Uutiset
14.06.2018

Turvallisuusjoukot uhkaavat tappaa nigerialaisen pastorin musliminaisen käännyttämisestä

Nigerialainen pastori, jolla on ollut keskeinen merkitys erään nuoren musliminaisen kristityksi kääntymisessä, kertoo, että maan turvallisuusjoukot ovat uhanneet tappaa hänet.

Nigerian turvallisuusjoukot pidättivät tammikuussa 19-vuotiaan Nabila Umar Sandan ja hänen 33-vuotiaan ystävänsä, Simput Dafupin, joka oli tutustuttanut Nabilan pastori Jeremiah Datimin kanssa.

Pastori Datim kertoi World Watch Monitorille, että pidätetyt vapautettiin 10 päivän kuluttua, mutta heitä oli kidutettu ennen vapauttamistaan. Nabila lähetettiin vanhempiensa luokse, jotka olivat ilmiantaneet tyttärensä poliisille, ja häntä tarkkailtiin. Kahden kuukauden kuluttua hän karkasi ja piiloutui.

Nabila lähetti Facebookissa viestin, jossa hän kertoi kääntyneensä kristityksi vapaaehtoisesti “kohdattuaan Jeesuksen Kristuksen”.

Nabilan ja Simputin vapauduttua pastori Datim on kertonut turvallisuusjoukkojen uhanneen useasti hänen henkeään. “Kun uhkaukset henkeäni ja perheeni henkeä kohtaan kävivät ylivoimaisiksi kestää, minun täytyi viedä perheeni turvaan. Nyt kotini on tyhjä, kun muun perheen täytyy piileskellä ystävieni luona”, pastori kertoo.

Hän kertoi myös Nigerian muslimien kattojärjestön JNI:n järjestäneen tapaamisen Nabilan vanhempien kanssa. Tapaamisessa olivat läsnä myös turvallisuusjoukot, jotka uhkasivat tappaa pastorin, jos Nabilaa ei löytyisi.

Pastorin mukaan Nabilan vanhemmat käskivät hänen peruuttaa heitä vastaan nostetun syytteen. Nigerian kristillinen yhdistys syyttää vanhempia siitä, että he kieltävät tyttäreltään uskonnonvapauden, joka on perustuslaillinen oikeus.

“Kerroin heille, että yhdistys on vienyt jutun oikeuteen ja vain yhdistys voi perua sen”, pastori Datim sanoo.

Nabilan vanhemmat yrittivät myös saada yhteyden Simputiin, mutta häntä ei löydetty. Hän oli lähtenyt kotoa ja myöskään hänen äitinsä ei tiennyt poikansa olinpaikkaa.

Pastori kertoi, että Nabilan äiti oli häneen myöhemmin yhteydessä ja kertoi lukeneensa tyttärensä viestin facebookissa, jossa tämä kieltää islaminuskon ja vahvistaa uskonsa Kristukseen. Nabilan äiti uhkasi tehdä itsemurhan, jollei pastori toisi hänen tytärtään kotiin. “Kerroin hänelle, etten tiennyt Nabilan olinpaikkaa”, pastori kertoo.

Pastorin mukaan Nabilan opiskeluoikeus yliopistossa peruutettiin ja hänen vanhempansa pitivät tytärtään tiukasti silmällä. Silti hän pääsi pakenemaan ja on yhä pakosalla (24.3.2018 alkaen).

Datim kertoo, että häneltä on riistetty vapaus, koska hän ei pysty tapaamaan perhettään, joka asuu muualla. “Aiemmin sain uhkaussoittoja vain turvallisuusjoukoilta. Nyt saan niitä myös muslimipapeilta, ja kaikki uhkaavat tappaa minut”, Datim sanoo. “Olen ilmoittanut tästä paikalliselle poliisiviranomaiselle, mutta en ole kuullut hänestä sen koommin. Uhkaukset jatkuvat edelleen.”

Lähde