Puhuttaessa uskonsa vuoksi vangituista iranilaiskristityistä mieleen saattavat tulla monet kertomukset heidän kokemistaan ihmeistä. Vaikka ihmeet ovat todellisia, kolikolla on kääntöpuolensa:  Jumala tuntuu olevan hiljaa ja kauempana kuin koskaan.

Saman* ja Morad* ovat kaksi entistä vankia. He kertovat, kuinka tunsivat olleensa vankilassa kaukana Jumalasta. Silti Hän oli siellä aina.

– Vankila oli hirveä ja pelottava paikka, sanoo Morad, nelissäkymmenissä oleva mies. Tapaamme hänet traumakeskuksessa, jossa entiset vangit saavat apua ja koulutusta. – Niiden kuuden kuukauden aikana, kun olin vangittuna, 20 henkilöä teloitettiin. Teloitettavien nimet ilmoitettiin kaiuttimista. Heistä muutamat asuivat kanssani samassa sellissä. Oli kauheaa nähdä pelko heidän silmissään.

Morad toimi ennen vangituksi joutumistaan opettajana kirkossa. Hänet pidätettiin hänen opettaessaan käännynnäistä, joka oli juuri kohdannut Jeesuksen. – Kukaan ei tiennyt, minne minut oli viety. Kuulustelijat pilkkasivat ja potkivat minua. Sanani käännettiin minua vastaan. Rukoilin: ”Herra, näet tämän kaiken. Kuinka voit sallia sen?” Mutta Jumala oli hiljaa.

Myös Saman saa koulutusta traumakeskuksessa. Hän on nuori mies, joka johti nuoria nopeasti kasvavassa kirkossaan. Hän oli vahva ja intohimoinen kristitty, mutta vangitsemisen jälkeen tilanne muuttui pian. – Kun minut pidätettiin, itkevä äitini jäi kotiin. Hän näki kaiken ja murtui täysin. Sitä oli kamalaa katsella. Vankilassa olin peloissani ja toivoton. Tunsin olevani niin kaukana Jumalasta, että ensimmäisinä vankeuspäivinäni en kyennyt edes rukoilemaan.

Saman kävi taistoa kuulustelijoita vastaan – tai itse paholaista, kuten hänestä tuntui. – He yrittivät murtaa minut sanomalla, että olin arvoton. Jumala tuntui niin kaukaiselta, että Saman alkoi jopa kyseenalaistaa uskonsa. – Tällaistako kristittynä oleminen on? ajattelin. Olenko heittänyt hukkaan 13 vuotta uskomalla Jumalaan? Onko Hän edes olemassa?

Myös miesten ystävät alkoivat asettua heitä vastaan, mikä heikensi entisestään Samanin ja Moradin uskoa. Moradin tapauksessa eräs seurakuntalainen alkoi osoittaa suunnatonta vihaa häntä kohtaan. – Hän kertoi minulle, että kuulustelijat uhkasivat pahoinpidellä hänen poikansa ja että olin tuhonnut hänen elämänsä johtamalla hänet Kristuksen luo. Hän myös todisti minua vastaan tuomioistuimessa.

Saman on nähnyt ystäviensä murtuvan kuulusteluissa yksi toisensa jälkeen. He syyttivät Samania ja olivat halukkaita todistamaan häntä vastaan.

Rauhaa rukouksesta

Moradin ja Samanin kertomukset ovat ravistelevaa kuultavaa eikä niihin liity suuria ihmeitä tai helppoja vastauksia. Silti Jumala ei kääntänyt miehille selkäänsä.

– Kerran kuulustelujen jälkeen mieleeni muistuivat Abraham Lincolnin sanat: ”Maailman lopussa lankean polvilleni.” Ja niin minä tein. Polvistuin rukoukseen. Vihdoin Jumala puhui minulle. Hän sanoi: ”Ole hiljaa ja pidä minusta tiukasti kiinni, syleile minua, kuin sinut olisi liimattu minuun”, Morad kertoo.

Myös Samanin sydämeen laskeutui rauha hänen alkaessaan rukoilla. – Tunsin suurta suuttumusta puhuttuani ensimmäisen kerran puhelimessa äitini ja sisarusteni kanssa. ”En ansaitse tätä!” huusin pitkin käytäviä, kun minut vietiin takaisin selliini. Sellissä aloin huutaa Jumalalle: ”Missä olet?” Sitten rukoukseni pehmenivät, kun Pyhän Hengen ilo täytti minut. Aloin tanssia ja laulaa: ”Jeesus elää, Jeesus elää!”

Moradin vapautumisesta on kulunut muutama vuosi. Hän istuu sohvalla ja juo kahvia hotellissa, jossa traumakoulutusta järjestetään. – En edelleenkään tiedä, miksi Jumala oli hiljaa. Mutta sen todella tiedän, että Hän on antanut minulle tehtävän julistaa evankeliumia.

Saman on käynyt jumalasuhteessaan kamppailua vapautumisensa jälkeen. – Vankilassa tunsin Jumalan olevan lähellä mutta samalla valtavan kaukana. Kun minut vapautettiin, kirkko ei huolehtinutkaan minusta, kuten odotin. Tunsin, että minut unohdettiin. Ei pelkästään kirkon vaan myös Jumalan silmissä. Silti minusta ei koskaan tuntunut siltä, että Jumala olisi todella hylännyt minut.

Täällä traumakeskuksessa, jossa he ovat osallistuneet taideterapiaan ja kuulleet raamattuopetusta kärsivistä, Samanista tuntuu, että hänen palava intohimonsa Jumalaa kohtaan alkaa palata. – Se ei vielä ole entisellään, mutta uskon, että siihen päästään.

– Vangittuna oleminen Kristuksen vuoksi ei ole helppoa. Se ei todellakaan ole mukava kokemus. Usko joutuu todelliseen testiin. Haluanko kärsiä Herrani vuoksi? Silti jopa näiden kammottavien vankilakuukausien jälkeen voin sanoa, että se on enemmän kuin sen arvoista. Uskon Jeesukseen, ja jos se merkitsee kärsimystä, tahdon kärsiä, Morad tiivistää.

Traumakoulutuksessa, jonka järjesti Open Doorsin yhteistyökumppani, ex-vangit saivat käytännön oppitunteja, joihin kuului traumaneuvontaa, taideterapiaa sekä raamattuopetusta kärsimyksestä ja luottamuksesta Jumalaan.

*nimet muutettu

Lähde

Lastenraamattuja jakamassa

Open Doorsin

Hyväntekijän lahjat

Osta joululahja, jonka arvoa ei voi rahassa mitata!

Käy kauppaan!

You have Successfully Subscribed!