Uutiset
17.11.2018

Prinssi Charles kulki Josin ohi – Nigerian kristityt eivät päässeet kertomaan kokemastaan vainosta

Keskinigerialaisen Plateaun osavaltion kristityt tyrmistyivät, kun Nigerian liittohallitus kehotti prinssi Charlesia luopumaan käynnistä osavaltion pääkaupungissa Josissa Länsi-Afrikan kiertueellaan.

Prinssi ja hänen vaimonsa Camilla saapuivat Nigerian pääkaupunkiin Abujaan tiistaina, ja AFP:n mukaan heitä odotettiin torstaina Josiin keskustelemaan rauhan rakentamisesta ja konfliktin ratkaisemisesta.

Britannian ulkoministeriön edustaja ilmoitti kuitenkin maanantaina, että Josin viimeaikaisten levottomuuksien vuoksi käynti on peruutettu turvallisuussyistä. Päätöksen jälkeen eräs Josin kristittyjen johtajista sanoi, että olisi halunnut prinssin kuulevan kristittyjen kokemasta väkivallasta henkilökohtaisesti.
”Menetimme ainutlaatuisen mahdollisuuden saada asialle julkisuutta.”

Levottomuuksien syynä ovat Nigerian keskiosien fulani-taistelijat, joiden uskotaan tappaneen viime vuosina enemmän naisia ja lapsia kuin Boko Haram. Pahimmin väkivallasta kärsii Plateau, jossa iskuja on ollut lähes päivittäin.

Kesäkuussa modernein asein varustetut fulani-taistelijat hyökkäsivät viiteentoista yhteisöön tappaen yli 230 ihmistä. Iskuissa haavoittuneita vietiin hoitoon Josin sairaaloihin ja 11 500 ihmistä on pakolaisina ympäri maata.

Fulani-taistelijoiden iskujen jälkiä Barkin Ladissa 28. elokuuta 2018. (Kuva: World Watch Monitor)

Fulani-taistelijat ovat iskeneet viime vuosina toistuvasti Nigerian keski- ja koillisosien kristittyihin yhteisöihin, joita myös Boko Haram on vainonnut. Tämä hyökkäys oli yksi viime vuosien pahimmista.

Alueen uskonnolliset ja poliittiset johtajat ovat yrittäneet saada aikaan rauhaa, mutta uutistoimisto World Watch Monitorin mukaan väkivalta on jatkunut kesäkuusta asti hellittämättä. Elokuun viimeisellä viikolla kuoli ainakin 20 ihmistä, näiden joukossa pastori ja neljä hänen perheensä jäsentä, jotka yhtä lukuunottamatta poltettiin elävältä. Yli 95 taloa poltettiin ja 225 viljapeltoa tuhottiin. Iskut jatkuivat edelleen yhtä kiivaina syyskuussa, ja syyskuun lopulla ne ulottuivat Josin kaupunkiin.

Soja Bewarang, Nigerian kristittyjen liiton Plateaun osaston johtaja, sanoo, että iskuissa on kuollut kymmeniä ja taas kymmeniä ihmisiä. Lisäksi on tuhottu rakennuksia, myös kirkkoja. Monet ovat joutuneet muuttamaan ja elävät jatkuvassa pelossa.

Väkivaltaa väitetään usein paikallisiksi yhteenotoiksi pääasiassa kristittyjen viljelijöiden ja islaminuskoisten fulani-paimentolaisten välillä. Nigerian presidentti Muhammadu Buhari taas pitää sitä taisteluna luonnonvaroista: vedestä ja hedelmällisestä maasta. Monet Nigerian kristittyjen johtajat muistuttavat kuitenkin, että iskuihin liittyy uskonnollinen ulottuvuus, ja ellei sitä tunnusteta, poliitikot eivät pysty puuttumaan asiaan eivätkä ratkaisemaan sitä.

Lähde