Sanna* tuli perheineen uskoon, kun hänen äitinsä parani kuolemaan johtavasta sairaudesta. Aluksi heidän yhteisönsä vainosi heitä säälimättömästi. Sanna kertoo: ”Kahden kokonaisen vuoden ajan meitä kiellettiin käymästä muiden kodeissa, ja jos kävi ilmi, että olimme käyneet, meille langetettiin 10 000 rupian sakko.” Rahasumma vastaa Sannan kylässä kahden kuukauden palkkaa. ”Nuo kaksi vuotta olivat meille eräänlainen koetus.”

Sen jälkeen asiat ovat menneet parempaan suuntaan, mutta perheellä on yhä vaikeaa. Open Doorsin kumppani kertoo: ”Kyläläiset huomasivat tämän perheen elämästä, että kristityt ovat hyviä ihmisiä. Se sai heidät poistamaan aiemmin määrätyn sakkorangaistuksen. He tarvitsevat kuitenkin edelleen esirukousta, koska Sannaa ja hänen perhettään ei edelleenkään täysin hyväksytä yhteisössä. Heitä syrjitään edelleen, ja heidän elämänsä on henkisesti raskasta.”

Sanna sanoo: ”Rakastan erityisesti tätä laulua: ’Päättänyt olen seurata Herraa. En palaa, en.’ Laulu rohkaisee minua aina kulkemaan Jeesuksen kanssa, vaikka tilanne olisi kuinka vaikea.”

Lue Matt. 5:16

”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Rukoile:

– Kiitä siitä, että Sannan perheen todistus on muuttanut ihmisten sydämiä heidän yhteisössään.

– Rukoile, että Jumala jatkaisi työtään ja että yhteisö pian hyväksyisi Sannan perheen täysin.

– Rukoile Sannalle ja hänen perheelleen voimaa, rohkeutta ja Jumalan huolenpitoa.

– Rukoile, että kristittyjen uskollinen todistus auttaisi muuttamaan vastustajien mielet muuallakin Intiassa.