Lehdet
12.07.2017

Tukesi on yhtä kuin Open Doorsin toiminta!

MITEN ANTAMASI TUKI VAIKUTTAA?

Mikään tässä lyhyessä kertauksessa Open Doors Finland ry:n historiasta ei olisi ollut mahdollista ilman Jumalan sallimusta, esirukouksia ja taloudellista tukea lahjoittajilta.

Kiitos jo siitä, että luet tätä artikkelia sekä rukouksistasi ja lahjoituksistasi. Herralle kiitos!

2011

Työn juuri on johdatuksessa

  • Ihmiset eri puolilla Suomea saivat sydämelleen rukoilla vainottujen kristittyjen puolesta ja halusivat tukea Open Doorsin työtä. Lisääntyvä kristittyjen vaino eri puolilla maailmaa oli hävettävän vähän esillä suomalaisissa seurakunnissa ja mediassa.
  • Tanskassa Open Doorsin toimistolla päivähartauden yhteydessä alettiin pohtia, miksi Suomessa ei ole Open Doorsin paikallista toimistoa. Tanskan Open Doorsin toiminnanjohtaja Jørn tulee Suomeen ja käynnistää rukoustyöryhmän.

2014

Rukousta ja työntekoa

  • Rukoustyöryhmä päättää valmistella Suomessa paikallisen Open Doorsin työn käynnistämistä.

2015

Open Doors Finland ry. perustetaan

  • Toukokuussa Open Doors Finland ry perustetaan. Miika Auvinen palkataan kehittämään työtä. Tanskan Open Doors tukee alkavaa toimintaa taloudellisesti.
  • Kymmeniä vapaaehtoisia liittyy mukaan tekemään töitä puhujina, toimistotehtävissä, tekstien kääntäjinä, kesätapahtumissa, nettisivujen kehittämisessä jne. Toiminta kasvaa. Toinen työntekijä palkataan.

2016

Sinne, missä vakava vaino on arkielämää

  • Ensimmäinen ryhmämatka Suomesta tehdään Open Doorsin kohdemaahan.
  • Vuonna 2016 maailmanlaajuinen Open Doors -järjestö avusti kristittyjä kohdemaissa yli 400 000 projektin kautta!

2017

Media poimii hyvän aiheen

  • Tammikuussa STT, MTV3, YLE Suomi, Keskisuomalainen, Ilkka ja moni muu viestintäväline raportoi kristittyjen vainoista vuoden 2017 Open Doors World Watch -tilastojen pohjalta. Kristittyjen kokema vaino on mediassa yhä enemmän esillä.

2018

Jalat maassa, katse taivaassa

  • Tavoitteena on, että Open Doors Finland ry:n jäsenmaksut ja yleiset lahjoitukset kattavat paikalliset kulut, sillä taloudellinen tuki Tanskasta päättyy.
  • Suomessa kerätyt kohdennetut lahjoitukset tilitetään edelleen Open Doors Internationalin kautta yli 60 kohdemaassa toteutettaviin 400 000 projektiin.

MITEN VOIN AUTTAA?

Rukoile:

Vainotut tarvitsevat jatkuvaa esirukousta.

Katso tästä linkistä rukousaiheita, mikäli koet sen tukevan rukouselämääsi!

Lahjoita:

Paras tapa auttaa vainottua seurakuntaa rahallisesti Open Doorsin kautta on ryhtyä kuukausilahjoittajaksi tai liittyä jäseneksi.

Ryhdy Open Doorsin kuukausilahjoittajaksi tai liity jäseneksi!