Uutiset
28.09.2018

Koptikristityt uskonnollisten vainojen kärjessä

Syyskuussa julkaistun raportin (Global Extremism Monitor) mukaan ISIS-ryhmien uskonnolliset vainot vuonna 2017 kohdistuivat erityisen raskaina koptikristittyihin.

Tony Blair -instituutin jukaisema raportin mukaan  53 % ISISin viime vuoden iskuista tavallisia ihmisiä kohtaan kohdistui kopteihin, jotka he ovat nimenneet pääkohteekseen uhaten hävittää kaikki ”ristin palvojat”. ISIS on vastuussa mm. Egyptin kolmesta pommi-iskusta kirkkoihin vuosina 2016 ja 2017.
Raportti vahvistaa myös havainnon kristinuskon vähenemisestä Lähi-Idän maissa. Kristittyjä on enää 4 % väestöstä.

Hauraita valtioita ja konfliktialueita

Välivaltaiset islamistit tappoivat vuonna 2017 ainakin 84 023 ihmistä, eniten Syyriassa. Erityisen haavoittuvia ovat hauraat valtiot ja konfliktialueet. Ne ovat kuin tyhjiöitä, joita islamistit valtaavat. Vuoden 2017 vaarallisimpien maiden joukkoon kuuluivat mm. Somalia, Jemen, Syyria, Afganistan ja Irak.

”Ääri-islam ei alkanut Al-Qaidasta eikä se pääty ISISin tappioon”, toteaa Iso-Britannian entinen pääministeri Tony Blair raportin esipuheessa. Tony Blair -instituutti on tunnistanut yli 120 ryhmittymää, joiden uskonnollis-poliittinen ideologia oikeuttaa tuhoamaan kaikki, jotka eivät alistu ryhmien totalitaariseen ideologiaan.

Nämä ryhmät ovat vastuussa 27 092 iskusta 66 maassa. Nämä iskut aiheuttivat laajaa tuhoa ja tappoivat ihmisiä. Yksin Syyriassa ääri-islam vaati viime vuonna 34 853 ihmisen hengen.
Nigerian ja Malin alueella toimivat islamistiryhmän kylvävät laajaa tuhoa useissa maissa Afrikan Sahelin alueella.

Raportin mukaan iskujen taustalla on islamin jakautuminen: 95 % iskuista kohdistui shiiamuslimeihin. Myös naiset ovat mukana siviileihin kohdistuvissa iskuissa, erityisesti Nigeriassa toimivan Boko Haram -ryhmän toiminnassa.

Taustaideologian torjuminen

Väkivaltarymittymien juuret yltävät aina muslimiveljeskunnan toimintaan 1940-luvulla, Afganistanin sotaan 1980-luvulla ja Hizbollahin syntyyn Libanonissa Iranin vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen.

Vaikka raportin mukaan islamilainen valtio on joillakin alueilla nujerrettu, väkivallan ruokkima ääri-islamilainen ideologia leviää muualla. Sekä ISIS että Al-Qaida inspiroivat edelleen uusiin iskuihin.
Tony Blair kritisoikin sitä, että taistelussa äääriliikkeitä vastaan käytetään valtaosa voimavaroista turvallisuustoimien lisäämiseen.  ”Maailmassa käytetään joka vuosi miljardeja dollareita lentokenttien turvallisuuteen, suojeluun ja terrorismin vastaisin toimiin. Vain murto-osa tästä ohjataan toimenpiteisiin, jolla voitaisiin vaikuttaa terrorismia ruokkivaan ideologiaan.”

Raportin mukaan paljon enemmän tarvittaisiin koulutukseen, terroristisiin tekoihin oikeuttavien kirjoitusten oikaisemiseen, paikallisjohtajien ja valtion elinten tukemiseen ja faktaan perustuvan tutkimustietojen esilläpitoon.

Lähde