Uutiset
16.03.2018

Pakistanilainen kristitty on odottanut viisi vuotta kuolemantuomion täytäntöönpanoa

Pakistanilaisen Lahoren kaupungin kristittyjen asuinalueelle tehdyn tuhopolton viidentenä vuosipäivänä jumalanpilkasta tuomitun kristityn miehen äiti sanoo yhä rukoilevansa poikansa vapautumisen puolesta.

Muslimituttava väitti maaliskuussa 2013 Sawan Masihin*, 30, tekevän rienaavia huomautuksia profeetta Muhammedista, joiden perusteella Sawan tuomittiin kuolemaan vuonna 2014. Hänen valituksensa on yhä käsiteltävänä. Masihiin kohdistettujen jumalanpilkkasyytösten jälkeen yli 3000 hengen vahvuinen väkijoukko hyökkäsi Joseph Colony -nimiselle kristittyjen asuinalueelle ja sytytti tuleen yli 150 taloa – myös Masihin perheen kodin.

Terrorismitapauksia käsittelevä tuomioistuin vapautti tammikuussa 2017 syytteistä kaikki yli 100 henkilöä, joita epäiltiin osallisuudesta iskuun. Sen sijaan Sawan Masih, kolmen lapsen isä, on edelleen vangittuna Faisalabadin keskusvankilassa, joka sijaitsee 140 kilometriä Lahoresta länteen. Hän odottaa Lahoren korkeimman oikeuden päätöstä valitukseensa.

Sawan Masifin vaimo ja lapset ovat muuttaneet hänen sukulaistensa luokse. Hänen äitinsä, Billo Bibi, 50, sanoo, että viranomaiset harkitsevat hänen poikansa siirtämistä Sahiwalin vankilaan, joka sijaitsee vielä kauempana heidän asuinalueeltaan. ”Matkustaminen toiseen kaupunkiin on jo ollut raskasta. Nyt he lähettävät hänet vielä kauemmas”, hän kertoi katoliselle uutistoimisto UCAN:ille. ”Me rukoilemme edelleen hänen vapautumisensa puolesta. Iäkäs aviomieheni on kärsinyt hengitysvaikeuksista poikamme pidätyksen jälkeen. Hän ei puhu enää”, Sawanin äiti jatkoi.

Maaliskuun 9. päivänä järjestettiin vuosittainen kynttilämielenosoitus Joseph Colonyn tuhopolton muistoksi. Samana päivänä mielenosoittajat kokoontuivat Punjabin aluehallintoviraston eteen Lahoressa osoittaakseen mieltään jumalanpilkkalakien väärinkäyttöä vastaan. Lain vastustajat sanovat, että lakia käytetään väärin henkilökohtaisien tarkoitusperien saavuttamiseksi. Laissa olevat porsaanreiät ovat myös johtaneet väärien syytteiden jättämiseen.

Pakistanin senaatin ihmisoikeuskomitea suositteli viime viikolla, että niille ihmisille, jotka väärin perustein syyttävät jotakuta jumalanpilkasta, tulisi langettaa sama rangaistus kuin jumalanpilkasta tuomituille. Poliittiseen oikeistoon kuuluvat ryhmät vastustavat kuitenkin lujasti kaikkia jumalanpilkkalakiin tehtäviä muutoksia.

Pakistanin korkein oikeus on esittänyt, että pääsyynä Joseph Colonyn joutumiseen hyökkäyksen kohteeksi olisi ollut maa-alue, jolle asuinalue oli rakennettu. Maa on kuulunut hallitukselle ja se on valtavien tehdasrakennusten ympäröimä. Viikkoja ennen hyökkäystä asukkaita oli uhkailtu paikallisen mafian toimesta. Tarkoituksena oli ajaa asukkaat pois, jotta alueen romukauppaa olisi saatu laajennettua.

*Nimeä Masih (Messias) on käytetty Pakistanissa kokonaisten kristittyjen yhteisöjen nimenä. Bibi on kunnioittava nimitys naimisissa olevasta tai vanhemmasta naisesta. Tunnetuin kristitty Bibi on Asia Bibi, kristitty nainen, joka tuomittiin kuolemaan vuonna 2010 jumalanpilkasta ja on ollut siitä asti vangittuna.

Lähde: World Watch Monitor