Uutiset
08.11.2017

Pakistanin uskonnollisista asioista vastaava ministeri: ”Jumalanpilkkalaki pysyy”

Pakistanissa kristittyjä on vain 1,5 prosenttia väestöstä. Oikeusistuimissa vireillä olevista jumalanpilkkasyytteistä kuitenkin peräti 25 prosenttia koskee maan kristittyyn vähemmistöön kuuluvia ihmisiä.

Pakistanilaisen kristityn ja viiden lapsen äidin, Asia Bibin, jumalanpilkkasyyte ja tuomio on herättänyt paljon kansainvälistä huomiota ja hänen vapauttamisekseen on laadittu lukuisia vetoomuksia. Asia Bibi tuomittiin jo vuonna 2010 kuolemaan hirttämällä. Mikäli tuomio pannaan täytäntöön, hänestä tulee ensimmäinen jumalanpilkkatuomion saanut nainen, joka teloitetaan.

Pakistanin uskonnollisista asioista ja uskontojen välisestä harmoniasta vastaava ministeri Sardar Muhammad Yosuf sanoo World Watch Monitorin mukaan, että Pakistan ei koe painetta ristiriitaisten jumalanpilkkalakien hylkäämiseen ja että uskonnolliset vähemmistöt nauttivat samanlaisista oikeuksista kuin maan valtaväestö.

”Lakia ei voida kumota”, ministeri julisti pakistanilais-amerikkalaisen lehdistöseuran päivällisellä. ”Se on täällä pysyvästi, koska sillä on jalo päämäärä suojella kaikkien uskontojen uskomuksia ja uskonnollisia henkilöitä, ei ainostaan muslimeja.”

World Watch Monitor uutisoi, että Pakistanilla on maailman tiukimmat jumalanpilkkalait. Niitä on käytetty suhteettomasti uskonnollisia vähemmistöjä vastaan: Pakistanin kristityt muodostavat vain 1,5 prosenttia väestöstä, mutta neljännes (187) kaikista 702 vuosina 1990 – 2014 käsitellystä oikeustapauksesta – joissa  rikosnimikkeenä oli jumalanpilkka – koski kristittyjä.

Yousufin mukaan jaloin aikomuksin laadittujen jumalanpilkkalakien päämäärä on väärinymmärretty. Hän myöntää kuitenkin, että lakeja on käytetty väärin ja oikeuskäytänteisiin jääneet porsaanreiät ovat johtaneet väärien syytteiden nostamiseen.

”Nämä porsaanreiät tukitaan”, hän lupaa. Jatkossa poliisitarkastajan pitää tutkia valitus ennen kuin tapaus rekisteröidään. Ne, jotka väärinkäyttävät jumalanpilkkalakeja, joutuvat vastuuseen.”

”Ihmiset, jotka halusivat tehdä Pakistanista maallistuneen valtion, olivat liian heikkoja luodakseen todellista painetta.”, Yousuf lisää. ”Pakistan ei voi koskaan olla sekulaari valtio”.

Uskonnollisten asioiden ministeriä, joka on puhemiehenä Pakistanin Vähemmistöjen oikeuksien komissiossa, on kritisoitu siitä, ettei hän ole onnistunut perustamaan vastaavaa ryhmää Pakistanin parlamenttiin. Hän on useasti kiistänyt, että Pakistan loukkaa vähemmistöjen oikeuksia. Maan perustuslaki kuitenkin jakaa yhteiskunnan selkeästi muslimeihin ja ei-muslimeihin.

Yousuf paljastaa myös, että perustuslaki varmistaa, ettei mitään koraanin tai sunnan vastaista lakia voida säätää. Pakistan eroaa hänen mukaansa muista maailman valtioista siinä suhteessa, että sillä on valtionuskonto.

Kuusi yhdysvaltalaista senaattoria kirjoitti hiljattain Yhdysvaltojen ulkoministerille, Rex Tillersonille ja pyysi, että Pakistan nimettäisiin ”erityistä huolta herättäväksi valtioksi” sen tekemien uskonnonvapauden loukkausten vuoksi.

Lue lisää aiheesta: Kristityt pakenevat kylästään sen jälkeen kun jumalanpilkasta syytetty teini-ikäinen on saanut tappouhkauksia