Uutiset
22.10.2018

Asia Bibin valitus korkeimmassa oikeudessa

Pakistanin korkein oikeus on vihdoin ottanut käsittelyynsä Asia Bibin valituksen. Asia Bibi oli ensimmäinen kristitty nainen, joka sai kuolemantuomion Pakistanin uusien jumalanpilkkalakien perusteella. Korkein oikeus ei ole vielä julkistanut päätöstään, vaan se ilmoitti pidättäytyvänsä päätöksen julkaisemisesta useiden päivien, ellei jopa viikkojenkin ajaksi.

Asia Bibi (oikealta nimeltään Aasiya Noreen) on ollut vangittuna kahdeksan vuotta saatuaan kuolemantuomion jumalanpilkasta vuonna 2010. Häntä syytettiin profeetta Muhammedia halventavien kommenttien esittämisestä erään musliminaisen kanssa käydyn riidan yhteydessä.

Bibin asianajaja, Saif-ul-Malook, kertoi Deutsche Well-sanomalehdelle, että Bibillä on hyvät mahdollisuudet tulla vapautetuksi, sillä tapaus  on oikeudellisesta näkökulmasta hyvin kyseenalainen. Myös kansainvälinen yhteisö on kiinnittänyt huomiota katolilaisen, viiden lapsen äidin Bibin tapaukseen.  Esimerkiksi EU:n uskonnonvapausasioiden erityislähettiläs Jan Figel kertoi Pakistanin viranomaisille, että maan  tuontietuoikeuksien palauttaminen EU:iin edellyttää Bibin vapauttamista.

Pakistanilaiskristityt pelkäävät, että vaikka Bibi voittaisikin valituskäsittelyn ja jumalanpilkkasyyte siten kumottaisiin, häntä uhkaisi joukkoväkivalta, sillä monen pakistanilaisen mielestä hänen pitää kuolla. ”Bibin mahdollinen vapauttaminen voisi johtaa protesteihin ja mielenosoituksiin ympäri maata”, hänen asianajajansa kertoi DW:lle.

Valituksen kuulemiskäsittelyn aikana Bibin aviomies ja tytär ovat olleet Britanniassa. Bibin puoliso Ashiq Masih totesi vaimostaan, ettei tämä koskaan kääntyisi islamiin, sillä hän on ”psyykkisesti, fyysisesti ja hengellisesti vahva” ja valmis jopa kuolemaan uskonsa puolesta.

Masih myös kertoi DW:lle, että heidän perhe-elämänsä on joka tapauksessa kärsinyt suurta vahinkoa. ”Me elämme pakoillen… meidän henkeämme uhataan. Me saamme tappouhkauksia jatkuvasti ja muutamme paikasta toiseen yrittäen toinen tukea toisiamme”.

”Vietin melkein 45 vuotta elämästäni kotikylässäni. Minulla oli siellä monia ystäviä. Mutta nyt en enää halua palata sinne.”

World Watch Monitor on seurannut Bibin tapausta aktiivisesti. Vuosien myötä korkeimman oikeuden tuomarien on ollut yhä vaikeampaa jakaa oikeutta, sillä tuomioistuimet ovat entistä vahvemmin ääri-islamistien käsissä. Kaksi paikallista poliitikkoa, Salmaan Taseer ja Shahbaz Bhatti, murhattiin vuonna 2011 sen vuoksi, että he olivat tukeneet Bibiä ja pyrkineet edistämään hänen tapauksensa oikeudenmukaista käsittelyä.

Bibi ja Salmaan Taseer

Ennen Bibin valituksen käsittelypäivää islamistinen puolue Tehreek-e-Labaik Pakistan (TLP) varoitti, että mikäli Bibi yritettäisiin siirtää ulkomaille, seuraukset tulisivat olemaan hirvittävät. Puolue tunnetaan jumalanpilkkalakien vahvana tukijana ja se on myös vaatinut, että islamia halventavat henkilöt tulisi tappaa, ja heidän murhaajiaan juhlia sankareina. Tästä huolimatta Mumtaz Qadri – henkivartija, joka murhasi Asia Bibin tukijana pitämänsä Salman Taseerin – tuomittiin kuolemaan.

Jumalanpilkka erityisesti islamia kohdistuvana on erittäin herkkä aihe Pakistanissa. Marraskuussa 2017 nykyisen lain uudistamista vastustaneet protestit pysäyttivät pääkaupungin Islamabadin elämän kokonaan. Kansainvälisestä painostuksesta huolimatta konservatiiviset muslimiryhmittymät vastustavat lakien muuttamista hyvin voimakkaasti. Pakistanin uusi pääministeri Imran Khan kannattaa nykyisten jumalapilkkalakien säilyttämistä ennallaan. Käytännössä nykyinen laki kohdistuu erityisesti uskonnollisiin vähemmistöihin. Tästä kertoo sekin, että yli neljäsosa jumalanpilkkatuomioista on tullut kristityille, vaikka heitä on vain 1,5 % maan väestöstä.

Pakistan on yksi maailman haastavimmista maista elää kristittynä.

Lähde