Uutiset
09.08.2021

Sodan jaloista pastorin oppilaaksi – Jouan löysi Libanonissa kurdikirkkoon

”Isäni tuli kotiin ja sanoi, että meidän pitää lähteä vielä samana iltana. Aloimme heti pakata, eikä ollut aikaa hyvästellä ystäviä.” Jouanin perheen pakomatka Luoteis-Syyrian kylästä Libanoniin kesti kaksi päivää. He luulivat palaavansa pian takaisin, mutta toisin kävi.

Pako kotimaasta tapahtui kahdeksan vuotta sitten. Neljä vuotta sitten Jouanin maailma mullistui jälleen: hänestä tuli Jeesuksen Kristuksen seuraaja. Nyt 19-vuotias Jouan asuu perheensä kanssa Etelä-Libanonissa ja haaveilee ihmisten palvelemisesta lääkärinä.

Aminalla ja Mohammadilla on neljä lasta, joista Jouan on vanhin. Perheeseen kuuluvat myös Liva, 17, Sherwan, 13, ja Hevleen, 10. Syyrialaisperhe saa rahansa hädin tuskin riittämään, sillä Mohammadin palkka on pieni. Lapsien koulunkäyntiä varten he saavat kuitenkin pastoriltaan tukea.

”Ajattelin, että Jumala oli joku, joka ei pidä meistä.”

”Elämämme Syyriassa oli hyvää. Lähtiessämme menetimme kaiken”, Jouan toteaa. Perhe joutui jättämään kotimaansa pian Syyrian sodan syttymisen jälkeen.

Pastorin olemus jäi vaivaamaan

Libanonissa asuu myös syyrialainen, muslimitaustainen kurdipastori Nihad. Jouan muistelee kuinka hän tuli käymään perheen luona juuri kun kaikki näytti täysin toivottomalta. Nuori mies ja pastori kävivät pitkiä keskusteluja, ja Jouanin matka kohti Kristusta alkoi.

Erään kerran pastori pyysi Jouania vierailemaan kirkossaan Beirutissa. Jouan ei oikein ymmärtänyt kokousta, mutta vierailu pastorin kotona teki vaikutuksen.

”Näin, että hän oli erilainen. Hän oli todella lempeä mies, ja ihmettelin, mikä hänen salaisuutensa oli. Hän kertoi minulle Jeesuksesta, joka kuoli ristillä ja pelasti meidät. Näin myös Jeesus-elokuvan. Minuun vaikutti erityisesti kohta, jossa Jeesus ristillä rukoilee anteeksiantoa ihmisille”, Jouan kertoo.

Palatessaan kotiin Jouanilla oli mukanaan sekä ääniraamattu että painettu Raamattu lahjana pastorilta. Raamatut oli pidettävä piilossa, sillä Jouanin äiti oli tiukka muslimi ja isäkin virallisesti islamin kannattaja.

”Jumala voi käyttää vihollisiakin hyvään.”

Aiemmin Jouan pelkäsi Jumalaa ja näki hänet synkkänä hahmona. Raamatun sivuilta taas tulvi rauhaa ja lohtua, ja hän tunsi rakastavan Jumalan olevan kanssaan. Jouan kaipasi uskovien yhteyteen, mutta vanhemmat eivät antaneet pojalle lupaa lähteä kirkkoon.

Pastori Nihad pysyi kuitenkin nuoren kristityn rinnalla. Jouan uskoo, että Jumalan oli perimmäinen vaikuttaja hänen kääntymisessään mutta että pastori antoi avaimet Jumalan armon vastaanottamiseen.

”Kukaan ei opettanut näitä minulle”

Jouanin käymässä syyrialaispakolaisten koulussa kaikki muut olivat muslimeja, ja opettajat saattoivat syrjiä kristittyjä lapsia.

Vuoden lopussa pidettiin viralliset tentit, joiden tuloksia opettaja ei pystynyt peukaloimaan, ja Jouan sai kylän parhaan arvosanan matematiikassa. Se vahvisti hänen uskoaan Jumalaan, jolta hän uskoo saaneensa kaikki taitonsa.

Jouan on nyt päättämässä yläastetta, ja hänellä on yksi suuri unelma: yliopisto. ”Haluan opiskella lääkäriksi voidakseni auttaa ihmisiä”, hän sanoo päättäväisesti.

Jouan kertoo saaneensa uskoon tultuaan Jumalalta myös erityisiä lahjoja musiikkiin ja kuvataiteeseen. ”Kukaan ei opettanut näitä asioita minulle”, Jouan toteaa. Saapuessaan Libanoniin Jouan puhui vain kurdia. Nyt hän osaa myös englantia, arabiaa ja omatoimisesti opiskelemaansa venäjää. Vapaa-aikanaan nuori mies soittaa huilua, saksofonia ja busukia.

Lahjojensa välityksellä Jouan haluaa ilmentää Jumalan rakkautta ja mainitsee toisinaan piirtävänsä rukoillessaan ihmisten puolesta. Olohuoneen enkeliaiheinen maalaus kuvaa Jouanin elämässä tapahtunutta käännettä pimeästä valoon..

Rukousvastaukset vetävät Jeesuksen luo

Jouanin äiti, kylän imaamin ja šeikin tytär, oli vakaumuksellinen muslimi. Hän ei hyväksynyt poikansa kääntymystä.

Eräänä päivänä kapinalliset valloittivat kylän, jossa äidin sisko ja poika asuivat, ja tuhosivat kylän apteekin. Kun lääkkeet jäivät saamatta, Jouanin diabetesta sairastavan serkun kunto romahti. Äidin kysellessä, mitä pitäisi tehdä, Jouan rukoili.

Elämä Syyriassa ei ole helppoa islamista kääntyneille.

Seuraavana päivänä äidin sisko soitti ja kertoi yhden kapinallisen tuoneen kotiinsa pojan tarvitsemat lääkkeet. ”Jumala voi käyttää vihollisiakin hyvään”, Jouan iloitsee. Äiti oli tapahtuneesta ihmeissään.

Kun myöhemmin Jouanin äidin sydän oireili, Jouan sai rukoilla myös hänen puolestaan, ja äiti parani. ”Tämä sai hänet ajattelemaan Jeesusta, ja nyt hänkin on uskossa. Käymme yhdessä läheisessä kirkossa”, Jouan kertoo leveästi hymyillen. Hän uskoo vakaasti isänsä tulevan seuraavaksi Jeesuksen luokse.

Koulujen sulkeminen koronapandemian vuoksi vuonna 2020 oli Joanille kova isku. Oli raskasta pysyä kaiket päivät kotona yksin ilman ystävien seuraa. Opiskelun jäätyä tauolle hän ryhtyikin korjaamaan autoja.

Elämä Syyriassa ei ole helppoa islamista kääntyneille, sillä paikalliset kirkot eivät useinkaan hyväksy heitä yhteyteensä. Jouan ei kuitenkaan voisi kuvitella luopuvansa Jumalasta, joka on muuttanut hänen elämässään kaiken. Hän uskoo Jumalan toimivan myös vaikeuksien ja vainon keskellä.

”Jos kolkutamme, Hän avaa. Jos anomme, Hän vastaa”, Jouan vakuuttaa.

Katso video