Uutiset
07.10.2018

Väkivallan uhka estää pakistanilaisia kristittyjä nostamasta syytteitä muslimien hyökkäyksestä

Kristittyjen ja muslimien maanomistuskiista Pakistanin maaseudulla on kärjistynyt. Muslimit hyökkäsivät toinen elokuuta kristittyjen yhteisöön ilman syyteseuraamuksia. Warnin kylässä, Kasurin alueella tapahtuneessa selkkauksessa kaksi naista hakattiin, ja 10-vuotiaan pojan käsi murtui. Hyökkäykselle antoivat pontta väärät syytökset. Niiden mukaan kristityt nuoret olisivat kivittäneet kuoliaaksi muslimimiehen, kun hän oli yrittänyt lunastaa kristityille kuuluvaa maata.

Kristityt kyläläiset ovat suurelta osin lukutaidottomia ja työskentelevät tiilikuivaamolla.Nyt kaksi kuukautta myöhemmin he eivät vieläkään uskalla uusien hyökkäysten pelossa jättää virallista valitusta poliisille. Kristitty Bashir Masih (kuvassa kolmas oikealta)sanoi World Watch Monitorille, että heidän yhteisönsä ei odota asiassa annettavan syytteitä, vaikka sitä alettaisiin tutkia. ”Pikemminkin tutkinta vain levittäisi lisää vihaa, ja sitten he tulisivat taas hakkaamaan meidät”,hän totesi.

Hyökkäyspäivänä oli ollut kiistaa katoliselle kirkolle kuuluvasta maapalasta. Se reunustaa muslimimies Mukhtar Hussainin omistamaa peltoa. Tammikuussa Hussain oli hakenut oikeusistuimelta lupaa viljellä maata. Hänen hakemuksensa hylättiin. Toinen elokuuta Hussain ryhtyi kuitenkin raivaamaan maa-aluetta traktorilla kolmen poikansa ja kahden muun henkilön kanssa.

“Noin kymmeneltä aamulla, kun suurin osa alueen miehistä oli mennyt töihin, Hussainin pojat alkoivat raivata maata“, kertoo Bashir Masih, katolisen kirkon taloudenhoitaja. ”Kristityt, jotka olivat lähinnä naisia ja lapsia, kokoontuivat välittömästi yhteen ja yrittivät estää miehiä. 70-vuotiaalla Hussainilla ja muilla oli keppejä, ja he hakkasivat kahta kristittyä naista. Tällöin kristityt lapset heittivät kiviä, ja yksi osui Hussainia nenään ja aiheutti verenvuotoa. Muslimit levittivät heti huhun, että Hussain olisi kuollut kiveniskusta”.

”Vain muutaman minuutin kuluttua 50-60 ihmisen joukko hyökkäsi kristittyjen koteihin. He hakkasivat kenet löysivät. Kun kristityt lukitsivat itsensä koteihinsa, muslimit hajottivat sisäänkäyntiportit ja kaapivat seiniä. Talojen sisällä he solvasivat, hakkasivat ja vahingoittivat naisia”.

“Olimme töissä kilometrin päässä tiilikuivaamossa. Saatuamme tiedon selkkauksesta, kiirehdimme koteihimme ja ilmoitimme siitä myös poliisille. Hussainin joukot olivat yhä hakkaamassa kristittyjä näiden kodeissa, kun poliisit tulivat”.

”Oikeuden päätöksestä huolimatta Hussain on tunkeutunut maa-alueelle. Olemme voimattomia asian suhteen”.

World Watch Monitor kysyi poliisipäällikkö Muhammad Idreesiltä, miksi ketään ei ole pidätetty. Hän sanoi, ettei poliisi ole saanut vielä valitusta kristityiltä. Ilman sitä poliisi ei voi ryhtyä toimenpiteisiin.

Lähde