Lehdet
19.10.2018

Kristinusko vaaransi Ayaanin hengen

Ayaan lukee Raamattua

Nuori somalinainen Ayaan koki unessa näyn ja kääntyi kristinuskoon. Kuultuaan tästä hänen perheensä yritti surmata hänet.

Muutos perheessä

Ayaan katsoi äitiään järkyttyneenä. Vielä muutama kuukausi sitten tämä oli rakastanut häntä ja pitänyt hänestä huolta. Nyt äiti oli juuri heittänyt hänen päälleen kupillisen kuumaa teetä. Kuuma neste valui pitkin Ayaanin kasvoja. Sen aiheuttama kipu ei kuitenkaan ollut pahin asia. Äidin kasvoista näkyvä äärimmäinen halveksunta mursi hänet. Äidin silmistä saattoi lukea: ”Et kuulu enää tänne.”

19-vuotias Ayaan kääntyi ja käveli pois. ”Tämä on liian vaikeaa. Miten minun käy?” hän kyseli mielessään osoittaen ajatuksensa Herralle, jonka hän oli vasta oppinut tuntemaan. ”Ei ole mitään syötävää, ei paikkaa nukkua. En uskalla olla enää yötä ulkona, pelottaa. Jos olisin mies, voisin selvitä, mutta en vain ole!”

Ehdoton ei

Ayaan oli mennyt kotiinsa ja pyytänyt saada olla vielä yhden yön kotona. Edellisen yön hän oli viettänyt puussa istuen ja pystynyt nukahtamaan vain hetkittäin. Äidin ehdoton ”EI” jätti hänet vaeltelemaan päämäärättömästi nöyryytettynä, masentuneena ja peloissaan.
Ayaan päätyi lopulta kirkolle, jossa hän löysi ilokseen lämpöä ja myötätuntoa. Pastorin perhe oli valmis ottamaan hänet huostaansa.

Matka uskoon aloitti uskonmatkan

Ayaanin matka kristilliseen uskoon oli alkanut unesta. Hän näki siinä itsensä kävelemässä erään kristityn kotiin. Samalla hän kuuli ihanan äänen puhuttelevan itseään.

– En ole koskaan aiemmin enkä sen jälkeenkään kuullut mitään sen vertaista. Unen jälkeen olin sairaana kaksi päivää. Pyysin ystäviäni viemään minut kirkkoon. Kirjoitin siellä rukouspyynnön paperipalaseen ja pyysin pastoria rukoilemaan puolestani. Kaikki sairauden oireet katosivat. Tiesin, että Jeesus oli Totuus ja annoin hänelle elämäni.
Kun tuli tietoon, että Ayaanista oli tullut kristitty, hänen henkensä oli vaarassa.
– Perheeni ajoi minut pois kotoa. Veljeni sanoi, että uskoni oli kirottu ja ansaitsin kuoleman. He etsivät minua monta kertaa tappaakseen minut.

 ”Herra on tehnyt kaiken minulle hyväksi, Hän kuljettaa minut taivaaseen, pois kadotuksen tieltä.”

Ayaan matkapuhelin kädessään

Ennen ja jälkeen

11 vuotta sitten tilanne oli toinen. Ayaan oli vanhempiensa toinen lapsi ja hieman hemmoteltu ennen kääntymistään. Toisten lasten piti käydä koraanikoulua ja osallistua moskeijassa vähintään kolmeen päivän viidestä rukoushetkestä. Ayaanin ei tarvinnut. Itsekään hän ei tiedä, miksi vanhemmat olivat hänen kanssaan niin lempeitä islamin opetuksen suhteen.

Nykyään hän arvelee, että Jeesus valmisti häntä palvelukseensa.
Perheen hylkäämäksi tuleminen ja siitä seuraava yksinäisyys oli raskas taakka.

– Pyysin, että Herra ottaisi sydämestäni pois rakkauden perhettäni kohtaan, ettei hylkääminen sattuisi niin kipeästi.

Herra piti lupauksensa pitää huolta niistä, jotka Hänen vuokseen luopuvat jostakin omastaan – perheestä, kodista tai kulttuurista. Hän on tehnyt sen muun muassa Raamattu- ja opetuslapseuskoulun kautta, jonka Open Doors on käynnistänyt somalitaustaisille uskoville.

– Kokoonnumme kahdesti viikossa opiskelemaan Raamattua somalin kielellä. Se on auttanut paljon. En ollut kokenut sellaista yhteyttä aiemmin. On jännittävää opiskella omalla kielellään ja tavata muita somaliuskovia. Kun tulee ongelmia, OD on meidän rinnallamme, kuten silloin kun joitakin veljiä suljettiin vankilaan väärien syytteiden vuoksi. Rakastan tätä raamatturyhmää!

Vaikeudet uskoa voimistamassa

– Herra on tehnyt kaiken minulle hyväksi, Hän kuljettaa minut taivaaseen, pois kadotuksen tieltä. Vuosia ajattelin, etten enää jaksa, mutta olen jaksanut Hänen vuokseen. Kärsimys menee ohitse. Tarvitsemme vain Jeesusta, vain Hänen armoaan.
Nykyään Ayaan palvelee seurakuntaansa kuorossa ja opettaa somalinuorille hengellisiä lauluja. Hän osallistuu myös evankelioimistyöhön. Hän asuu edelleen yksin, erossa perheestään, mutta alkuaikojen jälkeen häntä on opittu suvaitsemaan.

– Vielä he eivät hyväksy uskoani, mutta nyt he tietävät, etteivät saa minua käännytettyä takaisin islamiin. Jumala on antanut tilaisuuden kertoa uskostani. Ajallaan Herra antaa sanoman kantaa hedelmää.

Ayaan pyytää rukoilemaan:

  • Että Jumala avaa yhteyden ihmisiin, joiden sydämet Hän on valmistanut ottamaan ilosanoman vastaan
  • Että saan palvella varsinkin muita somalinaisia
  • Rauhaa ja turvallisuutta kotiseudullemme