Kasvojensa oikean puolen menettänyt koptikristitty nainen on nyt saapunut Saksaan leikattavaksi. Kasvot tuhoutuivat, kun Kairossa sijaitsevaan kirkkoon tehtiin pommi-isku vuonna 2016, Naisen nimi on Samiha Tawfiq, ja hänet tullaan leikkaamaan Aachenin yliopistosairaalassa. Lähiviikkoina häntä tutkitaan ensin tarkemmin, minkä jälkeen hänelle suoritetaan leikkaus, jonka odotetaan muuttavan hänen elämänsä.

”Lääkärit kertoivat minulle, että he ottavat luuta jalastani muotoillakseen kasvojeni puuttuvan puolen uudelleen”, Samiha kertoi Open Doorsin edustajalle. ”He kertoivat minulle myös palauttavansa nenääni johtavan ilmatiehyen.”

Samiha loukkaantui pahasti Kairon Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkkoon tehdyssä pommi-iskussa, jossa kuoli 27 ihmistä ja 49 loukkaantui. Samiha ja hänen miehensä Koleny istuivat erikseen naisten ja miesten puolilla 11. joulukuuta 2016, kun eräs mies ryntäsi kirkon siihen osaan, jossa naiset istuivat ja räjäytti rintaansa sidotun pommin. Pommi räjähti Samihan vieressä. Nyt Samiha on menettänyt toispuoleisesti sekä kuulo-, haju- että näköaistinsa.

Tämän vuoden kesäkuussa Egyptin hallitus päätti myöntää 92 000 euroa Samihan hoitoon saksalaisessa sairaalassa. Pommi-iskun jälkeen Samiha leikattiin useamman kerran unkarilaisessa sairaalassa Unkarin hallituksen kutsusta, mutta siellä lääkärit eivät päässeet toivottuihin tavoitteisiin.

Lähde

Pysy ajan tasalla

Tilaa tästä sähköpostiisi ajankohtaista tietoa Open Doorsin toiminnasta ja vainottujen kristittyjen tilanteesta maailmassa. Saat sähköpostiisi myös ajankohtaisia rukousaiheita noin kaksi kertaa kuukaudessa.

Kiitos tilauksesta!