”Olimme jättäneet poikamme Malkiyan ja Jeremiahin pääkirkolle pyhäkouluun ja ajoimme moottoripyörällä kohti sivukirkkoa, kun kuulimme kovan äänen”, Saratha kertoo.
”Ajattelimme, että alueen roomalaiskatolisessa kirkossa ehkä juhlittiin ja sytytettiin ilotulitteita. Sitten mieheni sai puhelun. Sanaakaan sanomatta hän kääntyi heti takaisin siihen suuntaan, josta olimme tulleet.”
Heidän ajettuaan sillan yli Saratha koki, että jotakin hänen sydämessään repesi. ”Huusin vain: ’Malki on taivaassa! Malki on taivaassa!’ Aloin myös rukoilla kielillä. Uskon Malkin kuolleen juuri sillä hetkellä”, äiti kertaa.
”Saapuessamme pääkirkolle ihmiset juoksivat sieltä ulos. Mieheni yritti päästä sisälle, mutta minä en edes yrittänyt etsiä poikaani, koska tiesin Malkin olevan taivaassa. Kun mieheni lähti sairaalaan loukkaantuneiden ja heidän perheittensä tueksi, menin itse serkkuni luo. Kierin lattialla itkien ja rukoillen iltaan saakka.”
”Muistellessani asioita tunnen terävää kipua.”
Muistelu auttoi surutyössä
Pastori Kumaran, Saretha ja heidän kaksi jäljellä olevaa lastaan, Jeremiah ja Shemidah, surevat edelleen 12-vuotiaan Malkiyan kuolemaa pääsiäisen 2019 pommi-iskussa.
Menetettyään Malkiyan perhe oli kuukausia hämmennyksen vallassa. Heidän oli vaikea käsittää, mitä oli tapahtunut.
He omistivat olohuoneensa Malkiyan muistolle.
Seinillä oli julisteina Malkiyan kuvia. Pöydälle oli asetettu kaikki Malkiyan saamat todistukset ja palkinnot sekä kehystetty kuva hänestä. Hänen piirustuksensa ja kirjoituksensa olivat myös käden ulottuvilla. Nurkassa oli kaappi, jossa oli hänen tavaroitaan, kuten hänen lempivaatteensa ja kirjansa sekä koulun urheilupusero.
Kaikkia näitä näytettiin vierailijoille.
Kiire jätti syyllisyyden
Pastori Kumaran ja hänen vaimonsa puhuvat nyt myös syyllisyyden tunteistaan.
Saratha kertoo, että Malkiya oli pyytänyt häntä lopettamaan opettajan työnsä ja sen sijaan auttamaan seurakunnassa ja viettämään aikaa lastensa kanssa. Siihen heillä ei kuitenkaan ollut varaa.
”Meillä oli aina kiire seurakuntatyön takia”, pastori Kumaran puolestaan toteaa. ”Lapset olivat paljon tätinsä luona. Joskus he tulivat kanssamme kirkolle ja olivat siellä koko pitkän päivän. Nyt kadun sitä, ettemme antaneet Malkiyalle enemmän aikaa.”
Saratha miettii toisinaan, miten olisi käynyt, jos heillä olisi ollut auto tai tuk-tuk. ”Silloin emme olisi jättäneet Malkiyaa ja Jeremiahia tuolloin pääkirkolle vaan olisimme ottaneet heidät mukaamme sivukirkolle.”
”Olimme hyvin köyhiä. Kun ihmiset nyt tulevat käymään, he tuovat paljon ruokaa ja tuliaisia lapsillemme, mitä Malkiya ei koskaan saanut kokea”, hän kertoo.
”Päivää ennen hyökkäystä Malkiya ei saanut unta, koska oli niin kuuma eikä meillä ollut tuuletinta. Kastoin vaatteita veteen ja ripustin niitä ikkunoihin, että tulisi viileämpää. Muistellessani tällaisia asioita tunnen terävää kipua.”
Kumaran toteaa myös, että koska Malkiya eli heidän kanssaan kaikkein vaikeimmat vuodet, hän ei vieläkään pysty syömään jäätelöä tai samosaa, koska ne olivat Malkiyan herkkuja. Saratha puolestaan kertoo, ettei perhe käy vieläkään uimarannalla, koska se oli Malkiyan lempipaikka.
Elämä surun kanssa on mahdollista
Vuosien myötä tavallinen perhe-elämä alkaa vähitellen palautua.
”Joskus nauramme ja joskus itkemme”, pastori Kumaran kertoo. ”Suru tulee aaltoina.”
Kun vierailemme pastorin perheessä, Malkiyan kuvia on jo vähemmän esillä. Kaappeja ei avata niin tiuhaan, eikä Malkiyan todistuksia ja palkintoja ole enää näkyvillä.
Kun hänen saamiaan todistuksia haetaan esille, pikkusisko Shemidah kiiruhtaa hakemaan näytille myös oman todistuksensa. Kun vanhemmat näyttävät Open Doorsin tiimille valokuvia, Shemidah kommentoi innostuneesti: ”Katsokaa, tuossa olen minä!”
Isoveli Jeremiah on juuri päättänyt peruskoulun, mutta ei ole vielä saanut päättötodistustaan. Kun kysymme siitä, hän kommentoi opintojen olleen helppoja. Kaikkia hymyilyttää.
Hitaasti mutta vakaasti Jumala tekee työtä heidän elämässään.
Rukoile Sarathan ja Kumaranin perheen puolesta
- Herra, hoida ja lohduta pastori Kumarania, Sarathaa, Jeremiahia ja Shemidahia ja auta heitä toipumaan surustaan. Pyydämme, että kipu sydämissä hellittää.
- Rukoilemme myös Jeremiahin ja Shemidahin koulunkäynnin puolesta. Jeremiah haluaisi keskittyä ylioppilaskirjoituksissa matematiikkaan ja opiskella insinööriksi.
- Muistamme pastori Kumarania hänen jatkaessaan työtään maalaiskylässä lähellä Batticaloan kaupunkia. Siunaa, Jumala, pastori Kumaranin työtä ja anna monien tulla siunatuiksi sen kautta.
