Uutiset
12.09.2018

Nigeriassa siepatun Helenin vanhemmat anovat: ”Rukoilkaa tyttäremme puolesta”

Pohjois-Nigerian sharialakia noudattavissa osavaltioissa kristityt tytöt ovat vakavassa vaarassa joutua siepatuiksi, seksuaalisesti pahoinpidellyiksi ja naitetuksi pakkoavioliittoihin. Sieppauksia tekevät muutkin kuin Boko Haramin kaltaiset sotilaalliset ryhmittymät. Helen (13) siepattiin, kun hän oli matkalla kirkosta kotiin Nigerian pohjoisessa Katsinan osavaltiossa.

Elokuun 6. päivänä, vuonna 2017, Helen meni kirkkoon ystäviensä kanssa, mutta ei palannut sieltä kotiin. Kun Helenistä ei kuulunut mitään yöhön mennessä, hänen vanhempansa, Yunusa ja Salomie, huolestuivat. Yunusa otti yhteyttä ystäviinsä ja he menivät yhdessä tiedustelemaan kirkosta, tiedettäisiinkö siellä, mitä tytölle oli tapahtunut. Kirkossa ei tiedetty mitään Helenin kohtalosta.

Seuraavana aamuna Yunusa ilmoitti kyläpäällikölle Helenin katoamisesta. Etsinnät aloitettiin välittömästi. Vielä samana päivänä Yunusa sai puhelun, jossa hänelle kerrottiin, että hänen tyttärensä oli löytynyt. Helen oli kuninkaan palatsissa.

Yunusa lähti matkaan hakeakseen Helenin takaisin kotiin, mutta kuningas kertoi hänelle, että hänen tyttärensä oli jo naitettu muslimimiehelle. Tieto oli isälle valtava shokki. Yunusa ei saanut mitään vastauksia kuninkaalta. Hän onnistui kuitenkin saamaan selville, että Helen oli lukittuna yhteen palatsin huoneeseen. Tytön vanhempien ei sallittu mennä huoneeseen, vaan sinne oli pääsy ainoastaan Helenin miehellä.

Vasta kahden viikon kuluttua Helenille annettiin lupa tavata vanhempiaan ja muita kyläläisiä. Kuningas kertoi järkyttyneille vanhemmille: ”Helen palaa vanhempiensa luo, jos itse haluaa – Jos  hän ei halua, ette voi tavata häntä uudelleen.”

Kun Heleniltä kysyttiin, tunsiko hän Yunusaa ja tämän vaimoa Salomieta, tyttö vastasi: ”Kyllä, he ovat vanhempani”.

”Haluatko palata kotiin heidän kanssaan”, Heleniltä tiedusteltiin.

”Haluan jäädä mieheni luo”, Helen vastasi silmät kyynelissä.

Salomie oli pöyristynyt. ”En voi uskoa, että Helen kieltäisi Kristuksen! Olen varma siitä, että islaminopettajat ovat aivopesseet hänet.”

Open Doors vieraili Helenin vanhempien luona ja lahjoitti paikallisten kumppanien kautta heille rahaa, jotta he pystyivät palkkaamaan lakimiehen ajamaan Helenin asiaa oikeudessa. Asia on ollut vireillä oikeudessa jo yli vuoden. Toistaiseksi Helen on aina kertonut oikeudelle, että haluaa pysyä miehensä luona, minkä vuoksi korkein oikeus lopulta hylkäsi  tapauksen.

Yksityisesti Helen on kuitenkin kertonut vierailijoille, että hän haluaisi palata kotiin, mutta pelkää henkensä puolesta. Helenin asianajaja on tehnyt valituksen muutoksenhakutuomioistuimeen.

Yunusa ja Salomie ovat murheen murtamia. Viimeisten puolentoista vuoden ajan he ovat viettäneet lukemattomia unettomia öitä kaivaten Heleniä ja murehtien hänen puolestaan.

Yunusa kertoi Open Doorsille: ”Helen on eloisa, tottelevainen ja Jumalaa pelkäävä tyttö. Hän on ollut luokkansa parhaita oppilaita. Öisin valvon ja anon apua Jumalalta, että jonain päivänä Hän toisi tytön turvallisesti takaisin kotiin. Pyydän myös teitä uskovia: Rukoilkaa päivin ja öin puolestamme.”

”Helenistä on aina ollut iso apu meille. Nyt tyttäreni on poissa ja oikeus ei ole toteutunut”, Salomie itkee.  ”Aina kun ajattelen Heleniä, sydäntäni särkee. Anon teitä uskovia: auttakaa meitä rukoilemalla tyttäremme puolesta ja meidän puolestamme. Rukoilkaa, että Jumala pelastaa tyttäreni muslimien käsistä ja tuo hänet takaisin luokseni. Siunatkoon ja suojelkoon Jumala teitä kaikissa toimissanne.”