Uutiset
04.09.2018

”Hereillä ja valmiina” – Kertomus egyptiläisestä isästä, jonka ääri-islamistit murhasivat

ISIS ajoi kodeistaan tuhansia kristittyjä Irakissa ja Syyriassa. Vähemmän tunnettu tosiasia on, että ääri-islamistit karkoittivat noin 350 kristittyä perhettä Egyptin Siinain alueelta. Hale ja Nabil sekä heidän kaksi poikaansa, Bishoy (13) ja Paula (8), olivat paenneiden joukossa.

Hale syntyi ja kasvoi El-Arishin kaupungissa. Perhe oli elänyt sovussa sekä kristittyjen että musliminaapuriensa kanssa siihen asti, kunnes Muslimiveljeskunta otti alueen hallintaansa noin kuusi vuotta sitten. ”He olivat täysin erilaisia kuin suurin osa musliminaapureistamme”, Hale kuvaa.

Ääri-islamistit uhkailivat kristittyjä käskien heitä lähtemään tai kääntymään. He uhkasivat tappaa ne, jotka eivät tottele. Vuonna 2017, tammi- ja helmikuussa, surmattiinkin seitsemän kristittyä miestä. Sadat kristityt pakenivat kaupungista.

”Asuinrakennus, jossa asuimme useiden kristittyjen perheiden kanssa, alkoi tyhjentyä. Pojat olivat peloissaan. Silloin lähdimme El-Arishista.”

Halelle oli hyvin raskasta joutua jättämään kotikaupunkinsa. Perhe päätyi Port Saidin satamakaupungissa sijaitsevaan nuorisohostelliin.

”Olin hyvin vihainen ja turhautunut. Hallitus ei auttanut meitä millään muulla tavoin kuin antamalla huoneen käyttöömme. Meillä ei ollut mitään tuloja ja meidän täytyi elää koko perheenä yhdessä huoneessa kolmen kuukauden ajan. Nyt uskon kuitenkin, että Jumala halusi meidän lähtevän. Tilanne El-Arishissa huononi pian lähtömme jälkeen. Ne harvat kristityt, jotka yhä elävät siellä, asuvat lähellä kirkkoa ja ovat poliisin ja armeijan suojeluksessa. Minun pojillani on täällä parempi olla.”

Kirkko tarjosi perheelle ruokaa ja, mikä tärkeintä, hengellistä opastusta. ”Rukoilimme paljon yhdessä ja tunsimme olevamme lähellä Jumalaa.”

Perhe omisti kaupan El-Arishissa asuessaan. Port Saidista Nabil ei löytänyt minkäänlaista työtä. Kun tilanne vaikutti muuttuneen turvallisemmaksi, Nabil päätti palata El-Arishiin. ” Hänen oli tarkoitus viipyä vain muutama viikko, avata kauppa, ansaita vähän rahaa ja tehdä paperityöt poikien koulua varten.”

Neljä päivää Nabilin paluun jälkeen, 6.5.2017, naamioidut miehet ilmestyivät hänen kauppansa eteen. He tähtäsivät häntä aseella ja kysyivät: ”Miksi olet palannut?” Hyökkäyksen silminnäkijät kertoivat, että tappajat merkitsivät rastin ruutuun Nabilin nimen kohdalle ennen kuin lähtivät ja jättivät hänet vertavuotavana lattialle.

”Nabil luki Raamattua joka päivä. En usko sen olevan sattumaa, että hän luki Ilmestyskirjasta juuri ennen kuin hänet murhattiin: ´Muista, että Jeesus sanoi, ´Kun minä tulen, se yllättää sinut niin kuin varkaan. Mutta Jumala siunaa sinua, jos olet hereillä ja valmiina.”

Nabil oli hereillä ja valmiina kuolemaan Jeesuksen vuoksi. Tästä Hale ja hänen poikansa saavat suurta lohtua. He tuntevat, että Jumala on lähellä ja antaa heille toivoa. Nyt sillä paikalla, josta Nabil löydettiin kuolleena, kasvaa kukoistava, vihreä kasvi.

Hale rohkaisee poikiansa elämään sille Kristukselle, jonka puolesta heidän isänsä kuoli. Aiemmin Nabil luki Raamattua poikien kanssa. Nyt Hale on ottanut itselleen sen tehtävän.

”Poikien usko auttaa heitä käsittelemään tapahtunutta. Vähän aikaa sitten Bishoy’n opettaja pyysi niitä lapsia, jotka olivat menettäneet vanhempansa, nousemaan ylös. Bishoy ei noussut. ”Jeesus on minun isäni”, hän selitti. ”Eikä maallinen isäni ole kuollut, vaan elää taivaassa.”

Lähde: Open Doors