Uutiset
11.09.2018

Kristitty nuorukainen aiheetta syytettynä sieppauksesta ja raiskauksesta – kostoksi kristittyjen koteja tuhottu Pakistanissa

Pakistanilainen kristitty perhe hakee oikeutta pojalleen, jota syytetään aiheettomasti nuoren naisen sieppauksesta. Oletetun teon jälkeen kristittyjen koteja on tuhottu.

Yhdeksäntoistavuotias Nabeela Bibi katosi heinäkuussa ja hänen isänsä epäili hänen karanneen naapurin kristityn pojan, 22-vuotiaan Waheed Masihin kanssa.

Waheedin veli kertoi World Watchille, että musliminaapurit alkoivat uhkailla heitä: “Poltamme talonne ja hakkaamme teidät palasiksi.”

Rahimabadin kylässä on ainoastaan 10 kristittyä perhettä, joiden jäsenet työskentelevät suurimmaksi osaksi “velkatyöntekijöinä” tiilenpolttolaitoksissa, osa käy työssä eri kaupungeissa talonmiehinä.

Pakistanilaiset kristityt joutuvat taustansa takia tekemään alempiarvoisina pidettyjä töitä. He ovat usein huonosti koulutettuja, niinpä heidän on pakko työskennellä velkatyöläisinä – he saavat ennakkomaksua ja koska eivät koskaan tienaa tarpeeksi maksaakseen lainan pois, heillä ei ole mahdollisuutta jättää työpaikkaansa.

Nabeelan kadottua kristityt vakuuttivat, ettei heillä ole tietoa tämän olinpaikasta, mutta kukaan ei uskonut heitä.

Waheedin veli Nasir kertoo, että hänen äitinsä hakattiin julkisesti. Joku ilmoitti teosta poliisille, joka pelasti äidin väkijoukon kynsistä. Äiti kuitenkin pidätettiin, jotta Waheed saataisiin antaumaan. Lopulta Waheed palasi ja joutui paikallisten muslimien eteen.

Waheedin perhe kertoo, että paikallinen imaami julisti kovaäänisistä, että kaikkien muslimien oli kokoonnuttava kylän keskustaan ja että kaikki kylän kristityt oli tuhottava. Tämän jälkeen suuri joukko muslimeja hyökkäsi kristittyjen koteihin.

Nasirin mukaan ainakin 10 muslimia tunkeutui heidän kotiinsa, tuhosi ja varasti omaisuutta.

Imaamin julistuksen jälkeen kristityt alkoivat paeta alueelta, tosin Waheedin 80-vuotias isoäiti ei lähtenyt ja hän todisti myöhemmin, että hyökkääjiä johti kadonneen tytön, Nabeelan, serkku.

Safdarabadin poliisi nosti syytteen Waheedia vastaan Nabeelan sieppauksesta. Muutamaa päivää myöhemmin Nabeela esiintyi oikeudessa myöntäen karanneensa erään miehen kanssa mennäkseen naimisiin. Tämän jälkeen poliisi vapautti Waheedin ja hänen äitinsä.

Poliisi ei kuitenkaan nostanut syytteitä varkauksista ja omaisuuden tuhoamisesta ja vihaan yllyttämisestä.

Myöhemmin Nabeela vaati avioliittonsa purkamista miehen väkivaltaisuuden perusteella. Tästä huolimatta hän nosti syytteen Waheedia ja tämän veljeä vastaan, väittäen, että nämä olivat siepanneet hänet ja hänet oli toistuvasti raiskattu, mutta hän oli lopulta päässyt pakenemaan.

“Näiden uusien syytösten avulla painostetaan kristittyjä luopumaan omista syytteistään muslimeja vastaan”, sanoo Waheedin veli Nasir.

Poliisista kerrotaan, että tutkinta on käynnissä ja poliisi toivoo voivansa selvittää, kuka on tämän monimutkaisen sotkun takana.

Kuinka kaikki alkoi?

Nabeela ja naapurikylän mies, Nazir Kashif, jonka kanssa hän avioitui, tapasivat porkkanapellolla. Suhteen alettua mies alkoi käydä Nabeelan luona ja seisoi tuntikausia kadulla Waheedin perheen kodin lähellä. Waheedin perhe valitti asiasta ja Nabeela uhkasi seuraamuksilla.

Päivää ennen Nabeelan karkaamista Waheedin perhe tapasi kyläpäällikön ja selittivät tälle, ettei Kashifin saanut antaa vetelehtiä kadulla, koska se antaa väärän kuvan muille nuorille tytöille. Seuraavana aamuna Waheed meni työhön läheiselle pellolle ja ihmiset alkoivat epäillä häntä.

Kylän kristityt ovat menettäneet suurimman osan omaisuudestaan ryöstelyn seurauksena. Muslimit yrittivät pakottaa kristittyjä lähtemään ja jättämään kotinsa muslimien nimiin.

Useimmat kylän kristityistä eivät halua keskustella asiasta eivätkä nuoret naiset uskalla palata koteihinsa kostotoimien pelosta.

Waheedin isä ja veljet ovat kaikki velkatyöläisiä ja ovat joutuneet lainaamaan työnantajiltaan n. 2000 USD:n suuruisen summan oikeuskuluja varten. “Meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ostaa oikeutta tai tulla tapetuiksi”, sanoo Nasir.

Lähde