Uutiset
22.10.2020

Päivä jolloin satoi kiviä – Jumala pelasti kristityn perheen väkijoukon kynsistä Myanmarissa

Ruskeita pölyisiä moottoripyöriä on kasattu pihalle pinoon. Katolta roikkuu irti revitty sähköjohto. Paaluille rakennetussa puutalossa olohuoneen jäännökset ovat kivikasan alla. Video, jota katsoimme, kertoi päivästä kolmen vuoden takaa, jolloin vihainen väkijoukko hyökkäsi 60-vuotiaan Samsonin kotiin, yritti tappaa hänet ja hänen perheensä ja onnistui lopulta ajamaan heidät pois kylästään. Perhe oli juuri löytänyt uskon Jeesukseen.

Samsonin perheväkeen kuului kolme sukupolvea, yhteensä kaksikymmentä ihmistä. He asuivat burmalaisessa kylässä ja olivat buddhalaisia muiden kylän asukkaiden tavoin.”Buddhlaisena tein hyvää monin tavoin. Luulin, että pelastuisin ja pääsisin hyvään paikkaan”, Samson kertoi Open Doorsin tiimille. ”Aina ei kuitenkaan voinut uhrata tarpeeksi, eikä meditoida. Tiesin joutuvani helvettiin niiden asioiden tähden, joita en pystynyt tekemään”, Samson jatkoi.

Vuonna 2017 kristitty pastori kertoi Samsonille Jeesuksesta, eikä Samsonilla ollut enää paluuta entiseen.  ”En ole buddhalaisuutta vastaan, mutten voi seurata sitä enää. Jeesus kuoli meidän puolestamme ja antoi meille ikuisen elämän. Hän pelastaa meidät ikuisesta helvetistä.” Koko Samsonin perhe otti Jeesuksen vastaan, eikä se jäänyt naapureilta huomaamatta. He kertoivat kristityksi kääntyneestä perheestä kyläpäällikölle.

Buddhalaisluostarissa järjestettiin iso kokous, jossa oli paikalla noin 50 munkkia ja pari sataa kyläläistä, Samsonin ja hänen  perheensä lisäksi. ”Munkki kysyi: ’ Ettekö todella aio palata meidän uskontoomme?’ Sanoin, ettemme aio kieltää uskoamme vaan uskomme Jeesukseen kuolemaan asti!”

Varhain seuraavana aamuna viisi kuorma-autoa ajoi kylään ja kippasi satoja kiviä aivan Samsonin talon eteen. Talon takana oli koulu ja sen pihalle kaksi autoa kippasi lisää kiviä. Se oli merkillistä, mutta Samson arveli, että kivet oli ehkä tarkoitettu tiekorjauksia varten.

”Tein hyvää monin tavoin. Luulin, että pelastuisin ja pääsisin hyvään paikkaan.”

Päivä, jolloin satoi kiviä

Varhain seuraavana aamuna Samson tyttärineen oli lähdössä luostariin, jonne heidät oli kutsuttu uuteen kokoukseen. Äkkiä Samson kuuli kyläpäällikön äänen: ”Tappakaa hänet!” Päällikkö ei ollut pihalla yksin. Perhe polvistui rukoilemaan kädet toistensa kylmänhikisissä käsissä. Huudot voimistuivat. Sitten tuli hiljaista – suhahdus ja tömähdys. Ensimmäinen kivi. Samson muistaa: ”He heittivät kiven toisensa jälkeen. Kaikki ikkunat ja ovet olivat auki. Lapsenlapseni nousi sulkemaan ikkunat. Kivi osui häntä rintaan. Hän haukkoi henkeään ja huusi: ’Jeesus auta!’ ja pani kätensä haavan päälle. Hetkessä se ihmeellisesti parani!”

”Oli paljon melua. Emme lopettaneet rukoilemista edes silloin, kun he yrittivät polttaa kolme moottoripyöräämme ja kaksi polkupyörää. He valuttivat niiden päälle petrolia, mutta heillä ei ollut tulta.” ”Me poltamme teidät! Jos Jumalanne elää, käskekää hänen pelastaa teidät!’ huusi väkijoukko.
He menivät talon taakse ja yrittivät saada aikaan oikosulkuja vetämällä alas voimavirtakaapelin. Perhe itki ja jatkoi rukousta. Aivan kuin Jumalan vastauksena sähkövirta katkesi ja oikosulut loppuivat.

