maasta.

Kristityt pakolaiset ovat usein heikossa asemassa, sillä heiltä saatetaan evätä humanitaarinen apu uskonnollisen vakaumuksensa perusteella. Pakomatkat altistavat naisia ja lapsia seksuaaliselle väkivallalle ja ajavat prostituutioon.

Yhdenmukaisuusvaatimukset vahvistumassa

Kiinan globaalin vaikutusvallan kasvun myötä maan kansalaisiin kohdistettu yhdenmukaisuuden vaatimus on laajentunut kaikille elämänalueille. Hallinto käyttää digiteknologiaa kansalaistensa kontrolloimiseen. Kahdessa Kiinan maakunnassa kaikkiin virallisiin kristillisiin seurakuntiin on jo asennettuna valvontakamerat. Digitekniikkaa hyödyntävä autoritarismi laajenee myös Kiinan ulkopuolelle.

Intiassa vahvistuu edelleen kansallismielinen hindutva-ideologia, jonka mukaan intialaisen tulee olla hindu. Poliittiset johtajat eivät puutu kristittyjä ja muita uskonnollisia vähemmistöjä vastaan suunnattuun väkivaltaan. Sosiaalisessa mediassa levitetään runsaasti valetietoa ja propagandaa, mikä sekin heikentää uskontovähemmistöjen asemaa.

Yhdenmukaistamiskehitystä on havaittu myös Myanmarissa, Malesiassa, Sri Lankassa ja Keski-Aasian valtioissa. Etelä- ja Väli-Amerikan kommunistimaissa koronapandemiaa on käytetty tekosyynä kirkkojen valvomiseen ja lisärajoituksiin.

Heikkenevä kokonaistilanne

Kristittyjen tilanne on heikentynyt Afganistanin ohella huomattavasti myös jalkapallon MM-kisoja isännöivässä Qatarissa (sijalta 29 sijalle 18), väkivaltaisista iskuista kärsineessä Indonesiassa (sijalta 47 sijalle 28) sekä Myanmarissa (sijalta 18 sijalle 12), jossa armeija on hyökännyt kristittyjen kyliin ja kirkkoihin. Globaalisti tarkasteltuna uskonsa vuoksi tapettujen ja pidätettyjen kristittyjen lukumäärä sekä kirkkoihin kohdistuneet iskut lisääntyivät.

Avoimen väkivallan lisäksi myös kristittyjen kokema painostus on lisääntynyt. Sen muotoja ovat esimerkiksi syrjintä työelämässä, perheen painostus uskosta luopumiseksi, humanitaarisen avun epääminen ja seurakuntien lupaprosessien vaikeuttaminen.