Uutiset
16.10.2017

Egyptiläinen Marilyn pelastettiin 92 päivää kidnappauksensa jälkeen

Marilyn, 16-vuotias koptikristitty tyttö, siepattiin 28.6. Minyassa, Egyptissä. Hänet oli tarkoitus käännyttää islaminuskoon ja sen jälkeen joko pakottaa naimisiin tai myydä. Marilyn onnistuttiin kuitenkin vapauttamaan ja hän pääsi palaamaan perheensä luo syyskuun lopussa.

Marilyn löydettiin Kairon lähistöllä sijaitsevasta 10th of Ramadan -nimisestä kaupungista. Hänet oli kaapattu kylästä, joka sijaitsee useita satoja kilometrejä etelämpänä, Minyan hallintoalueella.

Marilynin kylän pappi, isä Boutros Khalaf, kertoo: ” Kun hiljattain saimme selville, missä Marilynia säilytettiin, menimme paikalliselle poliisiasemalle. Poliisit tekivät parhaansa tavoittaakseen Marilynin ja onnistuivat pidättämään hänen kidnappaajansa, Taha-nimisen miehen ja hänen veljensä, Gaberin, ja vapauttamaan Marilynin. Marilyn palasi perheensä luo lauantaina 30.9.”

Isä Khalafin mukaan islamistit eivät olleet kohdelleet Marilynia hyvin. Hän oli kuitenkin hyvin onnellinen siitä, että pääsi palaamaan perheensä luo. ”Kiitämme Jumalaa siitä, että hän vastasi meidän rukouksiimme. Kiitämme myös paikallisia poliiseja, joista oli suuri apu Marilynin vapauttamisessa.”

”G”, joka osallistui aiemmin aktiivisesti tyttöjen kidnappaamiseen ennen kääntymistään kristinuskoon, kertoo, että ryhmä, jossa hän oli mukana, ”vuokrasi asuntoja eri puolilta Egyptiä kidnapattujen tyttöjen piilottamista varten. He uhkailivat tyttöjä saadakseen nämä kääntymään islaminuskoon ja kun tytöt saavuttivat laillisen iän, islamilainen edustaja tuli tekemään käännyttämisestä virallisen ja myöntämään todistuksen, jonka avulla heidän henkilöllisyytensä muutettiin.”

G:n mukaan yksi niistä strategioista, joilla kidnappaajat pyrkivät saavuttamaan tyttöjen luottamuksen, oli se, että kidnappaaja, joka oli muslimimies, kertoi kristitylle tytölle, että hän rakasti tätä ja tahtoi kääntyä kristinuskoon hänen vuokseen. ”He aloittivat romanttisen suhteen, kunnes yhtenä päivänä he päättivät ´paeta´yhdessä. Tytöt eivät tiedä, että he itseasiassa joutuvat kidnapatuiksi. Useimmat heistä naitetaan myöhemmin jollekin muulle kuin kidnappaajalle.”

Marilynkin kidnapattiin edellä kuvatulla tavalla. Hänen silloisen ”poikaystävänsä”, Tahan, nimi oli tiedossa, mutta pidätystä ei tehty. Internetissä julkaistiin Marilynista videoita, joissa hän kertoi kääntyneensä islaminuskoon. Yhdesä videossa hän piteli koraania kädessään. Toisessa hän esiintyi hunnutettuna ja toisti, mitä hänen oli käsketty korvanappien kautta sanoa. Hänen äitinsä, Hanaa Aziz Shukralla Farag, sanoi heti videon nähtyään, että hänen tyttärensä oli ilmiselvästi pakotettu.

Eptoivoisissa yrityksissään vapauttaa tyttärensä, Marilynin perhe kirjoitti kirjeitä Egyptin presidentti Abdel Fattah el-Sisille, sisäministerille ja muille korkea-arvoisille henkilöille. Ei ole tiedossa, nopeuttiko niiden kirjoittaminen Marilynin vapautumista.

Lähde: World Watch Monitor