Rukoillaan Acehin ensimmäisen avioliittoseminaarin puolesta. Rukoillaan, että Jumala saa uudistaa kristittyjen avioliittoja. Pyydetään viisautta kouluttajille, sillä miehiä on ollut vaikea saada mukaan seminaariin. Rukoillaan, että puolisoiden keskinäinen rakkaus ja yhteisymmärrys syvenee niin, että perheet voivat vahvistua ja olla siunaukseksi yhteisöilleen.

1. Kor. 3:7-8 Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan.

Kuvalähde: Poliisin mukaan indonesialaiseen kirkkoon hyökännyt toimi yksin