Uutiset
30.06.2018

Keski-Afrikan tasavallan uskonnolliset johtajat varoittavat yrityksistä kärjistää Kristittyjen ja Muslimien välejä

Keski-Afrikan tasavallan kolme merkittävintä, kansainvälisestikin arvostettua uskonnollista johtajaa, syyttävät ulkoimaisia palkkasotilaita väkivaltaisuuksien äkillisestä lisääntymisestä.

Pääkaupungin rauha järkkyi

Noin kuukausi sitten maan pääkaupungin Banguin rauha särkyi, kun 17 ihmistä, mukaan lukien tunnettu pappi, sai surmansa kirkkoon tehdyssä aseellisessa hyökkäyksessä PK5:n muslimienemmistöisessä kaupunginosassa.

Pääkaupungissa seuranneet väkivaltaisuudet olivat pahimpia vuosiin, ja toivat mieleen konfliktin alkuvaiheen tapahtumat, jolloin Séléka-kapinalliset hyökkäsivät Banguihin marraskuussa 2013, ja Anti-Balakan joukkojen epäonnistuneen yrityksen karkottaa kapinalliset pääkaupungista joulukuussa 2013.
Vastahyökkäyksissä PK5:n kaupunginosaan kuoli vielä monia: virallisten arvioiden mukaan 24 ihmistä sai surmansa ja 170 haavoittui, mutta World Watch Monitorin kuulemien lähteiden mukaan kuolonuhrien todellinen määrä on suurempti. Kaksi moskeijaa sytytettiin tuleen ja monen omaisuus ryöstettiin ja poltettiin.

Poliittiset ja uskonnolliset johtajat tuomitsivat väkivaltaisuudet yksimielisesti ja vaativat niiden lopettamista.

Väkivallan aalto iski myös maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Bambariin, missä turvallisuusjoukot ovat ottaneet yhteen UPC-kapinallisryhmittymän kanssa. Vuosien ajan YK oli pitänyt Bambaria aseettomana kaupunkina, jossa aseellisten joukkojen läsnäolo oli kielletty.

YK:n Humanitääristen asioiden koordinointitoimiston (OCHA) mukaan viimeaikaisten väkivaltaisuuksien vuoksi 37,000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa ja on nyt sijoitettuna yhdeksään pakolaisleiriin. Samaan aikaan sekä Bambarin katedraali, että yhdeksän kansalaisjärjestön tukikohdat ryöstettiin.

”Lopettakaa negatiiviset väliintulot.’

Tilaisuudessa Banguin Omni-Sport Stadiumilla perjantaina 25.5, uskonnolliset johtajat – Keski-Afrikan tasavallan Evankelisen liiton puheenjohtaja, pastori Nicolas Guérékoyamé-Gbangou, Banguin katolinen arkkipiispa, kardinaali Dieudonné Nzapalainga, and Keski-Afrikan Islamilaisen neuvoston puheenjohtaja, imaami Oumar Kobine Layama toistivat uskovansa siihen, että kriisi ei ole ensisijaisesti uskontojen välinen vaan konfliktin ytimessä on poliittinen valtataistelu.

Nämä kolme johtajaa aloittivat vuonna 2014 uskontojen välisen yhteistyön taistellakseen ääri-uskonnollisuutta vastaan ja edistääkseen kristittyjen  ja muslimien välistä rauhanomaista rinnakkaiseloa. Time-lehti nimesi heidät 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon vuonna 2014, ja ranskalainen Le Monde-lehti nimitti heitä “Banguin kolmeksi pyhimykseksi .”

Muun muassa pääministeri Simplice Sarandjilin läsnäollessa luetussa lausunnossa syytettiin maan johtoa vuosia jatkuneesta huonosta johtamisesta. He nostivat esille ongelmia, kuten korruption, syrjinnän, poliittisen osallistamisen ja vallan jakamisen puutteen, sekä rankaisemattomuuden. He myös tuomitsivat poliittisen eliitin yritykset käyttää uskontoa välineenä omien päämääriensä saavuttamiseksi.

Isä Albert Toungoumalé-Baba kuoli johtaessaan messua Banguissa 1.5. (Kuva: Aid to the Church in Need))

Heidän mukaansa osalla eliitistä on suhteita ulkomaisiin palkkasotilaisiin, jotka “häpeämättömästi käyttävät kuvitteellista vastakkainasettelua kristittyjen ja muslimien välillä kiristääkseen heidän välejään”, kun todellinen tavoite on luonnonvarojen haltuunotto.

Kolme uskonnollista johtajaa vetosivat myös naapurimaihin Tšadiin ja Sudaniin, joiden kansalaisia on tunnistettu Keski-Afrikan Tasavallassa toimivien palkkasotilaiden joukossa “lopettamaan kaikki negatiiviset väliintulot”.

YK:n rauhanturvaajat tehottomia

He myös tuomitsivat YK:n vuodesta 2014 toimineiden rauhanturvaajien passiivisuuden sekä heidän kykenemättömyytensä siviiliväestön suojelemisessa.

Lausunnossa syytettiin joitakin YK:n rauhanturvaajia aseellisten joukkojen varustamisesta ampumatarvikkein ja heidän joukkojensa kuljetusten helpottamisesta, kritisoiden heitä “tehottomuudesta ja ammattitaidottomuudesta” ja sanoen heidän “viettävät aikansa juonittelemalla kapinallisten kanssa” tehdäkseen rikollisia toimia.

Monet paikalliset kansanedustajat ja ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet YK.n rauhanturvaajien kyvyttömyyden hillitä väkivaltaa. YK:n pääsihteerin António Guterresin lokakuisen vierailun aikana kansanedustajat kysyivät häneltä YK:n joukkojen mandaatista Keski-Afrikan tasavallassa.
“Miten on selitettävissä, että alueella on 12 000 miestä YK:n joukoista, mutta samaan aikaan siviiliväestön teurastus jatkuu?” kysyi Karim Meckassoua, kansalliskokouksen puheenjohtaja. ”Eikö pystytä parempaan?”
Opposition johtaja Anicet-Georges Dologuélé totesi: “Olemme kaikki huomanneet, että jotkut kriisinhallintaoperaation virkailijoista suhtautuvat myötämielisesti sotapäälliköihin kulttuurisista, uskonnollisista tai taloudellisista syistä.”

Kolme uskonnollista johtajaa vaativat aseellisia ryhmiä luopumaan aseistaan sekä luonnonvarojen laittomasta hyväksikäytöstä. He myös vetosivat “avoimen ja osallistavan keskustelun” puolesta pysyvän rauhan saavuttamiseksi.

Lähde