Uutiset
08.11.2018

Pakistanin pääministeri pyysi kansalaisia rauhoittumaan vapautuspäätöksen jälkeen

Pääministeri Khan vetosi kansalaisiin, etteivät he antaisi pienen joukon yllyttää heitä ottamaan lakia omiin käsiinsä sen jälkeen, kun korkein oikeus oli vapauttanut jumalanpilkasta kuolemaantuomitun Asia Bibin.

Pakistanin turvallisuustilanne huononi dramaattisesti sen jälkeen, kun korkein oikeus julkisti päätöksensä kumota Asia Bibin tuomio todisteiden puutteellisuuden vuoksi. Nyt Pakistanin kristityt – ja muutkin kansalaiset – pelkäävät turvallisuutensa puolesta.

Jo ennen tuomion julistamista islamistinen puolue pyysi jäseniään kokoontumaan yhteen, vaikka se johtaisi pidätyksiin tai jopa kuolemaan. Vapauttamispäätöksen selvittyä puolueen jäsenet olivat valmiina tärkeissä tienristeyksissä ja rakennuksissa aloittaakseen mielenosoitukset, joita sitten esiintyikin useissa suurissa kaupungeissa. Koulut ja yliopistot sulkivat ovensa.

Islamistisen puolueen tukija julisti Lahoressa yhteen kokoontuneelle väkijoukolle: “Nämä kolme tuomaria ansaitsevat nyt kuoleman, kuten sharia-laki vaatii. Jos me emme kykene ottamaan heitä hengiltä, heidän omien autonkuljettajiensa ja henkivartijoidensa tulee tehdä se. Armeijan ylipäällikkö ei enää nauti luottamustamme, sillä näin suuri päätös ei menisi läpi ilman hänen hyväksyntäänsä. Armeijan muslimiupseereiden tulee nousta ylempiä upseereita vastaan. Pääministeri on osoittautunut juutalaiseksi lapseksi, ja hänen hallituksensa tulee hajottaa välittömästi. Päätöksen tehneet tuomari tulee erottaa ja heitä vastaan nostaa syyte, sillä he ovat loukanneet pyhää Koraania sekä profeetta Muhammedin perinteitä ja kunniaa.”

Protestoijat julistivat kuolemaa myös jumalanpilkkaajan ystäville. Muutamissa osavaltioissa on julistettu hätätila ja yli neljän hengen kokoontumiset on kielletty. Hallitus on määrännyt sotilaita pitämään yllä lakia ja järjestystä Punjabin alueella, jossa suurin osa kristityistä asuu.

Mielenosoittajat vaativat Asia Bibin kuolemaa.

Pääministeri Khan pyysi televisioidussa vetoomuksessaan kansalaisia vastaamaan pienen ryhmittymän reaktioihin. “Pakistan on ensimmäinen islaminuskon periaatteille perustettu valtio Medinan jälkeen, joka perustettiin Arabiassa 1400 vuotta sitten. Se merkitsee sitä, että yksikään laki Pakistanissa ei voi olla pyhää Koraania ja profeetta Muhammedia vastaan. Tuomareiden tekemä päätös on perustuslain mukainen, joka puolestaan on Koraanin ja Muhammedin opetusten mukainen. Päätöksen tehneiden tuomareiden uhkailu kuolemalla, armeijan ylipäällikön syyttäminen ei-muslimiksi ja upseerien yllyttäminen häntä vastaan on käsittämätöntä.”

Pääministeri kertoi, että sen jälkeen kun hänen puolueensa nousi valtaan heinäkuussa, heillä ei ole ollut päivääkään lomaa, kun maata on yritetty nostaa velkaloukosta. Hallitus tekee yhteistyötä eri maiden kanssa saadakseen ulkopuolisia sijoittajia tukemaan Pakistanin taloutta, ja tässä työssä ääriainesten toiminta ei ole avuksi.

“Älkää antako ääriainesten yllyttää itseänne”, pääministeri vetosi. “Tämä ei tee islamille palvelusta, vaan yllyttää vihaan. Ainoastaan valtion viholliset uhkaavat tuomareita kuolemalla ja lietsovat kapinaa armeijaa vastaan. Armeijamme on tehnyt valtavia uhrauksia taistelussa terrorismia vastaan. On valheellista väittää, että armeijan ylipäällikkö ei olisi muslimi. Vetoan kaikkiin, älkää antako periksi ihmisille, jotka yllyttävät teitä ainoastaan politiikan vuoksi. Vetoan myös teihin, kapinalliset: älkää taistelko hallitusta vastaan. Olemme juuri pääsemässä taloudellisesta kriisistä, joten älkää antako maastamme huonoa kuvaa vain saadaksenne äänestäjiä. Jos ette peräänny, valtio täyttää velvollisuutensa. Kansalaisia ja heidän omaisuuttaan tullaan suojelemaan. Pyydän, älkää antako tilanteen mennä niin pitkälle, että valtion täytyy puuttua tilanteeseen.”

Pääministeri tapasi armeijan ylipäällikön puheensa jälkeen. Samaan aikaan Pakistanin kansanpuolueen puheenjohtaja tuki korkeimman oikeuden päätöstä sanoen: “Korkein oikeus on kansallinen instituutio. Kaikkien muiden instituutioiden tulee kunnioittaa korkeimman oikeuden päätöksiä. Emme voi johtaa valtiota kadulta käsin. Voimme johtaa sitä ainoastaan perustuslain mukaisesti.”

Lähde