Uutiset
28.05.2018

Vangittu etiopialainen evankelinen sai toisen valitusmahdollisuuden

Etiopialainen vetoomustuomioistuin on suostunut käsittelemään evankelisen kristityn vetoomuksen. Alempi tuomioistuin oli aiemmin hylännyt valituksen. Kristitty oli tuomittu seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta. Käsittelyn päiväksi päätettiin 9. toukokuuta.

Wolaitan hallintoalueen vetoomustuomioistuin määräsi myös eteläisen Arba Minchin kaupungin viranomaiset vapauttamaan Temesgen Mitiku Mezemirin takuita vastaan. Wolaitan hallintoalue sijaitsee noin 300 kilometriä Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta etelään.

Mezemir, 24, on pienen evankelikaalisen ryhmän johtaja. Hänet todettiin helmikuussa syylliseksi tabotin häpäisemiseen. Tabot on Etiopian ortodoksien pyhänä pitämä liiton arkin jäljennös.

World Watch Monitorin mukaan syytteet nostivat Etiopian ortodoksisen kirkon (EOC) jäsenet. Kirkkoon kuuluu lähes puolet Etiopian väestöstä, ja se symboloi Etiopian kansallista identiteettiä. Sen johtajilla on myös tärkeä rooli valtiossa ja uskonnollisista asioista päätettäessä.

EOC:n ja nopeasti kasvavien evankelisten kirkkojen suhteet ovat usein kireät ja keskinäisen epäluottamuksen leimaamia.

Arba Minch sijaitsee etnisesti rikkaassa Etiopian osavaltiossa, jonka nimen voisi kääntää “Eteläisten kansojen ja kansallisuuksien alue”. Vuosina 1994-2007 protestanttien osuus nousi siellä 35 prosentista 55 prosenttiin, kun ortodoksien osuus laski 27 prosentista 20 prosenttiin.

Huoli väärinkäytöksistä

Mezemiria syytettiin 23. tammikuuta siitä, että hän oli pyytänyt EOC:n jäseniä vertaamaan ortodoksien kuvausta tabotista Internetistä löytämiinsä tietoihin liiton arkista.

Hän kielsi, että olisi halunnut loukata EOC:tä lataamalla kuvan, ja selitti tehneensä sen vain viitteeksi. Hän myös ilmoitti verkkosivun, jolta kuva oli peräisin. Etiopian laki ei kiellä tällaisten kuvien omistamista tai jakamista.

Paikalliset evankeliset ilmaisivat huolensa Mezemirin tuomiosta. He kutsuvat sitä ennakkotapaukseksi, jonka perusteella kuka tahansa voi syyttää perusteettomasti evankelikaaleja ilman seurauksia. He ilmaisivat myös huolensa oikeudenkäyntimenettelyssä ilmenneiden väärinkäytösten vuoksi.

Eräs Mezemirin ryhmän jäsenistä kertoi World Watch Monitorille useista väkivaltaisuuksista oikeudenkäyntiä edeltävillä viikoilla. Hän uskoi EOC:n jäsenten olevan niistä vastuussa.

Lähde