Uutiset
11.10.2019

”Lehmävigilantistit” teloittivat kristityn miehen Intiassa

Kristitty mies joutui viime kuussa lehmävigilantistien, ns. järjestyksenvalvojien, sarjalynkkauksen kolmanneksi viimeaikaiseksi uhriksi. Tämä tapahtui 22. syyskuuta Intian itäosassa Jharkhandin osavaltiossa [UCAN].
>
Kalantus Barla oli hyökkäyksen sattuessa kahden muun kristityn kanssa Jaltandu Suarin kylässä, noin 50 kilometriä pääkaupungista Ranchista etelään. Barla kuoli, kaksi muuta loukkaantui vakavasti. Tosin joidenkin uutisten mukaan toinen näistä, Fagu Kachhapand, ei selvinnyt hyökkäyksestä hengissä.
>
Vigilantistien 12-15-henkinen ryhmä syytti kolmea kristittyä naudanlihan myymisestä paikallisessa marketissa. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun sosiaalisessa mediassa oli uutisoitu väitetystä lehmän teurastuksesta [CRUX]. Paikalliset lähteet kertoivat CSW-asianajojärjestölle poliisin pidättäneen hyökkääjistä kuusi. Hyökkäjät olivat naapurikylästä ja kuuluivat Bajrang Dali -nimiseen hindunationalistiseen ryhmään. Poliisi kertoi tutkivansa asiaa ja arkistoivansa pian ensimmäiset raportit syytettyjä vastaan.
>
Hindutraditiossa lehmät ovat pyhiä eläimiä. Niiden tappaminen koetaan pyhäinhäväistyksenä.
>
“Lehmävigilantismi” on ollut Intiassa nousussa sen jälkeen, kun hindunationalistinen puolue Bharatiya Janata Party (BJP) pääsi valtaan vuonna 2014. Jharkhandissa on tänäkin vuonna koettu useita hyökkäyksiä. UCAN:n mukaan Barla oli jo kolmas henkilö, joka teloitettiin väitettyihin lehmiin kohdistuviin rikoksiin liittyen.
>
Viimeaikaisten henkirikosten seurauksena jotkut ovat alkaneet kutsua osavaltiota “Lynkistaniksi”.
>
“Useimmat äärihindujen toteuttamat lehmävigilantistitapaukset ovat sattuneet alueilla, joissa BJP-puolue on valta-asemassa,” kertoi Rolf Zeegers, vainoja tutkiva analyytikko Open Doorsin World Watch Research -yksiköstä. Tämän seurauksena paikalliset äärihindut katsovat saavansa ‘puolustaa’ uskontoaan. Kun vielä paikalliset viranomaiset eivät juuri koskaan asetu heitä vastaan, he saavat toimia lähes rankaisematta.”
>
Vihaa vähemmistöjä kohtaan
>
Vuonna 2017 BJP-enemmistöinen hallitus julisti kansallisen karjantappamiskiellon. Tämä rohkaisi radikaalit hinduryhmät toimiin vähemmistöjä vastaan.
>
“Hallitus käyttää pyhiä lehmiä levittääkseen vihaa uskonnollisia vähemmistöjä ja daliteja vastaan. Rajoituksilla pyritään ajamaan köyhät maanviljelijät ja muslimit epätoivoiseen asemaan. Kasvispainotteisen ruokavalion ylemmyyttä korostamalla viranomaiset määräävät ihmisiä noudattamaan hindutva-ideologista, hindunationalistista toimintatapaa,” kertoi Yhteiskunnan ja sekularismin tutkimuskeskuksen johtaja Ram Puniyani aiemmin tänä vuonna AsiaNewsille.
>
“Tällä toimintatavalla hallitus käyttää kaikkia laillisia, hallinnollisia ja poliittisia keinoja pudottaakseen vähemmistöt ja köyhät toisen luokan kansalaisiksi,” Puniyani sanoi. Kristityille, muslimeille ja muille vähemmistöille, jotka suurimmaksi osaksi ovat köyhiä, “lihakielto” tarkottaa, että lihatalouden myötä heiltä kielletään sekä tärkeä ravinnon- että toimeentulon lähde.
>