Väkijoukko ei rauhoittunut yhtä helposti. ”Nuorimman tyttäreni talo oli lähellä. He kävivät hävittämässä sen. Kymmenen minuutin kuluttua he palasivat minun talolleni huutaen: ’Oletteko vielä elossa? Onko teidän Jumalanne pelastanut teidät ?” Toinen tyttäristä soitti pastorille ja pyysi apua. Joku kirkosta meni poliisiasemalle, josta vihdoin, noin tunnin kuluttua tultiin hakemaan Samsonin perhettä.”He eivät päässeet sisään, koska vielä oli paljon ihmisiä kivittämässä meitä. Yksi buddhalaismunkki tuli kysymään, onko täällä ketään enää elossa ja käski tulla ulos talosta. Me saimme vain joitakin päävammoja. Kun tulimme ulos, ihmiset olivat ihmeissään, että olimme vielä elossa.”

”Oletteko vielä elossa? Onko teidän Jumalanne pelastanut teidät vai ei?”

Yksi hyökkääjä on nyt Jeesuksen seuraaja

Samson ja hänen perheensä vietiin kaupungintalolle ja sieltä sairaalaan. Myanmarissa asuva Open Doorsin kumppani haki perheen väliaikaisesti turvataloon. ”Haluan kiittää Jumalaa ja heitä, jotka ovat tukeneet meitä taloudellisesti ja rohkaisseet sanoillaan. Jumala tyotänne siunatkoon.”

”Sanoimme, ettemme halua nostaa oikeusjuttua hyökkääjiä vastaan, vaan annamme heille anteeksi. Kun olen ottanut Jeesuksen vastaan, voin rakastaa ketä tahansa. Jopa ihmisiä, jotka vihaavat minua.” Ihme oli sekin, että mies, joka yritti sytyttää Samsonin talon tuleen, tuli anomaan häneltä anteeksiantoa. Myös hän on nykyään Jeesuksen seuraaja.

”Ennen minulla ei ollut rauhaa. Ja vaikka meillä oli rahaa, emme olleet onnellisia. Nyt meillä ei ole mitään, mutta minulla on rauha. Olen onnellinen. Minulla on ilo. Tätä on minun kristillinen elämäni.”

Perhe asuu edelleen turvatalossa Myanmarissa

Otimme äskettäin yhteyttä Samsoniin ja kysyimme, kuinka hän on selviytynyt Covid-19-kriisistä. Eristämisen vuoksi Samson ei ole voinut mennä työpaikalleen puuhiiltä tekemään ja  kamppaillut toimeentulonsa puolesta. Pastori on jakanut ruokansa Samsonin ja hänen perheensä kanssa. Nyt kolmen vuoden jälkeen Samson elää 11 perheenjäsenensä kanssa edelleen turvatalossa. Covid-19:n tähden hallitus on määrännyt, että samassa taloudessa saa asua korkeintaan viisi ihmistä. Samsonin vävyllä on maatilkku ja hän suunnittelee talon rakentamista – rukoilkaa että he voisivat rakentaa talon pian.

Rukousaiheita

– Samson pyytää: ”Me asumme nyt pastorin kanssa turvatalossa ja palvelemme ja matkustamme hänen kanssaan. Rukoilkaa siunausta lähetystehtäväämme,  että pysymme uskossa ja kirkastamme Hänen nimeään päivästä päivään. Rukoilkaa myös uuden talon rakentamisen puolesta.”
– Samson on vain yksi monista Aasian uskovista, jotka on ajettu pois kotoa ja jotka ovat joutuneet naapurien hyökkäysten kohteiksi uskonsa tähden. Rukoile, että Jumala varjelisi ja pitäisi huolta muistakin Samsonin kaltaisista, että he voisivat kestää nöyryytykset ja hyökkäykset. Rukoilkaa lohdutusta ja suojaa, ja että Open Doorsin paikalliset kumppanit löytävät ne, jotka ovat eniten tuen tarpeessa.
– Ylistä Herraa hyvistä uutisista, siitä että yksi Samsonin vainoajista on tullut uskoon. Rukoile että Samsonin ja hänen perheensä todistus loistaa valoa, joka osoittaa Jeesusta Kristusta.

”Emme halua nostaa oikeusjuttua hyökkääjiä vastaan, vaan annamme heille anteeksi”