Uutiset
10.09.2018

Intia: Vuosikymmen verilöylystä Kandhamalissa kristityt odottavat yhä oikeuden toteutumista

On kulunut vuosikymmen Intian historian pahimmasta kristittyihin kohdistuneesta väkivallasta, mutta paikallisen yhteisön kamppailu jatkuu. Korvausten saaminen on ollut hidasta, ja lähteiden mukaan seitsemän viatonta kristittyä on yhä vankilassa.

Lähes 100 kristittyä surmattiin, 300 kirkkoa ja 6 000 kotia tuhottiin, ja 55 000 ihmistä jäi kodittomaksi Kandhamalin alueella Odishassa hindujohtaja Swami Laxmanananda Saraswatin murhan jälkeen 23.8.2008. Saman vuoden lopussa seitsemän kristittyä joutui syytteeseen hänen murhastaan. Vuonna 2013 heidät tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Tuomiot olivat järkytys Intian kristityille, jotka yhä toipuivat hindujoukkioiden tuhoisista kostohyökkäyksistä. Hindut syyttivät kristittyjä swamin murhasta, vaikka maolaiset ottivat vastuun teosta pian sen jälkeen.

Kesäkuussa 2015 kaksi korkeaa poliisivirkamiestä antoi todistuksen, jonka mukaan syytökset olivat vääriä. Kristittyjen valitusten kuulemista on sen jälkeen silti toistuvasti lykätty. Kristityt pitävät kiinni syyttömyydestään.

Kristittyjen vapauttamiskamppanjaa johtaneen, katolisen toimittajan, Anto Akkaran mukaan heidän oikeudenkäyntinsä ja tuomionsa oli “hinduradikaalien järjettömän salaliittoteorian tulos, joka pohjautui swamin väitteeseen, että Amerikalla, Euroopalla, paavilla ja [katolisella poliitikolla] Sonia Gandhilla olisi oma intressi tehdä Kandhamalista kristitty alue”.

Elokuussa 2016 Intian korkeimman oikeuden ylituomari ilmaisi pitävänsä huolestuttavana, että niin moni swamin kuolemaa seuranneeseen järkyttävään väkivaltaan syyllistyneistä ei ole vielä joutunut vastuuseen teoistaan. Hänen lausuntonsa seurasivat verilöylyn tutkintaa, joka osoitti, että 827 rekisteröidystä rikosjutusta 315 ei edennyt. Niistä 362 tapauksesta, joista tehtiin oikeuden päätös, vain 78 oikeudenkäyntiä johti tuomioon. Noin 6 495 ihmistä pidätettiin, mutta vain 150 tapausta on vielä käsittelyssä.

Korvaukset

Paikallisella kristittyjen yhteisöllä on ollut vaikeuksia saada hallitukselta riittäviä korvauksia. Tämän vuoden toukokuussa Odishan oikeus määräsi lisäkorvauksista 14:lle väkivaltaisuuksissa kuolleen omaiselle. Se myös käski hallitusta antamaan varat korvausten maksamiseen 6 000 ihmiselle, jotka joko loukkantuivat tai joiden kodit tuhottiin. Lakimiehet, jotka jättivät hakemuksen väkivaltaisuuksissa kuolleiden omaisten puolesta, veivät asian oikeuteen pakottaakseen Odishan hallituksen toimimaan, kun se ei taipunut korkeimman oikeuden käskyyn elokuussa 2016.

Oikeuden päätöksen jälkeen yksi asianajajista, Pratap Chinchani, kertoi World Watch Monitorille, että Kandhamalin alueen hallitusta olisi yhä painostettava sen varmistamiseksi, että korvaukset jaettaisiin oikeuden määräyksen mukaisesti. “Koska varat ovat nyt Kandhamalin virkamiesten käsissä, he voivat jakaa ne uhreille; he voivat tehdä sen itse,” hän sanoi. “Kysymys on siitä, tekevätkö he niin.”

Lähde